sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Unohtumaton kisaviikonloppu: Stellasta FI AVA!

Siis apua... mistä sitä pitäisi aloittaa tämän kertainen kertomus? Mun kamerat ovat täynnä ikimuistoisia videoita ja valokuvia tältä viikonlopulta ja nyt olisi vihdoin aika luoda pieni kooste näiden päivien huippuhetkistä. Agility on jälleen vahvasti viikonlopun keskipisteenä, mutta oli meillä muitakin aktiviteettejä :)


Lenkkipoppoo! Kuva: Hanne Vallinkoski
Suunnattiin perjantai-iltana Nurmijärvelle Hannen & kumppaneiden luokse vierailulle. Ilta meni rattoisasti metsälenkkeillessä ja koiria trimmaillessa ja mahtuihan myös iltaan tietenkin yksi sivusilmällä katsottu jääkiekkopeli ja "paras pizza" pizza :)

Seuraavana päivänä suunnattiin vain 15 minuutin ajomatkan päähän kisaamaan Keravan agility teamin järjestämiin agilitykisoihin. Treenikertoja viime kisojen jälkeen on ollut tasan yksi, joten tuntumaa lähdettiin hakemaan Anne Saviojan kivoille radoille. Heti ensimmäiseltä radalta tehtiin hyvä nolla Stellan kanssa ja tuuletukset pääsi kyllä siinä kohtaa kun kuuluttaja kuulutti että me voitettiin! :)  Palkintojenjakokin oli todella kiva kun meille ojennettiin valionarvoon oikeuttava viimeinen agilitysertifikaattiruusuke ja sen päälle FI AVA -ruusuke. Tuomarikin onnitteli niin lämpimästi, että siinä meinasi tippa tulla linssiin! Kerrankin serti tuli meille sellaiselta radalta mihin oikeasti voin olla vain ja ainoastaan tyytyväinen.


Kuva: Kati Kollanen
Tämän radan ansiosta siis Stellasta leivottiin Suomen uunituore agilityvalio :) Erityisesti tykkäsin tämän radan keinusta, niistosokkarista ja puomista. Tämän fiiliksen kun saisi aina pidettyä radalla!



Kamerakännykkä -materiaalia kisapaikalta...




Hannen pihalla otettiin sitten vähän virallisemmat sertifikaattiposetukset...


FI AVA Shetwood Dazzling Lady


Lopuilta kahdelta päivän radoilta tuli molemmilta 5vp, kun hyppyradalla Stellalla kiihtyi vauhti niin, ettei se malttanut ponnistaa tarpeeksi ja muurin palikat tulivat alas. Vauhti oli hyvä ja oma asenne radalla myös mitä parhain. Viimeisellä radalla alkoi kuumuus vaikuttamaan ja draivi ei ollut yhtä hyvä, mutta hieno rata tehtiin silti, onnistuin vain kehumaan Stellaa juuri viimeisellä esteellä niin että Stella veti riman alas. Hyvä opetus itselle että pitää malttaa kehumisen kanssa sekunti pidempään... Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen päivään!

Illalla sitten käytiin hyvin ulkona syömässä ja jälkkäriksi oli sitten skumppaa Stellan kunniaksi, mansikoita sekä suklaajäätelöä ja vadelmia! Nam! :)



Käytiin vähän myös uittamassa koiria läheisellä montulla ja napsittiin kuvia. Tässä kuvasaldon parhaimmistoa.

Arvatkaa kumpi on käynyt uimassa useampaan otteeseen...

Kauniit koiramme edustuskunnossa ;)




Palloja! Miten olisi water flyball? :)


Noutajasheltti :)
Ihanat maisemat! Siellä ne koirat uiskentelivat!


Sitten oltiin palauttelu/kuivattelulenkillä...
Sulo nautti enemmän juoksemisesta kuin uimisesta...



 Sitten otettiinkin vähän potrettikuvia...


"Näyttelykoirat" Rossi, Viva, Stella ja Luna
Samat, mutta mukana myös veteraanityttö Nala.


Rossi ja Stella jäivät pönöttämään niin heistä tällainen söpö "pariskuntakuva" :)


Ja oman laumani vakio ryhdikäs & iloinen kuva :)


<3
Tänään sitten homma jatkui agilityn merkeissä kun suunnattiin TSAU:lle kisaamaan kolme starttia. Ekalla radalle oli hyvä fiilis, rataprofiili erittäin kiva ja haastava ja jotenkin hyvän fiiliksen kautta tehtiin ihan näpsäkkä nolla, vaikka en ole tyytyväinen radan valsseihin ja muutenkin vielä "lämmittelin" tuon oman juoksemiseni suhteen. Aika yllättäen sitten vietiin voitto tältä ekalta radalta kaarroksista huolimatta. :) Hieno Stella! Tässä videokuvaa siitä.






Päivän hyppyrata oli hyvä, mutta ihan turhaan jarrutin Stellaa yhdessä käännöksessä ja se söi aikaa sekä yhden riman... Joskus sitä miettii että miten noin typeriä virheitä saakaan aikaan vaikkei ole ollenkaan suunnitellut rataa niin?! Rata oli muuten hieno ja vauhtia piisasi. Viimeisen radan olisin ehkä voinut jättää menemättä, koska oma fiilis ei jotenkaan ollut sille ollenkaan hyvä. Liekö tunnelma ja valmistautuminen ollut vähän huono, mutta ensi kerralla tiedän että huonolla fiiliksellä ei kannata edes vaivautua lähtemään radalle. Ohjasin alusta lähtien todella huonosti ja Stella teki yllättävän keppivirheen keppien lopussa, tosin monelle muullekin vielä taitavammalle koiralle tuli samalla radalla sama  virhe, joten se teki tuosta virheestä vielä oudomman. Toisella kerralla kepitkin onnistuivat ja saatiin vauhti uudestaan päälle. Puomilla päätin pitää Stellaa kontaktilla ja hyvin pysyikin hetken kunnes ei malttanut odottaa vapautusta ja palautin alastulolle, josta sitten vapautin. Näin ollen, hyvä että sain "muistuteltua" tuota puomin kriteeriä kisatilanteessa... kaikki epikset kun ovat menneet meiltä viime aikoina täysin sivu suun, eikä olla kisapuomia päästy treenaamaan. Juuri siksi tuo puomi toimii niin vaihtelevasti kisoissa.

Kokonaisuudessaan en kadu mitään, vaikka virheet aina harmittaakin. Olen oppinut taas paljon uutta ja sen juurikin tekemällä virheitä. Hyviä sanontoja löytyy montakin, mutta sen ainakin koen, että virheiden kautta oppii parhaiten ja se avaa parhaiten mahdollisuuden omalle kehittymiselle. Riskejä pitää ottaa ja äärirajoilla on hyvä mennä, koska mikään ei korvaa sitä kokemusta, joka kasvaa jokaisessa startissa. Voisin vaikka tähän loppuun listata viisi tärkeintä asiaa, jotka opin tänä viikonloppuna:

1) Persjättö pitää tapahtua vielä aikasempaa kuin koskaan ennen luulit
2) Älä oleta vaan ohjaa viimeinenkin este loppuun asti - biletä vasta sitten.
3) Pyri tekemään hyvät linjat koiralle, mutta älä estele kaarroksia kun vauhti on kova!
4) Jos näet ennen omaa suoritustasi, että yksi ja sama kohta radalla tuottaa outoja esteensuoritusvirheitä taitaville koirille, auta koiraasi samassa kohdassa jotenkin. (Syy voi usein olla valotuksessa tai muussa vastaavassa huomaamattomassa häiriötekijässä.) 
5) Älä mene radalle huonolla fiiliksellä, vaan jätä menemättä jos et pysty antamaan koiralle kaikkeasi.

Tästä lajista tekee kyllä aivan mahtavan se tosiasia, että kehittymismahdollisuudet siinä ovat loputtomat ja aina jokaiselta radalta oppii jotain uutta! :) Ja hienointahan on oikeastaan se että pääsee kisaamaan ja onnistumisetkin maistuu paremmin kun tulee noita typeriä virheitä.


Do you know what my favorite part of the game is? The opportunity to play. -Mike Singletary

Loppukevennyksenä vielä kuva tuunatuista kisakirjoista. Kiinnostuneille tiedoksi se, että en ole vielä tehnyt suunnitelmia Sulon tulevaisuuden kisaamisen suhteen. Kakkosluokkaan ehkä jossain vaiheessa, jos vähän ehtisimme treenaamaan säännöllisemmin. Tällä hetkellä Sulo on pienellä laihdutus- ja kunnonkohotuskuurilla.



16 kommenttia:

  1. Onnea ihan hurjasti! Stella kyllä valioitui aiks lailla niin nuorena kuin suinkin mahdollista! :) Musta on tosi kiva lukea aina näitä teidän kisapäivityksiä, teidän meno näyttää niin hienolta ja on kiva kun sä analysoit noita ratoja - ite en vielä niin ymmärrä kaikkien ajoitusten ja rytmitysten päälle ja siksipä meidän meno ei olekaan vielä kovin sujuvaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Stella on kyllä nuori valio, mutta en kyllä pidä tuota koiran nuorena valioitumista sen suurenpana meriittinä, koska se on jokaisen kanssa niin yksilöllistä. Stella oli valmis kisaamaan 18kk iässä, joten ei me olla veren maku suussa lähdetty kisaamaan saatika mitenkään metsästetty noita sertejä. Ne ovat tulleet vähän vaihtelevista radoista, välillä paremmista ja huonommista, mutta aina silloin kun olisin sitä vähiten uskonut. Kiva kun nyt osui hyvä rata niin jäi siitä erityisen hyvä mieli :)

      Poista
  2. Onnea vielä tätäkin kautta! :) Ihan huippurata ja ootte ihan huippu parivaljakko. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kolmanneksi tullut tulikin kättelemään meitä palkintojenjaossa ja sanoi: Te saitte sitten tältä radalta kaiken sen mitä voi saada :D Oli kyllä niin ihanaa saada tuo viimenen serti noin hyvällä radalla, johon ihan tosissaan olen todella tyytyväinen :) Meidän paras aksarata tämän vuoden aikana! :)

      Poista
  3. Paljon onnea <3 Huippujuttu ja ihania kuvia myös.

    VastaaPoista
  4. Onnea vielä täälläkin, hieno hieno Stella! <3

    Hienoja kuviakin, ja onpa kiva idea tuo kisakirjan tuunaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos kiitos :) <3 Kisakirja on tosiaan kiva tuunata niin sen löytää paremmin toisten kisakirjojen joukosta palautusvaiheessa ;) Ja suojaa paremmin sateelta ja rypistymiseltä. Mulla kesti vain reilu vuosi tekemään tuo kun odotin Stellasta hyvää aksakuvaa, mutta kun sitä ei ole kukaan napannut niin tyydyin tuohon 9kk ikäisenä otettuun studiokuvaan :D Suosittelen siis tekemään sen ennen kuin suuntaa "säällä kuin säällä" ulkokisoihin ;)

      Poista
    2. Joo kyllä mäkin nyt tommosen teen sitten! Kunhan saan päätettyä sen kuvan... :P

      Poista
  5. Paljon onnea Stellalle ja taitavalle ohjaajalle!

    VastaaPoista
  6. Hurjasti onnea! Tein menoa on niin kiva kattoa. Siä ohjattaan niin kivasti ja koira rrrakastaa selvästikkiin tekemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon kehuista ja onnitteluista :) Joo tää on ihan takuulla Stellan (ja mun) lemppari puuhaa :)

      Poista
  7. Onnea Stellan valioitumisesta! :)

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)