sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Putkeen vaiko kepeille? Kas siinä vasta pulma.

Tämän vuoden ensimmäiset omatoimitreenit. Treenin aiheena kepit-putki erottelu, enkä todellakaan lähtenyt sitten ihan helpoimmasta läksystä liikkeelle, tämä nimittäin osoittautui Stellalle todella vaikeaksi. Vasta noin 10. toistolla sain sen kepeille (lopuilla toistolla se oli jommassa kummassa putkessa) ja aluksi tuli kepeilläkin  pelkkiä virheitä, liekö sitten oma ohjaus pielessä vai olivatko vieressä olevat putket liian suuria häiriötekijöitä. Tämän alkusekoilun jälkeen otin muutaman toiston pelkkiä keppien tarjoamisia, joissa niissäkin Stella singahti ensiksi putkeen. Sitten vähitellen alkoi kuuntelemaan ja saatiin ihan hyviä erottelupätkiä aikaiseksi. Stellalle nämä erottelutreenit ovat täysin alkuvaiheessa ja koska tarvitsemme molemmat näihin paikkoihin lisää varmuutta, täytyykin mennä joku kerta vielä toisen kerran treenaamaan vastaavanlaisia erotteluja hallille. Tavoitteena olisi että Stella oppisi erottamaan käskyllä niin putken, kontaktit kuin kepitkin. Siinä haastetta kerrakseen tälle treenikaudelle :)
 
Tässä sitten tuo muodostelma, jossa mulla oli esteet tänään. Sain inspiraation tähän kun katsoin Jenna Caloanderin treenivideota ja jälkeenpäin ajateltuna olisi yksi putki riittänyt alkuun erotteluhäiriönä, mutta selvästi huomasin miten Stellan päässä syttyi lamppu tämän vaikean treenin aikana :) Kiitos siis Jennalle hyvästä treeniratapohjasta (jos satut lukemaan tätä), vaikka en tiedä rakensinko radan ihan tismalleen samanlaiseksi, mutta se ajoi joka tapauksessa asiaansa :)
 
 
 
Tässä sitten niitä Stellan parhaimpia pätkiä videolla. Alkusekoiluja en jaksanut alkaa latailemaan nettiin, mutta kyllä tälläkin videolla erottuu hyvin se, että tämä treeni oli meille vaikea. Kun kepeille päästiin tuli kepeillä yllättävän paljon keppivirheitä, enkä niitäkään kaikkia sekoiluja viitsinyt liittää tälle videolle. Jännä nähdä onko mitään eroa ensi kerralla kun mennään treenaamaan saman aiheen parissa :) Stellan kanssa on kyllä niin kiva treenata kun se palkkautuu niin hyvin lelulla ja on selvästi aina onnesta soikeana joka kerta kun pääsee palkalle hyvän suorituksen jälkeen :) 


4 kommenttia:

  1. En ole kovin pitkään teidän blogia lueskellut joten päätin kysyä, että miten olet Sulolle opettanut ruudun? Tuolla teidän VOI-luokan koevideolla näyttää super hienolta ja omalle koiralle olen aloittamassa ruutu treeniä ja mietin tässä oikeaa tekniikkaa juuri meidän neidille. Haluaisin saada tietooni siis monta mahdollisuutta? Mikä teillä on koettu hyväksi vaihtoehdoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anonyymi!

      On aika monta tapaa opettaa ruutu, mutta ihan ensiksi aloitan opettamisen siten että yritän kertoa koiralle että ruudun keskiosa on maailman kivoin paikka.

      Sulolle opetin tuon alun perin kosketusalustan avulla (alustan tarjoaminen pitää siis opettaa ihan erikseen), sitten kun homma sujui kisapituudelta ja se todella pysyi alustalla ja haki ruutuun eri suunnista aloin häivyttämään alustaa. Esim hiekkapohjalla laitoin osittain hiekkaa alustan päälle. Jos ei koira löytänyt ruutuun avun kanssa, helpotin ja alustaa tuotiin taas esiin. Toisinaan vuorottelin alustan kanssa, joskus se oli siellä, joskus ei. Sitten jossain vaiheessa kävin näyttämässä koiralle ruudun keskiosaa, ikään kuin vein sen alustan sinne, ja sitten vasta lähetin koiran. Joskus taas mulla oli namikippa ruudun keskellä hieman taaempana, jonne se sai vain juosta täysillä (vauhtiharjoitus). Sitten kun oltiin saatu paljon onnistumisia, treenasin myös ruudun pelkkää tarjoamista (ei varsinaista lähetystä vaan vihjesana), naksuttimella naks ja palkka lensi heti kun koira oli pysähtynyt juuri ruudun keskelle. Hetsaamalla sain myös lisää vauhtia ruutuun juoksemisessa. Oikeastaan Sulo tietää minne sen kuuluu juosta, mutta sääntöjen mukaan se pitää pysäyttää ja niinpä huudan sille aina seis pari laukkaa ennen keskikohtaa jotta se ehtii pysähtyä. Jos koira alkaa ennakoimaan pysähdystä, pitää ehdottomasti vahvistaa ruutuun juoksemista.

      Stellan kanssa olen opettanut ruudun lelulla, ollaan leikitty ruudussa, lelu on ollut vaihtelevasti etupalkkana, joskus käyn taputtamassa ruutuun ja joskus heitän pallon kun se on juossut ruutuun. Stellalla lelu on toiminut kaikessa todella hyvin, joten sen kanssa ollaan toimittu sen takia eri tavalla. Sulolle taas ruoka on kaikki kaikessa ;) Koirani ovat todella erilaisia :)

      Toivottavasti sait jotain apua vastauksestani :)

      Poista
  2. Millon tulee postausta??:)
    TÄÄ ON PARAS BLOGI:*
    T:Ano joka ei jaksanut kirjautua google tilille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Heti kun saan hyvän aiheen mistä kirjoittaa ja myös aikaa kirjoittaa siitä :)

      Poista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)