keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Match Show Kupittaalla 10.4.2012

Tänään päästiin vihdoin ja viimein taas osallistumaan koiratapahtumiin kun meidän kennelyskä karanteeni sai päätöksensä! Sen kunniaksi käytiin ihan tuossa naapuripuistossa osallistumassa match showhun. Olin varautunut että siinä menee meidän osalta maximissaan 1,5 tuntia, mutta koiria vain tuli ja tuli koko ajan lisää ja villi veikkaukseni onkin, että siinä kaivokentällä oli lähemmäs 150 koiraa ja niimpä olimmekin koko illan kyseisessä tapahtumassa. Koirien rotukirjokin oli aika laaja, eikä olosuhteita helpottanut yhtään kylmä viima ja jälkeenpäin ajateltuna, siinähän olisi voinut mennä kotiin välillä lämmittelemään...  Tämän blogitekstin kaikki kuvat on ottanut Sirpa Saari. Iso kiitos Sirpalle kuvista!! :)

Pieni sininen kultani lämmittelemässä mamman sylissä ;)
Stella osallistui siis pentuluokkaan, jossa sekä isot että pienet pennut olivat yhdessä. Yhteensä pentuja oli noin 45 kappaletta ja me olimme vuorossa siinä puolessa välissä. Ensimmäistä kertaa elämässään Stella näki näin paljon koiria ympärillään ja sitten olisi pitänyt mukamas tehdä jotain käskystä vai?? No heti kun näyttelyhihna otettiin näkyviin niin johan kirkastui Stellankin ilme eikä istumista tarjottu kertaakaan. Otimme siinä kevyn lämmittelykierroksen kehässä ennen kuin mätsäri alkoi. Piti kyllä pariin otteeseen käydä kävelemässä niin että lihakset vähän lämpenisivät.

Stella joutui vastakkain ruskean pinserin kanssa. Videolta katsottuna Stella minusta seisoi reippaammin ja monesti itseasiassa tosi hyvin, mistä olin iloinen, koska häiriötä oli oikeasti ihan valtaisasti! Naksuttimen avulla palkkailin Stellaa aika tiheästi, nyt kerran kun harjoituksesta oli kyse. Kuulin myös että naksutinta saa käyttää myös oikeissa näyttelyissä, joten taidan jatkossakin käyttää sitä apuvälineenä. No pöytäosio meni täysin minun piikkiini ja opinkin vasta mätsärin jälkeen, kun tuli juteltua pöydällä esittämisestä, miten se koira kannattaa siihen pöydälle laittaa. Mulla oli kädet niin jäässä etten saanut edes nameja kaivettua taskusta, mutta ihan reippaasti Stella antoi vieraan ihmisen käsitellä, tosin istahti pari kertaa jännityksestä esim. silloin kun hampaat katsottiin. En sano että tuo pöytä osio meni huonosti, mutta minä olisin voinut esittää Stellan paljon paremmin.

Stella sai nipin napin sinisen nauhan

Tuomari kommentoi Stellaa sanoen että se on täynnä kasvupatteja. Eli arvatenkin Stella vielä tuosta kasvaa. Toivon kuitenkin ettei venähdä medikoiraksi... Liikehdintä sujui minusta ihan hyvin, vaikka monessa kohtaa hajut vähän veivät kuonoa maahan. Tuomarin mielestä Stella liikkui paikoittain tosi hyvin ja välillä taas huonosti, joten jatkossa kiinnitämme huomiota siihen että liikehdintä pysyisi yhtä hyvänä koko ajan. Valinta oli ilmeisesti vaikea tuomarille, koska vielä lopuksi piti käydä ilmekin katsomassa ennen kuin saimme sen sinisen nauhan, jonka tiesin että saamme. Tuomari vaikutti muutenkin tykkäävän isoista roduista ;)

Sinisten kehässä liikkumista.

Sinisten kehää odotimme varmaan sellaisen tunnin verran, joten siinä kohtaa oli uni tulossa sekä pennulle että omistajalle. Se olikin sitten meidän osalta äärimmäisen lyhyt. Tuomari oli jo varmaan ensimmäisen kierroksen perusteella päättänyt ettei meitä oteta jatkoon, koska jakoi porukan heti kahtia, juoksutti toista puolta moneen otteeseen ja meitä vain kerran, jonka jälkeen lähetti pois kehästä. Minusta Stella liikkui jo nyt hieman paremmin kuin ekalla kerralla, mutta kuten sanottu, ensivaikutelma oli jo tehty.

Thilda ja Stella sinisten kehässä.
Yhteenvetona: Stella seisoo minusta hyvin eikä tarvitse asettelua. Pöydälläoloa ja liikehdintää täytyy harjoitella. Onneksi tässä ehtii olla muutamat treenit vielä ennen pentunäyttelyitä. Stella oli kuitenkin hiiieno tyttö tähän harjoittelunmääräämme suhteutettuna ;) Opin myös pari uutta niksiä sheltin esittämisestä, joten tämä oli kyllä todella hyvä harjoitus. Sain myös kuulla ettei minun tarvitse huolestua Stellan kulmahampaista vielä, koska uudet kasvavat vierestä niin hyvin eivätkä vanhat hampaat ole uusien tiellä. :)

6 kommenttia:

  1. Noissa mätsäreissä on kyllä vähän tuuripeliä se miten sijoittuu, juuri niinkuin sanoit; tuomarin maku vaikuttaa tosi paljon ;) Oliko teillä jotain videotakin? Olisit laittanut senkin, olis kiva nähdä mites stella meni :) Hyvää harjoitusta saitte joka tapauksessa! Milankin kanssa pitäisi tuota juoksua edelleen harjoitella, mätsärissäkin ekalla kierroksella veti välillä, joten ihmeteltiin miten se punainen saatiin. ja toisella kierroksella ei edes juostu, seisottiin vaan, ja se koituikin meidän voitoksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt laitoin Eeva kuvia, koska sain ne vasta nyt :) On mulla tosiaan videokin siitä ekasta osiosta, kuvat on sinisten kehästä ja kehän laidalta. En viitsi ladata sitä videota nettiin, koska on niin pitkä ja siinä on myös vähän noloja tilanteita ;D Tuodaan nyt kuvien avulla vaan ne parhaat puolet tuosta harjoituksesta esiin ;)Todellakin on hyvää harjoitusta nää mätsärit ja sen huomasi ihan selkeesti miten Stella rentoutui kun ensin sai ihmetellä koko tilannetta ja sinisten kehässä liikkui jo paljon itsevarmemmin. En tiedä osaisiko Sulokaan olla noin rennosti noissa samoissa olosuhteissa. :) Mutta tosiaan kivaa oli :)

      Poista
    2. Iiihana nätti stella noissa ekoissa kuvissa <3 hän on niin sulonen :) Ja kuvissa ainakin seisoo tosi nätisti! Hieno neiti ;)

      Mäkin meinasin ostaa semmmosen Hurtan storm-takin, mutta otinkin nyt sitten noi :) Ja tottakai voin tehdä Stellalle tommosen froteeloimen, mutta mulla on sit vaa tota värii. Kaupast voin kyl hakee jotai muutaki värii :) Jos ny jotai kympin maksat ni tulee ainaki materiaalit maksettuu ja parin euron bonus :)

      Poista
    3. No vois ehkä olla eri värinen kun Stella on muutenkin sininen turkiltaan ;) Mitä värejä niitä on? Olisko jotain vaaleen ruskeeta, tai jotain lila-sävyä? Ei tarvii olla pinkki kun meillä on kaikki pinkkiä :D Ja tottakai saat siitä kunnon korvauksen :) Mut sun tarvii varmaa ottaa Stellasta mitat ensin? Mut jos sinne heinäkuun näyttelyyn saat sen tehtyä ni se olis kiva ;) Saat ottaa mitat vaikka toukokuun alussa sitte kun nähdään :)? Toi nimikirjain on muuten kans kiva et sellasenkin saat siihen laittaa jos haluut :)

      Poista
    4. No ku kävin Eurokankaassa ni ite olisin halunnu just vaaleen lilan tai vaaleen punasen, mut ei ollu kumpaakaan. Aika tummia sävyjä oli, mutta en halunnu sellasta ku vetää lämpöä puoleensa. Lilaa oli tummana. Sit siel oli valkosta, punasta, sinistä ja kyl jotai muitaki mut en ny kyl muista! Mut voin kattoo jos on vaaleen ruskeeta :) Ja voisin vaik huomen käyd kattoos, ooks jossai koulus tai jossai siin päiväl vai voisinko soittaa sulle sieltä liikkeestä ja kertoo mitä värei siel on? :)

      En mä oikeestaa tarvii muita mittoja ku selän pituus ja sit kaula-aukon koko (ei siis kaulan ympärys, vaan se että minkä kokosen siitä aukosta haluu. Ja sit vaikka semmonenkin mitta että kuinka alas haluu että sivut menee, eli esim. jota mittasit kyljestä kylkeen sillee tieks ;D Jos tajusit mitä tarkotin ni saisit kyl varmaa noi mitat otettuu iha itekki, ni osaisin kyl niitte perusteel tehä :)

      Poista
    5. *jos mittaisit

      Ja sit ku tiedetää se kankaan väri ni vois viel päättää haluuko saman väriset vai eri väriset noi reunojen vinonauhat. Ja minkä värisen nimikirjaimen. Ja mulla on molemmissa kyljissä nimikirjain, haluutko kans? Ja haluutko kans tollee et toi rintaosa on suljettu ku oon nähny et joillaki on myös semmosii et siinä rinnassaki on tarrakiinnitys.

      Poista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)