maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012 pakettiin ja haasteet vuodelle 2013!

 
Joulu tuli ja meni - eikä siitä sen enempää kuin että koirat saivat uusia purtavia ja minä muutaman kirjan, korun, keittiötarvikkeita ja elokuvalippuja. Kaikki saivat levätä ja syödä yllinkyllin ja siitä syystä Sulo ja Stella aloittaa aikamoiset kinkunsulatus-dieetin tammikuussa 2013 ;)
 

Pienen kuusen alta löytyi koirille useampi paketti avattavaksi.
Vuosi lähenee loppuaan ja on aika katsahtaa sekä kuluneeseen vuoteen että vilkaista tulevaan vuoteen. Vuosi 2012 on ollut erittäin hieno kun muistelee mitä kaikkea se toikaan tullessaan...

Molemmat koirat todettiin terveiksi virallisissa terveystutkimuksissa, Stella oppi vihdoin ja viimein sisäsiistiksi ja - ehkä upein saavutus tähän mennessä - Sulo sai tokossa TK3- koulutustunnuksen! Sulon kanssa ei ehditty tänä vuonna moneen tokokokeeseen, mutta saldo on sitäkin hienompi!

Sulo vei voiton peräti kahdessa VOI-luokan kokeessa!


TK3 - Suuri saavutus Sulolle ja minulle!


Näiden isojen tavotteiden lisäksi, Stellan kanssa ehdittiin kiertää yhteensä noin 20 näyttelyssä, jos lasketaan yhteen mätsärit ja viralliset näyttelyt. Parhain match show- tulos oli pentujen PUN1 ja BIS1 ja näyttelyistä junioriluokassa JUN-ERI JUK2 SA sekä pentuluokassa kaksi kunniapalkintoa ja yksi palkinto ROP-pentuna.


Stella ROP-pentu Lohjalla 3.6.2012

Stellan paras Match Show-tulos PUN1 BIS1


Vuoden 2012 näyttelykauden kruunasi JUN-ERI JUK2 SA Kuva: Sari Sainio

Stella sai myös yhteensä kolme ERI-laatuarvostelua, joten saan anoa sille shetlanninlammaskoira ry:n ykkösruusukkeen vuodelle 2012. Näyttelyiden lisäksi Stellan kanssa ollaan edistytty huimasti agilityssa. Kiitokset kuuluu suuresti meitä valmentaneille!

Kaiken tämän lisäksi olen tutustunut aivan ihaniin uusiin ihmisiin ja heidän koiriinsa tämän vuoden aikana! Kiitos teille - ja kaikille muille harrastusystäville - tästä vuodesta ja toivotaan että ensi vuodesta tulee vähintään yhtä hieno! :)

Joka tapauksessa, nyt on vuoden viimeisinä tunteina aika katsahtaa tulevaan vuoteen ja asettaa uudet tavoitteet! Koska itse en kykene uudenvuodenlupauksia pitämään, asetan mielummin uudelle vuodelle tavoitteet. Tavoitteet voivat olla mitä vain, kuitenkin realistisia ja samalla myös haasteellisia. Niimpä haastan myös teidät, tämän blogin lukijat, asettamaan omat tavoitteenne!

Muutamat minun asettamat tavoitteeni ovat aika haasteellisia, mutta ei ihan mahdottomia kuitenkaan, ja vaikka nämä nyt koskevatkin lähinnä koirieni harrastuksia, voivat teidän tavoitteenne olla ihan erilaisia! Esimerkiksi uuden lajin kokeileminen, koiranne parempi aktivoiminen tai ulkoiluttaminen, jonkun uuden tempun opettaminen, turkin hoitaminen tai oikeastaan ihan mitä vain keksitte :) Kunhan se on sellainen tavoite, jonka pystyy toteuttamaan ensi vuoden kuluessa ja johon te itse voitte koiranomistajana tai koiraharrastajana vaikuttaa. Voitte myös perustella tavoitteenne; miksi juuri tavoittelet tätä ja miksi juuri tänä vuonna? Pienten kivojen tavotteiden avulla voikin sitten seurata omaa kehitystä ja tietääpä ainakin mihin suuntaan on menossa :)

Vuodelle 2013 asetan seuraavat tavoitteet:

1) Sulolle TOKO:sta TK4
Pian tulee kuluneeksi 3 vuotta siitä kun aloitin Sulon kanssa tokokokeissa käymisen. Viime vuonna tuli käytyä ainoastaan kahdessa tokokokeessa, kun taas edeltävinä vuosina olen käynyt neljä kertaa kokeessa. Ensi vuonna aion saada EVL-liikkeet kisakuntoon ja lähteä metsästämään tiheämmällä tahdilla ykköstuloksia, ihan siitä syystä että tokon treenaaminen vaikeutuu koko ajan kaupungissa, jossa agility voittaa tokon 10-0. Pelkäänpä että kohta en malta enää treenata muuta kuin agilitya, koska Turusta ei oikein löydy kunnon tokoseuraa. Se taival mikä Sulon kanssa aloitettiin, olisi kiva viedä päätökseensä ja toivoisin saavani Sulon valmiiksi ensi vuoden kuluessa.

2) Sulolle agilityn perusohjauskuvioiden opettaminen
Sulolle on opetettu nuorena kaikki esteet, mutta ohjaamista ei laisinkaan. Siksipä haluaisin tokon ohella korjata tämän vajauksen lähtemällä liikenteeseen ihan perusohjaustekniikoiden opettelusta. Ainakin seuraavat aion sille opettaa: Valssi, takaaleikkaus, takaakierto, persjättö, twist, sylikäännös, poispäin käännös ja pyöritys. Jos nämä alkavat sujua, saattaa Sulo-poika päästä möllikisoihin ja ehkä sitä kautta myös ykkösluokkaan vielä ensi vuoden puolella.

3) Itselleni agility-ohjaamiseen varmuutta
Koko syksyn olen varmasti hokenut eniten kuin mitään muuta sitä että haluan kehittyä agility-ohjaajana. Tavoittelen täydellisyyttä siitä syystä, että harrastaminen  on koirallekin paljon selkeämpää kun itse tiedän mitä teen. Jossain vaiheessa agilityssa on kyse murto-osasekunneista ja haluan heti alkuun opetella näkemään, mitkä tekniikat sopivat minkälaisiin kohtiin radalla. Vielä pelkkä ajatuskin rataantutustumisesta pelottaa ja pelkään, että aika ei riitä mitenkään että ehtisin muistamaan vauhdissa miten tuo rata piti suorittaa! Kuitenkin huomaan nyt jo kehittyneeni ja näen paljon paremmin eri vaihtoehtoja radalla. Vuoden tavoitteena olisikin, että saisin enemmän itseluottamusta ja varmuutta ohjaamiseeni.

4) Stellan kanssa agilitykisauran korkkaus
Hui, tämä on ehkä suurin tavoitteeni ensi vuodelle. Pääsimme jatkamaan Elina Jänesniemen valmennuksessa ja vaikka luotankin että hänen avullaan me päästään jo ensi vuonna kisaamaan, minua silti jännittää sanoa tämä ääneen. Kontaktiesteet ja kepit ovat ne esteet, jotka vielä pitäisi saada kisakuntoon, sekä olisihan se hyvä saada lisää ohjaustekniikoita repertuaariimme ja vahvistaa jo opittuja tekniikoita ennen kuin suinpäin ryntäämme kisoihin. Luotan Stellaan täysin ja tiedän sen olevan täysillä mukana, mutta se millaisen kokemuksen sille teen ensimmäisistä kisatilanteista on mielestäni erittäin tärkeä. Varmasti ekat kisat menevät oman jännitykseni ja ihmettelyni piikkiin ja hyllytän varmasti aluksi kaikki radat... :'D

5) Stellan sytyttäminen TOKO-harrastukseen
Tokon suhteen meillä ei ole Stellan kanssa mikään kiire. Kunhan luodaan hyvää suhdetta leikkimällä ja luodaan vastapainoa agilitylle. Tavoitteeni on ensi vuonna treenata Stellankin kanssa vähän siinä ohella kun Sulo pääsee töihin. Jospa Stellan saisi ensi vuoden aikana sytytettyä tähän lajiin, ehkä opetettua noutokapulan pidon sekä lyhyen paikallamakuun muiden liikkeiden alustuksen ohella niin olisin tyytyväinen tuohon neitiin - ja itseeni ;D. Tokokokeet saavat odottaa ainakin ensi vuoden ajan. Niihin ei ole kiire ollenkaan, koska tämän tättähäärän täytyy hieman oppia pitkäjänteisyyttä ennen kuin kokeet tulevat kysymykseenkään.

6) Koirien lihaskunnon ylläpitäminen priimakunnossa
Pyrin lenkittämään koirani säännöllisesti, myös vapaana ja otan myös tavoitteeksi että opettelen hieman koirahierontaa, jotta molempien lihaksisto pysyisi koko vuoden hyvässä kunnossa. Pyrin myös kirjaamaan kaikki lenkkimme HeiaHeiaan seuratakseni liikummeko yhdessä tarpeeksi ja olen entistä tarkempi koirien ruokailujen suhteen ettei Sulokaan pääse leikattuna uroksena yhtään lihoamaan!

Tuossapa riittääkin sitten tavoittelemista ensi vuodelle! Eipä käy elämä tylsäksi ;) Vuoden päästä nähdään kuinka pitkälle tavotteissa päästiin...


Nyt kuitenkin toivotamme Sulon ja Stellan kanssa kaikille lukijoille oikein Hyvää Uutta Vuotta sekä onnea omien tavoitteidenne kanssa ja menestystä vuodelle 2013!

4 kommenttia:

  1. Älä ota niistä ensimmäisistä kisoista itsellesi liikaa painetta. :) En muista onko koskaan ollut puhetta, mutta Darcyhan aloitti kisauransa pari vuotta sitten juoksemalla tuomaria pakoon. Joten vaikka sen ensimmäiset kisakokemukset olivatkin kaikkea muuta kuin miellyttävät, nykyisin se nauttii kisaamisesta(kin) yli kaiken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollut asiasta puhetta, mutta kiitos kun jaoit tämän tiedon kanssani, tuleepahan vähemmän stressattua sitten ;) On ollut oikein kiva tutustua sinuunkin Heidi, ehkä ensi vuonna tutustutaan vielä paremmin :) Teilläkin upea vuosi takana - eikös D ja B molemmat valioituneet tämän vuoden aikana? :) Hyvää uutta vuotta koko teidän laumalle joka tapauksessa! :)

      Poista
  2. Niin, ja siis hyvää ja onnekasta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää Uutta vuotta sinnekkin! <3 <3 <3

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)