lauantai 12. lokakuuta 2013

Stellan ComeBack

Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa - me päästiin pitkästä aikaa Stellan kanssa kisaamaan!!! Taukoa kertyi kaksi ja puoli kuukautta ja kaksi kuukautta siitä olis siis aivan totaalitaukoa Stellan astutusyrityksen takia. Treenit ovat Stellan kanssa sujuneet ihan hienosti, itselläni on vain useasti ote ja rytmitys hukassa ja Stella tekee enemmän arviointivirheitä rimojen suhteen kuin aikaisemmin, mutta tästä se lähtee vähitellen :) Hienot kisat takana ja nyt taas muistan miksi mä rakastan näitä agilitykisoja - tämä tunne on niin hieno että hymyilen vähintään tämän päivän loppuun asti, vaikka vähän väsyttääkin :)
 
Ennen ensimmäistä rataa jännitti jonkin verran, mutta aika nopeasti tuli vapautunut olo ja oli niin kiva juosta Stellan kanssa. Tein väärän ohjausvalinnan ennen keinua (vastakäännös on turha tuollaisessa kohdassa koiran kanssa, joka kääntyy niin kuten Stella) ja tietty ohjasin sen ohi keinun. Matka jatkui, mutta rytmitys ja rauhallisuus herpaantui ja vedätin pikkasen rajusti muurin jälkeen, joten rima kolisi ja putosi. Loppuun asti kuitenkin päästiin ja tuli ihan sairaan hyvä fiilis silti, koska meillä oli kivaa vaikka meitsi sössi :)
 

 
Ennen toista rataa meinasin voida pahoin, vaikka en mielestäni jännittänyt sen suuremmin. Väkisin yritin syödä jotain, mutta jopa suklaa maistui pahalta... No radalle meno ilmeisesti auttoi, koska pahaolo oli tiessään hetken kuluttua kun oltiin käyty juoksemassa yksi puhdas rata ;) Pahoja paikkoja oli mielestäni enemmän kuin ensimmäisellä radalla ja annoin myös väärän käskyn keinulle enkä myöskään ohjannut keppien edeltävää hyppyä kovin hyvin, mutta hienosti me selvittiin maaliin asti. Tämä rata oli muuten täysin sama kuin A-rata, mutta toiseen suuntaan - aika hauska :)
 

 
Viiminen rata kruunasi päivän. Alussa Stella meinasi varastaa, mutta olen tyytyväinen että maltoin korjata enkä kiirehtinyt lähdössä ollenkaan. Muutamissa paikoissa kaarrokset paukkuivat ja olisin voinut lähteä aikasemmin liikkeelle useissa kohdissa, mutta kovin tyytyväinen olen muuten tähän rataan. Sai juosta, ohjata ja vielä kerran juosta! Kiva rata tämäkin ja Stellan hyppiminen alkoi olemaan taas kohdillaan, vaikka yksi rima hieman kolahti kun lähdin niin voimakkaasti liikkeelle. Tuplanolla siis tältä päivältä saldona enkä voi olla muuta kuin tyytyväinen!
 

 
Tästä päivästä teki myös historiallisen se että saadaan ensimmäistä kertaa kääntää sivua meidän agilitykilpailukirjassa! Ensimmäinen sivu täyttyi tämän tuplanollan myötä :) Toivotaan että saadaan seuraavallekin aukeamalle jotain merkintöjä tulevaisuudessa... ;)
 
Stellan kisakirja ja noin puolen vuoden saldo (2kk taukoa sen aikana)
Muutamat sheltti-aiheiset heräteostoksetkin tuli napattua mukaan: tuubi, pipo ja kännykkäkotelo! :D
 
 

Onks tää hyvä? :D
Sulo oli muuten mukana hallilla, koska hankin sille huomista varten ihan oman kisakirjan! Tuomari myös mittaili Suloa ja sai tästä maksin, vaikkakaan se ei hänestä ollut mikään läpihuutojuttu. Laittoi jopa tämän kiertoon, joten Sulo pääsee jossain kohtaa vielä uudestaan mitattavaksi... Huomenna kuitenkin startataan makseissa ensimmäiset viralliset kisat ja vedetään niin hyvin kuin osataan :) Sulo oli tänään ihan hiilenä kun pääsi ainoastaan lenkeille mukaan, mutta ei kertaakaan radalle juoksemaan ;)

 
Haikeana hän katselee ikkunasta ulos, mitään tietämättä huomisesta :)
 
Agiliitäjälle taitaa maistua uni ihan millä hetkellä tahansa :D
Sananen vielä Stellan käyttäytymisestä... Huomasin tuossa vähän aikaa sitten että Stella peitailee normaalia enemmän ja yhtenä päivänä bongasin sen sitten sängystäni minne se oli selkeesti suunnitellut omaa pesää... :D Voi hanipöö... ei sieltä kyllä valitettavasti tule nyt niitä pentuja :') Onhan se tietty hyvä harjoitella sitäkin valmiiksi, jos vaikka joskus onnistaisi... :) Nyt kuitenkin nautitaan harrastamisesta ja pidetään vain hauskaa :)
 
Täs on hyvä! :D

 

6 kommenttia:

  1. Hiiienot radat, ootte te niin taitavia kumpikin! <3 Ja ihanat shelttikamat sulle tarttu mukaan :) Halit ja rapsut!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Löysin teidän kivan blogin ja rupean seuraamaan Sulon ja Stellan kuulumisia aktiivisesti. Ihania kuvia ja vauhdikkaita videoita! Sulo on päivälleen samanikäinen kuin mun Stella. :)

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)