lauantai 28. heinäkuuta 2012

Pori KV 28.7.2012 - Voihan Nakki!

Tänään olikin sitten Pori KV:n vuoro ja Stellan toinen kerta junnukehässä koitti. Tälle päivälle saatiinkin sitten oikein kunnon helle sää! (ensin pakollinen sää-päivitys...) Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta heti aamusta asti ja kuumuus oli huomattavissa heti kun pääsimme koirien kanssa kokoamaan telttaa näyttelypaikalle eli Porin raviradalle.
Ei oltu muuten ainoat joilla oli 1st Choicen harmaa teltta...

Stella venailee että jotain tapahtuis...
Olimme siis jälleen kerran Milan ja Eevan kanssa matkassa vaikka tällä kertaa näyttelymatka oli huomattavasti lyhyempi! Mutta meille kelpaa vain paras seura, joten ei ollut vaihtoehtoa lähteä viettämään näyttelypäivää kenenkään muun kanssa ;)

Lyhyt matka mutta tavaraa piti silti roudata tämän verran mukanamme...

Teltta saatiin juuri ja juuri koottua (pienellä avustuksella tosin). Taisin itsekin olla vielä unihiekat silmissä joten siinä meni hetki pidempään sen takia säheltämiseen! Sheltti-kehä alkoikin sitten 10.00 ja taso oli tällä kertaa paremmin tuomarin mieleen kuin Forssassa. Tuomarina toimi siis Marja Talvitie ja jakoi urosten kehässä EH:ta ja ERI:ä.

Saatiin kuumaa kesäpäivää helpottamaan lainaksi Eevan oma tekemä froteepyyhe-takki ja teinkin heti kyseisestä vaatekappaleesta mittatilauksen niin saa Stellakin ihka-oman takin lievittämään kesäkuumuuden tuskaa tällaisissa tapahtumissa!

Stella ja viilennysmantteli
Tällä kertaa kävin liikuttamassa Stellaa kunnolla ennen kehään menoa, jopa niin kauan että melkein tuli kiire junnunarttujen kehään, koska tämä täti oli paljon nopeampi arvostelussaan kuin viime kertainen tuomari. Sitten äkkiä harja ja suihkepullo mukaan kehän reunalle ja parit harjoitusliikkeet ja muutama palkka seisomisesta ja sitten kehään!

Eeva ja Mila kehässä

Yksilöarvostelussa Mila oli heti toisena vuorossa ja esiintyikin parhaiten ikinä ja ihailinkin Eevan ja Milan menoa siinä hetken aikaa ja pääsin myös riemuitsemaan kun tuomari antoi heille ERI:n! Ihan mahtavaa! Sitten meinasinkin unohtaa mennä ajoissa kehään Stellan kanssa, onneksi meille joku siitä huikkasi, muuten olisi varmaan jäänyt kehässä käynti kokonaan välistä ;)

Stella kehässä. Kuva: Sirpa Saari
Ihan ens alkuun meillä sujuikin Stellan kanssa ihan hyvin tuo esiintyminen maassa ja pöydälläkin meni ihan kivasti. Vähän Stella kyllä väisti tuomaria hampaiden katsomisen jälkeen ja tuomari siinä höpöttikin Stellalle että "Se on kuules niin yksinkertainen juttu, että kun esiintyy hyvin niin saa namia". Arvosteluun rastitettiin myös rodunomainen lähestyttäessä.
Kuva: Moona Hellsten
Sitten olikin liikkumisen vuoro ja vaikka Stella liikkuikin paremmin kuin viime näyttelyssä, näin itse että eivät ne ihan täydellisessä kunnossa taaskaan olleet....

Kuva: Moona Hellsten

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Seisomisen kanssakin oli yllättäen suuria ongelmia. Taisin seisottaa Stellaa vähän huonossa kohtaa kun valitsin kohdan johon oli pudonnut jotain erittäin hyvää ja Stellaa tämä kyseinen haju häiritsi ihan valtaisasti. Hyvä kun sain nokan ylös maasta ja kun sain niin neiti seisoi ihan kasassa tai sitten sakemanni-tyyppisesti. Esiintyminen tuntui todella vaivalloiselta ja tökeröltä (ja siltä se varmasti näyttikin) että en yhtään ihmetellyt kun ei ERI:ä taaskaan herunut.

Kuva: Sirpa Saari
EH:han sieltä onneksi edes sentään tupsahti vaikka mielestäni arvostelu oli kyllä paljon huonompi kuin Forssasta saatu H:n arvostelu, jossa oli paljon hyvää. Tässä ei ollut oikein mitään hyvää ja enpä paljoakaan sitä haluaisi esille edes laittaa, mutta laitetaanpa nyt kuitenkin...

"Hieman matalaraajaisen vaikutuksen tekevä, kovin pyöreä runkoinen tyttö. Kokonaisuudessaan hieman lyhyt pää. Haja-asentoiset korvat. Hieman pehmyt selkä. Liikkuu kovin ahtaasti takaa. Tarvitsee aikaa. Hyvä karvanlaatu." (28.7.2012 Pori KV, Marja Talvitie, Suomi)

Tulos: JUN-EH

Juurikin tämän arvostelun takia ei tuosta nauhan väristä hirveesti tehnyt mieli aluksi iloita, mutta jälkeenpäin ajateltuna, onhan se ihan kiva ettei tullut toista H:ta heti perään. Myönnän kyllä että pettymys esiintymisen heikkouden takia varmasti paistoi läpi minusta kun poistuimme kehästä, mutta Stellan palkkasin kyllä namien lisäksi myös lelu-leikillä kehän jälkeen, joten tuskimpa se nyt ainakaan koiraani vaikutti sen koommin...:D

Pakko vielä kertoa että olin niin pettynyt siihen etten saanut Stellaa seisomaan yhtä hyvin kuin se on aina ennen seissyt, että lähdin vain kiireen vilkkaan laittamaan viilentävää manttelia Stellalle ja vaihtamaan toista pantaa päälle täysin epätietoisena siitä että meidän pitäisi vielä johonkin kilpailuluokkaan osallistua. Luulin kaikkien muiden saaneen ERI:ä, tai edes neljän muun saaneen ERI:ä että tuli PIKKASEN kiire riuhtoa takki pois ja vaihtaa näyttelyremmi takaisin ja juosta kehään. No siinä sitten EH:n saaneet koirat vetivät kerran ympäri kehän ja se oli sitten siinä meidän osaltamme, vihdoin. Mila sijoittui kylläkin hienosti toiseksi toisten kauniiden narttujunnujen joukossa. Kukaan junnunartuista ei tosin saanut SA:ta, joten tiukka tuomari oli kyllä tämäkin täti.
Stella JUN-EH ja Mila JUN-ERI JUK2
Kuva: Moona Hellsten

Kauniit tytsyt, Stella 10kk ja Mila 11kk <3 Kuva: Moona Hellsten


Itseäni jäi harmittamaan oikeastaan vain ja ainoastaan se että oma tumpeluuteni pilasi hieman tätä näyttelypäivää: ensin en meinannut muistaa mennä kehään ajoissa, sitten seisotin Stellaa huonossa kohtaa ja sitten vielä olin jo lähdössä kun piti mennä vielä kehään kilpailuluokkaan! Hehheh...Tästä ainakin otan opikseni sen että olen hieman valppaampi tulevissa näyttelyissä ja keskityn itse paremmin. Stellahan on ihan mahtava tyttö ja sen kanssa näyttelyissä käynti on kivaa sivutouhuilua <3

Minä ja shelttimme: Tyytyväisinä päivään, kamat hienosti taustalla!
Jälleen kerran voin vain kiittää valokuvaajia kivoista kuvamuistoista, kanssaihmisiä neuvoista ja kehuista ja erityisesti Milaa ja Eevaa huippuseurasta ja kyydistä näyttelypaikalle!

Stella ja uusi MiloPetin kevythäkki
Kotiin tarttui muuten Stellalle upo-uusi kevythäkki, josta olisi tarkotus tehdä sellainen mukavampi matkustus- ja harrastushäkki. Stella teki heti näyttelyn jälkeen tuttavuutta uuden häkin kanssa ja menikin sinne heti lepäämään. Neiti oli tosin sitä mieltä että häkin pohja vaatii vielä pientä pintaremonttia sillä sieltä puuttui kaivuu-liikkeiden perusteella jotakin (kuoppa?)... Ota nyt tuosta pennelistä sitten kunnolla selvää... :D

9 kommenttia:

  1. Se joku olin minä joka teidät hihkaisi meneen kehään :D Stella on kyllä niin pikkuruinen <3 Tykkään Stellan rakenteesta hirveesti :)

    Eikä kannata masentua EH:sta tai H:sta, nuoren koiran kanssa on melkein turha haaveilla pelkkää eriä saavansa kun on aina joku osa-alue kesken kehityksen... Eikä tää näyttelytouhu niin totista ole ;) Pöppikselläkin on yks H ja se alko vasta lähemmäs 3-vuotiaana pärjään näyttelyissä edes vähän paremmin... Eihän me silti vielä mitään SERTejä odoteta, mutta ei sitä koskaan voi tietää :)

    Pää pystyyn vaan ja eteenpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Mä en tajua miten noi näyttelytilanteet menee aina noin hektisesti että ei ehdi ollenkaan seurustelemaan niiden ihmisten kanssa joiden kanssa haluaisi jutella :D Mun piti sua ja Avaakin tulla moikkaamaan mutta tosiaan harmitus tosta esiintymisen epäonnistumisesta vei kaikki ajatukset ja aika vaan jotenkin lipui käsistä. Ens kerralla sitten! :) En mä aiokaan masentua. Pienihän Stella on, mutta just hyvä koko agilitya ajatellen, joten kelpaa minulle ;) Ei me mitään sertejä tavoitella, mutta ykkösruusuke olisi kiva saada, vaikka sitten ensi vuonna :)

      Poista
  2. Nuo tuomarit ei sitten ymmärrä hyvän päälle, Stellahan on suloinen kuin mikä <3 Toivotaan että sillä on kehitys vielä kesken ja että nuo ERI:t vasta odottelevat tuloaan :) Soitellaan tänään siitä lenkistä ja jumpasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jokasella oma mielipiteensä ja eihän se käy kieltäminen että Stellalla on vielä paljon varttumisen varaa monessa suhteessa, mutta olis kiva saada myös sitä positiivista arvostelua eikä vain perusteluja sille "miksi tämä koira ei saa ERI:ä". EH:ta saa mun puolesta tulla niin paljon kuin on tullakseen kunhan kirjallisessa osiossa olisi nostettu ylös myös niitä hyviä puolia, niidenhän takia Stellaakin jalostukseen käytetään jos on terve :) Soitellaan ja jumppaan tuut sitten ainakin jos ei sateeseen lenkille mennä ;)

      Poista
  3. Moi! Oli pakko tulla kommentoimaan kanssa :) Tavattiin Forssassa ja sitä ennen Helsingissä, jossa Luna oli ROP-pentu ja Stella toinen :) Luna kävi viikko sitten Mäntsälässä ja nyt sunnuntaina Mikkelissä näyttelyissä. Tuloksena EH ja ERI, joten kyllä se on Stellallakin ihan vaan ajan kysymys kun se ERI sieltä tupsahtaa :) Pienikokoinenhan Lunakin on, mutta mittasuhteet ovat hyvin kohdillaan niinkuin Stellallakin mielestäni :) Mekin ollaan tulossa noihin Turun näyttelyihin mihin tekin näytte olevan menossa, joten siellä sitten taas törmätään! :) T:Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kun kävit kommentoimassa! :) Juu muistan teidät oikein hyvin :) Onko teillä jotain blogia tai vastaavaa sivustoa, josta vois seurata teidän kuulumisia? :) Lunalle kovasti rapsutuksia ja onnea hirmuisesti ERI:stä ja EH:sta! Lunalla onkin jo värisuora kasassa ja samalla yksi tulos ykkösruusuketta varten ;) ERI:t tupsahtelee sitten Stellalle jos on tupsahdellakseen, no stress :) En toki enää niistä uskalla haaveilla, mutta Helsingin tuomarin arvostelu ja KP lämmittää edelleen kovasti mieltä:) Nähdään siis ainakin Turussa! :)

      Poista
  4. Blogia ei ainakaan toistaiseksi ole. Täytyy harkita, josko sitä rupeaisi kirjoittelemaan :) Mutta Facebookissa oon, että jos siellä haluut vaikka pyytää kaveriksi. Mun sukunimi on Vallinkoski. En usko että löytyy muita samannimisiä :) Kyllä tuli meillekin aika yllärinä toi Mikkelin ERI. Neiti on kuitenkin sen verran keskenkasvuinen vielä. Mutta oon myös iloinen, että se jäi noin pieneksi. Agilityssä kun se on vaan etu ja siinä lajissa toi neiti on ihan lyömätön! Taitaa äitiinsä tulla. Luna äitihän on tuo Heidin Pöppis, että pienet on piirit :) T:Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos alat blogia kirjoittamaan Lunan kuulumisista niin täällä ainakin yksi innokas lukija! :) Vaikka fb:n kautta saakin tietää tärkeimmät niin olisi silti kiva kuulla Pöppiksen lapsosten elämästä muutakin :)

      Poista
    2. Huomasinkin tuon muuten kun katsoin koiranetistä Lunan tietoja, että Pöppishän se Lunan äiti onkin! :)Samaa mieltä olen koosta, tosi hyvä koko agilityyn jos on siinä 34cm paikkeilla ;) Stella on muutenkin otettu agilityharrastusta silmällä pitäen ja omaa silmää miellyttää vaikka kuka sanois mitä ja luonne on myös mitä parhain<3 Ei ne näyttelyt kaikkea mittaa. Nyt vaan peukut pystyyn että pysyy terveenä ja saa aksaa harrastaa, koska on jo nyt hulluna siihen lajiin! Tullaan siis toivottamasti törmäilemään myös agilitykisoissa, niissäkin aika pienet piirit loppupeleissä ;)

      Poista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)