maanantai 27. huhtikuuta 2015

Piipahdus Porissa

Laumakuva kevät 2015
Viime viikonloppuna olimme piiiiitkästä aikaa Porin hoodeilla. Lähinnä tavattiin ystäviä ja lenkkeiltiin myös koirien kanssa jonkin verran. Kuvasatoa olisi vaikka kuinka, mutta tähän postaukseen yritin valita omat lempparini ja mielestäni parhaimmat palat. 

Torstai-iltana kävimme "veljeslenkillä" Sulon veljen Nuutin kanssa. Stella jäi äidin seuraksi kotiin, koska Stella aloittaa kohta juoksunsa ja Nuutin tietäen lenkistä ei olisi tullut mitään, jos Stella ihanine hajuineen olisi liittynyt seuraan :D Niinpä poikien kesken mentiin noin kolmen kilsan lenkki rauhallisesti kävellen metsikössä.

Sulo ja Nuutti 6,5v.

Voi sitä riemua kun Anne tuli kylään lenkin jälkeen :D
Perjantaina olimme käymässä siellä sun täällä, muun muuassa Lauran luona kylässä, jossa koiria hemmoteltiin purutikuin ja ihan leluillakin leikitettiin sisällä :D

Lenkillä

Lauran luona. Kuvassa myös Perro-Xavi.
Lauantaina olimme Eevan luona kylässä ja lenkillä koirien kanssa ja saatiin pitkästä aikaa kunnon kameralla otettuja kuvia muistoksi. Kiitos Eevalle tuhannesti hienoista kuvista!

Sheltit
Lenkkiporukka: Sulo, Stella, Mila ja Sofi.

Lenkkiporukka


Stella ja Mila noin 3,5 v. <3
Sulo 6,5v.
Lenkin päätteeksi Stella pääsi tekemään pari toistoa keppejä Eevan takapihalla :)
Stella kepittelee/ kevät 2015

Tässä vielä lelun oikeaoppinen ravistelu/tappo -ohje.
Tehkääpä perässä! 
Sunnuntaina olimmekin jo onnellisesti kotona. Saa nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan. Ennustan ainakin Stellan juoksujen alkavan pian, joten luultavasti ihan normaalia arkea vietetään :) 

<3

3 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihania ja onnistuneita yhteiskuvia <3

    VastaaPoista
  2. :) <3

    Kivoja noi Stellan keppikuvat ja ravistelut (vaikka ite sanonkin;D). Se on niin iloisen näkönen :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia!
    T: Petra

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)