lauantai 25. toukokuuta 2013

Harjavalta RN 25.5.2013


Mila ja Stella hakemassa nauhoja Harjavallassa ;)
Viikonloppu Porissa äiskän luona menossa ja tänään käytiin pitkästä aikaa meidän vakio näyttelyporukalla Harjavallan ryhmänäyttelyssä "misseilemässä". Eeva ja Mila lähtivät siis meidän kanssa Harjavaltaan ja oli kyllä taas niin kivaa - ystävät tekevät kyllä meidän näyttelystä niissä käymisen arvoista ;) Ensimmäistä kertaa myös meidän molempien koirat pärjäsivät kehässä, mikä oli ihan hauskaa! :)

Makedonialainen tuomari Mile Aleksoski antoi uroksille kaikkea keltaisesta punaiseen nauhaan, joten ei ainakaan millään ERImaatille oltu tänään menossa. Hieman alkoi mietityttää mites Stella osaa kehässä käyttäytyä kun emme ole harjoitelleet näyttelytouhua ollenkaan viime aikoina. 


Stellan kanssa kehässä
 Mila pokkasi ensin ERI:n hienosti ja sitten aika pian oli Stellan vuoro. Stella väisteli kovasti miestuomaria pöydällä, kuitenkin menemättä samanlaiseen paniikkiin kuin viime vuoden loppukesänä.  Stella liikkui kuitenkin hurjan hienosti ja ensimmäistä kertaa sen liikehdintä näytti jopa siltä että se ihan viihtyi tuolla kehässä! Askel oli mielestäni niin pitkä kuin Stellalla voi olla eikä peitsaamisesta ollut tietoakaan, mitä Stella myöskin harrastaa välillä remmilenkillä. Yllätyksekseni Stellakin sai punaisen nauhan! :)


Stella NUO-ERI NUK2 SA <3
Kilpailuluokassa riittikin sitten ihmettelemistä... Ensin luulin tuomarin ajaneen minut pois Stellan kanssa mutta hän siirsikin meidät Stellan kanssa Eevan ja Milan viereen! Sitten käveltiin ja juostiin monta kierrosta ja hups keikkaa, Mila vei nuorten ensimmäisen sijan ja Stella pokkasi toisen sijan! Stella ja Mila saivat myös hienosti SA:t vaikka PN-kehässä olo menikin läpijuoksuksi. Aika hienosti kahdelta agilitykoiralta, joskus näinkin :) Arvostelut olivat molemmilla täysin identtiset:

"Medium strong, correct bite, correct set of ears and tail. Nice neck, good bodylines, little open angulations but correct moving." -Mile Aleksoski, Makedonia/ Ryhmänäyttely Harjavalta 25.5.2013


Stella viihtyi näyttelypaikalla eniten omassa boxissaan teltan syövereissä...
Jännitystä päivään toi se että löysin Stellalta yhden ison punkin kehän jälkeen, mutta sain sen onneksi kokonaisena poistettua! Hyvä ettei tuomari ainakaan huomannut kyseistä hirvitystä... Mila käveli myös lämmittelylenkillä käärmeen päältä, joka onneksi osoittautui rantakäärmeeksi! Suomen luonto on kyllä niin ihana :D Onneksi selvisimme säikähdyksellä... Seuraavan kerran Stella astelee näyttelykehään luultavasti vasta ensi keväänä/kesällä, koska meidän kalenterimme on niin täynnä agilitya että misseily ei yksinkertaisesti mahdu meidän päiväjärjestykseen tässä kohtaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)