sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Helsinki KV 17.6.2012

Jep jep, taas oli sateinen näyttelypäivä edessä ja tällä kertaa Helsingissä. Menossa mukana oli tällä kertaa myös Eeva ja Mila-sheltti, jotka ensimmäistä kertaa suuntasivat junioreitten kehään. Meillä oli todella hauska reissu sateesta huolimatta. Matka sujui todella rattoisasti ja myös todella nopeasti koska seura oli niin mahtavaa, kiitos Eeva ja Mila! :)

Alkumatkasta ei itseasiassa edes satanut, mutta tottakai perille päästyämme satoi sitten ihan koko ajan kaatamalla, joten ei ollut toivoakaan siitä että koirat olisivat pysyneet kuivina (tai että itse olisimme pysyneet kuivina...)! Pidin Stellaa ihan koko ajan boxissaan ja vasta viimesillä minuuteilla ennen kehän alkua nostin sitä hieman pöydälle, vähän harjasin ja loppujen lopuksi vain pyyhekuivasin! Sateenvarjoista ei paljon ollut apua eikä oikeastaan harjaamisestakaan...

Pentuja oli tällä kertaa 5 kappaletta, narttuja 4 ja 1 uros. Stella esiintyi ihan viimeisenä ja tuo uros oli tietty automaattisesti kaunein urospentu. Pentujen tuomarina toimi Irina Poletaeva ja tykkäsin kovasti hänen lähestymistavastaan ja arvostelutyylistään. Pöytä oli onneksi teltassa suojassa sateelta ja siinä Stella käyttäytyi erinomaisesti. Tuomari tutki tarkkaan hampaat ja pään ja sen jälkeen takaosan. Stella tietenkin ravisteli vedet pois turkistaan heti ensimmäisten liikkeiden aikana ja siristeli silmiään liikkeiden aikana kun vettä vain tuli päälle - hyvä jos siinä Stella näki eteensä! Hyvin silti neiti liikkui mielestäni, seisomisessa jouduin hieman asettelemaan, koska en oikein saanut kunnon kontaktia koiraani sateen takia.


Nartut olivat kaikki tosi kauniita mielestäni ja kaikki pääväritkin olivat edustettuina. Kilpailuluokassa mentiin sitten ensin kerran ympäri ja Stella veti tietty kauheella vimmalla etummaisen koiran perässä (tätä täytyisi harjoitella enemmän ja mieluiten shelttien kanssa!). Sitten seisotettiin pentuja ja Stella siirrettiin kakkoseksi takimmaiselta paikalta! Tuomari antoi myös KP:n Stellalle, josta olin todella otettu :) Hieno Stella! Narttujen ykkönen oli myös rotunsa paras pentu, joten Stella ei kyllä todellakaan huonolle hävinnyt! Villi veikkaukseni on että liikkeet ratkaisivat näiden kahden blue merle-pennun välillä ja paremmalla säällä Stellan turkki olisi myös erottunut vielä paremmin edukseen.


Stella PEK2 ja KP
Sateen ikävin puoli piili ehkä siinä että arvostelupaperi oli niin lytyssä ja märkänä että hyvä kun siitä sai mitään selvää. Autossa kuivattelun jälkeen huomasin kuitenkin sen olleen ihan loistava arvostelu!
Tässä se tulee:

"Promising. Excellent size and body proportions. A bit strong scull. Scissor bite. Excellent neck, topline and tail carriage. Ribcage very well developed for the age. Excellent angulation and movement. Very promising coat." - Irina Poletaeva

Suomeksi: "Lupaava. Erinomainen koko ja kehon mittasuhteet. Hieman vahva pääkallo. Saksipurenta. Erinomainen kaula, selkälinja ja hännän kanto. Rintakehä todella hyvin kehittynyt ikäisekseen. Erinomaiset kulmaukset ja liikkeet. Erittäin lupaava turkki."

Kärsinyt KP-ruusuke olis kelvannut Stellalle ihan ruokanakin :D
KP-ruusuke kärsi ihan yhtä lailla kuin kaikki muutkin arvostelupaperit sun muut. Loppupeleissä koko ruusuke oli ihan palasina kosteudesta johtuen ja Stella olis halunnut laittaa sen vielä paremmin palasiksi... Sateesta johtuen emme ottaneet yhden yhtä kuvatodistetta koko näyttelystä vaikka meillä taisi olla 4 erilaista kameraakin mukana! Siksi siis nämä kotikuvat piristämässä tätä blogitekstiä ;) Teltta olis kyllä ollut ihan jees ja päätettiinkin Eevan kanssa hommata sellanen meille!

Kamat kuivumassa ja Stella kosteen turkkinsa kanssa.
Mila pärjäsi muuten myös hienosti junioireiden kehässä tuloksella JUN-ERI JUK3! Milan näyttelyarvostelun voi lukea täältä Länsimetsän kennelin sivuilta. Mila on kyllä kanssa niin hieno tyttö, ihan oikea lady nyt kun ekat juoksutkin on menossa ;)

Sen verran oli pakko poiketa kaupoilla että sain ostettua vihdoin omat ohennussakset, turkkisakset, pienen karstan ja suihkepullon (tätä ei olis muuten tarvittu tänään...). Muihin kauppoihin ei sitten viitsitty siinä litimärkinä edes lähteä, maybe next time!

Vihdoin omat sheltin siistimisvehkeet! :)

2 kommenttia:

  1. Vautsi! Onnea!
    Toi näyttelyteltta vois olla kyllä ihan hyvä, jos on kaatosade ilma. Ja sinne pääsee kätevästi aurinkoakin piiloon.

    Mun pitäis ostaa kans uudet ohennussakset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Juu teltta on kyllä ihan ekana ostoslistalla tällä hetkellä! :) Olin tosi yllättynyt ja otettu kun Stella sai KP:n, kaikki pennut olivat niin hienoja omalla tavallaan :) Nyt on kiva kun on omat trimmivehkeet niin ei tarvitse aina olla riippuvainen toisten välineistä ;)

      Poista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)