lauantai 26. marraskuuta 2016

Se tunne kun lauma kasvoi yhdellä

Raichu 10vk, Stella 5v ja Sulo 8v
Ihan kohta, tasan tarkkaan tunnilleen, olen saanut olla tämän pojan ylpeä omistaja jo kolmen viikon ajan! Kaikki on sujunut sen kanssa niin uskomattoman hienosti ja se tuntuu vain niin oikealta valinnalta. Omaan fiilikseen kannatti todellakin luottaa ja sydän sulaa ihan jokaisena hetkenä kun sen kanssa saan puuhata. 

10vk ja 2,8kg/26cm
Keskiviikkona Raichu täytti jo 10 viikkoa. Kuluneen viikon aikana se on päässyt jälleen kokemaan kaikenlaista uutta. Torstaina se tapasi bc-pennun, jonka kanssa vain päivän verran ikäeroa. Leikkikin alkoi lähestulkoon heti sujumaan ja loppupelessä Raichu oli se jolla virtaa olisi vielä riittänyt vielä enemmänkin... 


Viikon aikana, se on myös alkanut nukkumaan isosiskon vieressä, he ovat yhdessä oppineet leikkimään yhdessä samalla lelulla ja Raichu on myös käynyt ensimmäisellä omalla remmilenkillä. 


Stella sai silmänsä kanssa tällä viikolla terveen paperit, joten selvisimme siis hyvin pienellä haaverilla tällä kertaa. Ja kun en itse päässyt kisaamaan viime viikonloppuna niin Raisumies pääsi minun kanssa katsomaan TSAU:lle kisoja. Kisoissa pennun sosialistaminen oli kyllä älyhelppoa kun monet tutut tulivat sitä rapsuttelemaan ja pitämään sylissä. Raichu tietenkin kohteliaasti nuoli jokaisen tapaamansa naaman puhtaaksi. Suunnitteilla olisi, että ensi viikolla päästäisiin taas Stellan kanssa treeneihin ja viikonloppuna ehkä kisaamaankin kotikisoihin. 

Vessapaperihirviö

Vanhat farkut soveltuu myös leluiksi xD

Tänään lauantaina Raichu pääsi leikkimään hallille ja juoksemaan läpi parista putkesta. Pienen riehumisen jälkeen käytiin vielä pellolla kävelemässä, josta muutamat otokset tuli napattua. On se vaan mainio pentu <3 Myös Stella pääsi vähän karistamaan pentuarjessa kertyneitä kilojaan pikkurata-pätkien merkeissä. Nyt osaan jälleen taas arvostaa kunnolla sitä kun pääsee treenaamaan Stellan kanssa! Pennun tulon myötä osaan myös arvostaa sitä isoa työtä, jonka Stellan kanssa olen tehnyt, jotta ollaan päästy tähän pisteeseen asti missä olemme tänä päivänä. Onneksi meidän yhteinen taival jatkuu vielä <3

Aurinko <3





Vauhdissa <3


Stella, Raichu ja Vilu
Tänään sain viimein otettua kaikista kolmesta koirasta ihanat yhteiskuvat sekä myös minun ja Raichun ensimmäiset yhteiskuvat. Siitä saan kiittää ihanaa Stefaniaa ❤️




Kuva: Stefania Fält

<3

Ensimmäiset yhteiset kuvat <3 Kuva: Stefania Fält

Kuva: Stefania Fält




Blogin uusi nimi on edelleen työn alla, mutta mikäs kiire tässä on valmiissa maailmassa. 
Raichu on siitä huolimatta jo vahvasti osa meidän laumaa. <3

1 kommentti:

  1. Kiva seurata eloanne pennelin kanssa. Meillä sama edessä keväällä, kun kolmas koira saapuu laumaamme täydentämään...

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)