sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Ajatuksia agilityn arvokisoista ja niihin valmistautumisesta

Stella Vihdissä 20.5.2017 Kuva: Rita Larjava

Kesän ensimmäisiin arvokisoihin, eli agilityn SM-kisoihin, on enää vajaa viikko aikaa. Muistan edelleen sen miten valmistauduin ihan ensimmäisiin agilityn SM-kisoihini vuonna 2014. Silloin tuli kevään aikana sellainen olo, että kaikki asiat omalta treenilistalta piti saada treenattua kuntoon ennen kisoja ja vielä ihan viime hetkelläkin piti treenata melkoisesti. Myös lämmittelystartit piti ottaa SM-kisoja edeltävänä perjantaina. Viime ja tänä vuonna asiat ovat olleet aivan toisin.

Stella ATT:n epiksissä 18.5.2017 Kuva: Rita Larjava

Sekä viime vuoden että tänä keväänä valmistautuminen tuntui jäävän viime tinkaan ja mielessä on nytkin lähinnä asioita, joita piti käydä itsekseen treenaamassa. Lähinnä siis kyse sellaisista ratakiemuroista, jotka eivät ole kisoissa onnistuneet. Ja se on kuitenkin ihan okei, koska ensimmäisten SM-kisojemme jälkeen opin sen, että matka jatkuu vielä näidenkin kisojen jälkeen eli treenata ehtii myöhemminkin. Turha stressi siis pois ja tärkeämpää kevään aikana on ollut löytää tekemisen rentous. Viime vuodesta oppineena voin todeta senkin, että on mahdollista onnistua silti ihan pirun hyvin vaikka itse lajitreenejä ei kovin montaa olisi keväälle mahtunutkaan. Saattaa olla myös mahdollista, että isotkin kisat sujuvat paremmin pienemmällä treenillä, kun kyseessä estevarma ja osaava koira. 

Opettavaiset SM-kisat Oulussa vuonna 2015

Joskus uralla tulee eteen kisoja, joista ajattelee jälkikäteen, että ne olisi voinut jäädä käymättä. Ei huonojen tulosten vuoksi, vaan koska koira ei kulkenut normaalisti. Vuoden 2015 kesän SM-kisat olivat juuri sellaiset. Sattuu suorastaan katsoa meidän joukkue- ja karsintarataa, joilla Stella liikkuu ja ponnistaa hypyille hyvin vaivalloisesti, koska kuntoutuminen kehon jumeista oli vielä alkutekijöissä. Kautemme oli ollut hyvin rikkonainen - suorastaan olematon - ja siitä syystä peruskuntoa tuskin oli. Noihin kisoihin ilmoittauduin kovasta tahdosta osallistua. Paloin halusta päästä takaisin "kisaavien joukkoon" enkä halunnut jäädä ulkopuoliseksi. Osallistumiseen oli myös fysioterapeutin lupa, mutta kuitenkin viimehetken liiallinen rasitus oli silloin liikaa pikku kuntoutujalle. Koiran vuoksi kadun osallistumista edelleen, vaikka itse opin jälleen kantapään kautta, että kisaamisessa on ainoastaan silloin järkeä kun ollaan molemmat terveitä. Maajoukkue -karsintoihin osallistumisen tajusin onneksi kyseisenä vuonna peruuttaa tultuani ensin järkiini SM-kisoissa. Voi miten monet itkut tulikaan vuodatettua tuolloin. Tuntui ihan mahdottomalta, että Stella kestäisi enää agilityn rasitusta - vaan kuinkas sitten seuraavalla kaudella kävikään... 

Joukkuehopea Lahdessa vuonna 2016! Koko joukkueelle hienot nollat!

Tiivistettynä siis sanottakoon niin, että ensimmäisistä vuosista olen oppinut hirmuisesti. Viimevuotiset SM-kisat muistan hyvin nautinnollisina. Ne sisälsivät paljon onnistumisia ja Lahdesta jäi paljon hyviä muistoja mieleen. Huomaan, että joka kerta sitä toivoo ennen arvokisoja, että onnistuisi jälleen yhtä hyvin ja ehkä vielä jopa paremmin. Ensisijaisesti näiden kokemusten jälkeen toivon kuitenkin, että Stella liikkuu tulevissa kesäkisoissa hyvin ja terävästi sekä on hyvässä vireessä. Toivon myös, että vältämme kaikki mahdolliset loukkaantumiset, jotta voidaan jatkaa harrastamista kisojen jälkeenkin. 


Kolme vuotta sitten tapahtui jotain aivan ihmeellistä <3 Stellan SM-yksilöpronssi.

Tuntuu siltä, että me olemme jo saavuttaneet niin paljon, että voiko enää yhdelle tällaiselle "taviskoirakolle" siunautua enempää? Yksilöistä on yksi pronssimitali vuodelta 2014, viime vuodelta löytyy yksi joukkuehopea ja nyt viime talvi SM-kisoista joukkuepronssia. Nämä saavutukset tuntuvat niin hienoilta ja välillä on vieläkin vaikea uskoa, että ne todella kuuluu meidän agilitymatkaan. Olen mielettömän kiitollinen upeista saavutuksista, mutta kaikista kiitollisin olen siitä, että me ollaan Stellan kanssa vastoinkäymisistä huolimatta edelleen kiinni meidän rakkaassa lajissa ja päästään osallistumaan Suomen isoimpaan ja hienoimpaan agilitytapahtumaan. Ihan mieletöntä! Toivon että muutkin osallistujat osaavat nauttia niihin osallistumisesta yhtä paljon kuin me. 

Koejamassa ATT:n hallin uutta pohjaa

Viimeviikkoina olemme palautuneet toukokuun kisoista ja treenanneet kaksi kertaa kisanomaisesti tekemällä yhteensä kolme nollarataa ensiyrittämillä. Meidän treenit ovat kulkeneet siis ihan mielettömän hyvin, joiden ansiosta olo on hyvin luottavainen. Me ymmärrämme toisiamme Stellan kanssa radalla ja se on varmasti yksi meidän sujuvaan yhteistyön merkittävänä taustatekijänä. Tässä alla meidän arvokisa-treenit kuun alussa Kiva-hallilla. Stella on niin nätisti hallinnassa ja silti se spurttailee kivasti. Vieläkin paremmat treenit saatiin aikaiseksi tällä viikolla, joista ei valitettavasti ole videokuvamateriaalia. Jos se vain olisi mahdollista, haluaisin saada taltioitua jokaisen treenimme...



Yhteistyötä edesauttamaan hommasin uudet agilitykengät Suunnistajakaupasta, joiden toimivuus tuli testattua tällä viikolla ensimmäisiä kertoja. Kengät eivät myöskään ole ainoa uusi asia, vaan nyt myös meidän seuran halliremontti on viimeistelyjä vaille valmis. Halli on siis eristetty ja matto uusittu, joka tekee harrastamisesta taas paljon miellyttävämpää. Tervetuloa siis syksyllä kisaamaan uudistettuun ATT:n halliin! Me jatkamme treenaamista siellä, jonka lisäksi treenaamme myös Kiva-hallilla.


Uudet Irockit <3

Kuten aiemmin jo kirjoitin, ei mennyt tänäkään keväänä ihan putkeen valmistautuminen tai ainakaan niin kuten olin asioita suunnitellut. Huippukunnon luominen jäi puolitiehen tai sitten se on jo vahingossa ohitettu. Mielestäni meidän kisaratojen etenemistä on hyvin vaikea seurata kuntoa, koska rataprofiilit ovat niin vaihtelevia ja toisaalta myös omassa ohjaamisessa onnistuminen voi vaihdella ratojen välillä. Lisäksi tietyillä hiekkapohjalla koen Stellan kulkevan selvästi hitaammin. Näin ollen etenemät eivät ole keskenäänkään verrannollisia. Nyt en siis ihan tiedä missä mennään Stellan huippukunnon suhteen, mutta sen voin sanoa, että olisin toivonut ehtiväni tekemään lajitreenien ulkopuolella voimaa tuottavia harjoituksia. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että peruskuntolenkit pyörän avulla ovat toteutuneet lähes suunnitelmien mukaan. Näillä eväillä siis mennään ja katsotaan minne se tällä kertaa riittää.


Ihana ja kaunis lyhytkarvainen Stella <3

Eilen kävimme Stellan kanssa vetämässä vielä kenraaliharjoitukset TSAU:n kisoissa. Osallistuimme kahdelle radalle, joilla teimme kaksi oikein hienoa nollarataa ja saimme käsittääksemme tuplanollatuloksen ensi vuoden SM-kisoja varten, ellei tulosvaatimuksia jollain tapaa muuteta. Toinen nollatuloksista oli myös voittonolla! Hieno Stella <3 Erityisen tyytyväinen olen rentoon ohjaustapaani, fiilikseen, Stellan kontakteihin ja toisen radan tiukkaan päällejuoksuun aivan radan lopulla. Näistä videoista ammennan positiivista energiaa viikon päästä. 




Stellan nollavoitto
Nyt kerätään voimia Stellan kanssa ensi viikonloppua varten ja käydään fyssarin huollossa vielä maanantaina. Torstaina tehdään pientä tunnustelevaa liikuntaa ja perjantaina onkin sitten jo lähtö Lappeenrantaan. Huomaan pienen jännityksen puskevan esiin kun tätä päivitystä tässä kirjoittelen. Meidän koko SM-joukkueen tunnelmia voi käydä lukemassa ATT:n omasta blogista. 

Raichu 8kk <3
 Ja mitäs kuuluu meidän pennulle? No ensinnäkin Raichun kasvu on ilmeisesti tasaantunut siten, että korkeintaan joitakin millejä on tullut lisää viimeisen kuukauden aikana ja kasvupatit etujaloissa vaikuttavat pääpiirteittäin olevan poissa. Säkäkorkeuden veikkaisin olevan nyt noin 40cm paikkeilla  mittaamatta sen tarkemmin. Pääasiahan minulle on se, että se on medikokoinen ja terve. Toisena asiana täytyy kertoa, että Raichu on oppinut nostamaan jalkaa pissatessa, joka tietenkin tärkeää kehitysaskel kun kerran uroksesta on kyse. Syksylle on myös jo tehty varaus terveystutkimuksille. Syyskuun lopulla Raichulta tutkitaan siis kaikki mahdollinen. Jännittävä päivä tulossa, josta selviytymiseen tarvitsen todennäköisesti vähintään paperipussin, johon hengittää.

Iloinen Raipe!
Miten olis pieni palloleikki? T. Raisumies
Pari viikkoa sitten Raichun kanssa alkoi Agilityn perustaidot -verkkokurssi, jossa ollaan aloiteltu tiettyjen taitojen opettelua ja jatkettu Pepe-kurssilta tuttujen taitojen kehittämistä eteenpäin. Kurssi jatkuu koko kesän ajan ja jos nämä perustaidon palikat saadaan kohdilleen kurssin aikana niin alkusyksystä voidaan alkaa pohtimaan juoksukontaktien alkeita sekä pienten ratapätkien alkeita. Olen tehnyt sen päätöksen, että Raichun kohdalla en aio tehdä radanomaista harjoittelua ennen kuin se on noin vuoden ikäinen ja ennenkuin sillä on tietyt perustaidot opetettuna. Olemme keskittyneet ja aiomme keskittyä edelleenkin kehonhallinnan vahvistamiseen, yhteistyön perustan rakentamiseen sekä agilityssa tärkeiden elementtien harjoitteluun. Tästä kirjoitettiin myös uusimmassa Putkeen -lehdessä jota lukiessani koin uudelleen tyytyväisyyttä päätöksestäni. Nyt jo huomaan tiettyjen asioiden opettamisen olevan todella helppoa kun olemme edenneet juuri tällä tavalla. Toivon tietenkin, että Raichusta tulee agilityyn oiva menijä, mutta ennen kuin terveys on tutkittu ja enn kuin olemme kunnolla päässeet alkuun koko lajissa, en uskalla unelmoida kisaamisesta sen kanssa kovinkaan paljoa. Yhteisissä treenituokioissa riemuitsen kuitenkin suuresti ihan jokaisesta onnistuneesta toistosta. Kiire ei ole minnekään ja yhteisestä matkasta nautitaan. Myös jokaiseen treenivaiheeseen pitää opetella olemaan tyytyväinen. 

Suosittelemme Putkeen -lehteä agilityharrastajille
Uusin Putkeen -lehti on ilmestynyt!
Tämän alla olevan parin viikon takaisen kuvan myötä toivotan kaikille lukijoille oikein ihanaa ja 
aurinkoista kesää sekä tsemppiä kaikille arvokisoihin suuntaaville! 


Stella 5,5v, Raichu 8kk ja Sulo 8,5v <3

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva teksti (jälleen). Sun blogi on aksa-asioissa sellainen, johon palaan mielelläni kerta toisensa jälkeen, koska teksteistä välittyy välittäminen paitsi koirasta myös ohjaajan tunnetilasta ja henkisestä kehittymisestä ohjaajana. Se on mielenkiintoista luettavaa. Asiaan vaikuttaa varmaan se, että tykkään ohjaajista, jotka puristaa suoristuksesta kaiken irti rentoudella ja flow'lla. Tällaisten tarinoiden seuraaminen on ihanaa. Toivotaan hyviä SM-kisoja kaikin tavoin! :)

    Raichu-pätkään haluan jakaa oman kokemukseni omasta kaksivuotiaasta, kohtuullisen ripeäkinttuisesta ja vaiheessa olevasta koirapojasta, toisesta agility-koirastani. Suhtauduin sen pentu- ja teiniaikaan lähinnä tietyssä mielessä isona, kehittävänä koulutuspelinä. Se teki agilityä hyvin vähän, sen esterepertuaarista puuttuu tällä hetkellä vieläkin puomi ja A (ei ehkä ihanteellista, mutta raharesurssien puitteissa oli vähän pakko). Keskityimme etenemiseen (ja siitä esteisiin), leikkimiseen ja mielettömään fiilikseen kentällä. Oli siistiä huomata, että kun nyt aloitin sen kanssa säännölliset ohjatut treenit, perusta kantoi pidemmälle kuin osasin odottaa. Jokin oli takaraivossa nakertanut, että ehkä se ei osaa, ehkä olemme eskarissa, vaikka pitäisi olla yläkoulussa. Mutta oli ihan mieletön vahviste, kun pääsin sen kanssa samalle radalle - ei se oikeasti tarvinnut mitään muuta kuin tiedon siitä, miten esteet suoritetaan, miten sen kropalla liikutaan kovaa, käännytään hyvin ja ponnistetaan priimasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi, siitä tuli todella hyvä mieli! Kerrassaan ihanaa saada välillä tämänkaltaisia kommentteja tänne. Uskon että tämä on Raichun kanssa oikea tie. Kiitos kun jaoit tarinasi, arvostan sitä. Mukavaa kesää teillekin! Saa tulla nappaamaan kisoissa hihasta! :)

      Poista

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)