keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ei sinnepäin, vaan sinne!

Jälleen kerran seuraa agilitypäivitystä kera treenivideoiden! Päästiin nimittäin tänään Janita Leinosen valmennukseen hiomaan ajoituksia ja rytmityksiä sekä vahvistamaan erilaisten hyppyesteiden suoritusvarmuutta. En olisi voinut toivoa parempaa treeniä tähän kohtaan, sillä sain oikeastaan vastaukset kaikkiin tärkeimpiin kysymyksiin, jotka ovat askarruttaneet omaa mieltäni viime aikoina. Tänään hioimme erityisesti erilaisten käännösten ajoitusta, kuten valssia, sylikäännöstä ja vekkausta esteelle. Miten voikaan muutamassa minuutissa oppia näkemään asioita taas niiiin eri tavalla... :)

Itselläni on ollut vaikeuksia rytmitysten ja erityisesti jarrujen kanssa etenkin kisoissa. Saatan juosta ihan liian reippaasti kohdissa, joissa pitäisikin hieman jarrutella ja odottaa, ja sitten taas osaan olla myöhässä paikoissa, joissa oikeasti saisi juosta. Jokainen ylimääräinen laukka, jolloin koira ei tiedä minne ollaan menossa, vie aina 0,25 sekuntia radalla. Eli tavoittena onkin että osaisin kertoa koiralle aina heti viimeistään sen laskeutuessa edelvältä esteeltä, minne olemme menossa. Aina kun koira joutuu katsomaan ohjaajaa esteiden sijaan, tai kenties katsoo väärää estettä, on ohjaaja myöhässä. Stella joutuu tällä hetkellä kysymään aivan liikaa radalla, kun voisi sen sijaan vain painaa menemään kohti seuraavaa estettä . Minun pitäisi siis itse vähän malttaa enempi juoksuaskeleideni kanssa, rauhoittua ja katsoa koiraani silmiin. Koiran ilme nimittäin muuttuu sillä hetkellä kun se lukitsee esteen eikä enää kysele. Tämän kun oppii itse näkemään, pääsee jo pitkälle. :) Tähän yritän siis jatkossa pyrkiä keskittymään ja tekemään oikeita rytmin muutoksia niin ettei yhdestä radasta tule vain löysää puuroa. Tanssisanastoa lainatakseni, voisin sanoa että nyt tarvitaan enemmän aksentteja peliin! ;)

Stellalla ei ollut ongelmia erilaisten hyppyesteiden suorittamisen kanssa, jos minä vain osaan kertoa ajoissa mistä sen pitää ponnistaa ja minne laskeutua, eli suomeksi: ajoittaa ohjaukseni oikein ja myös tehdä ne oikein. Huomasimme tosin että Stella kääntyy vasemmalle aavistuksen huonommin kuin oikealle muurin takaakierrossa. Stella kuitenkin korjasi hienosti muutaman toiston jälkeen ja kun lähetys tapahtui oikea-aikaisesti (ilman että vauhti ehti koiralla yhtään hyytyä), Stella pystyi jopa kiihdyttämään takaakierrossa. Alapuolella lyhyt kooste meidän ajoitusten hiomistreeneistä, johon yritin saada mahtumaan kaiken tärkeimmän oppimamme: lähtökohdat ja korjaukset.





Päivän rata oli suhteellisen simppeli teknisesti, mutta juurikin täydellinen sitä ajatellen, että saisin apua ajoitusongelmiini. Koin jälleen kerran monta uutta valaistusta tästä agilityn ihmeellisestä maailmasta ja nyt ymmärrän taas paremmin asioita :) Ihan huippu koulutus! Oma motivaatio tähän lajiin kasvaa vain entisestään sekä tietenkin myös halu oppia tekemään ohjaukset kunnolla eikä vain jotain sinnepäin. Siitä siis jo kauan tanssimaailmassakin käyttämäni motto: ei sinnepäin, vaan sinne! ;)

2 kommenttia:

  1. Näitä teen videoita on ihana katsella:) Ja ottaa oppia:) Vaikka ei me Immun kanssa siis harrasteta tms, mutta silti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Kiva kuulla ettei pelkät agilityharrastajat katsele näitä ;) Ettekö te muuten aloittaneet agilityn jossain vaiheessa Immun kanssa? :) Vai oliko se sittenkin tokoa? Tää on musta vaan niin siisti laji, koska se muistuttaa niin paljon tanssin treenaamista tekniseltä puoleltaan :) Kiva oppia koko ajan uutta! :)

      Poista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)