sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Stella 1 vuotta!

Tasan vuosi sitten elämääni syntyi pieni sininen tyttö, joka mullisti elämäni. Stella täyttää tänään siis jo 1 vuotta enkä voi ymmärtää miten aika onkaan mennyt näin hurjan nopeasti! Toisaalta kaipaan sitä pientä pehmonallea, jota Stella muistutti muutettuaan luokseni, mutta toisaalta ihailen sitä miten ihanaksi tuo tyttö on kasvanut, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin! Minä, joka rakastan nostalgisia hetkiä, vien blogimme lukijat hetkeksi ajassa taaksepäin muistelemaan sitä mistä Stellan ja minun yhteinen taival sai alkunsa...
  
Stella syntyi 30.9.2011 ainoana merle-pentuna Heinlahdessa Kati Toikan kotikennelissä. Stella kasvoi tasaiseen tahtiin yhdessä kahden trikkiveljensä ja yhden trikkisiskonsa kanssa. Pennut pääsivät sosialistumaan alusta alkaen eläen arkea, johon kuului muun muuassa kaksi lasta ja emon lisäksi kaksi muuta perheen koiraa.

Lissu ja Shetwood-pennut viikon ikäsinä. Kuva: Kati Toikka
Minun ensikosketukseni Stellaan tapahtui facebookin kautta, jossa näin päivittäin uusia postauksia tästä pentueesta ja pian minulle tarjottiinkin merlepentua sijoitukseen. Hetken mietittyäni päätin lähteä katsomaan pentuja livenä ja kuinka ollakkaan, rakastuin ja sydämeni oli pakahtua - olin  siis aivan myyty. Pennuilla oli ikää ainoastaan 3 viikkoa, eikä niistä erottanut vielä oikein mitään, mutta jokin vain syttyi sisälläni kun kasvattaja ojensi pennun syliini <3

Stella 3 viikon ikäisenä

Stellaa katsomassa 3 viikon iässä kasvattajan luona.

Stella Riko-veljensä ja Neppari-siskonsa  kanssa,ikää 3 viikkoa
Parin viikon painonseurannan ja pohdinnan jälkeen lupauduin antamaan Stellalle niin hyvän sijoituskodin kuin vain pystyisin tarjoamaan opiskelijana ja päivien laskeminen luovutuspäivään alkoi. Voi sitä pitkää odotusta ja voi miten onnellinen olinkaan kun vihdoin pääsin tuota pentua hakemaan. Se oli suloisempi livenä kuin olisin koskaan kuvista voinut edes kuvitella!
Ensimmäiset pusut luovutuspäivänä <3
Ensimmäisiä kuvia, jotka nappasin kotiin tultuamme tuona marraskuisena pimeänä iltana.
Siitä päivästä lähtien Stella on asunut Sulon ja minun kanssani ja voi kuinka hienosti nekin ovat ystävystyneet, vaikka aluksi minullakin oli epäilykseni. Sulo nimittäin pelkäsi Stellaa aluksi, mutta aika pian se rentoutui, eikä mennyt montaa viikkoa kun ne jo nukkuivatkin yhdessä. Nykyään nuo kaksi ovat kuin paita ja peppu :)


Isoveli valvoo Stellan unta <3

Tässä muutamat kuvat kehityksen varrelta. Onhan se pikkunen hieman kasvanut ja kehittynyt ;)


Stella 10 viikon iässä
Stella 6,5kk
Kuva: Sirpa Saari


 



Tänään olemme siis hiukan juhlineet Stellan synttäreitä, lähinnä oman laumamme kesken. Töitteni jälkeen lähdimme Stellan kanssa treenailemaan agilitya hallille, sillä jokainenhan haluaisi varmasti tehdä jotain itselleen supermieluista omana syntymäpäivänään, eikö totta? ;) Stellan kanssa treenattiin irtoamista, keppejä  ja rengasta parin esteen kautta sekä kerrattiin hieman "kontaktinokkimista" ja paria muuta ohjaustekniikkaa. Stella teki upealla motivaatiolla ja loppuakohden alkoi tottumaan häiriöihin, joita aiheuttivat toiset treenaajat hallissa.
 
Tasaväkisyyden nimissä treenasin sitten hallin ulkopuolella Sulon kanssa tokoa seuraavia kisoja varten. Otettiin ruutuun lähetystä, hyppynoutoa, metallinoutoa ja tunnari kymmenellä kapulalla. Tosi hienolla vireellä Sulo teki ja jos vaan jaksaa keskittyä parin viikon päästä koetilanteessa niin ykköstuloksen saavuttaminen on täysin realistista näillä kyvyillä :) Erityisen ylpeä olen tunnarista, se oli toooosi hieno!
 
Kotona Stella saikin sitten nauttia ihka-ensimmäisestä synttärikakustaan, jonka "leivoin" ihan itse ;)
 
Kakun syöntiä, nam nam... Stella söi muuten itse kakkunsa ihan alusta loppuun asti :D
 
Sulo sai tietysti myös oman ruokansa Stellan seuraksi, vaikka saikin jo paljon nakkia ja lihapullia tokotreeneissään... Sen jälkeen molemmille tulikin väsy, mutta kyllä tota virtaa sitten riittää, koska taas täällä 1h+k:ssa riehutaan....
 
 
Hyvää syntymäpäivää rakas Stellani <3

lauantai 22. syyskuuta 2012

Turku RN 22.9.2012 - Voittajafiilis ja iloinen mieli

Turku RN - Valmistautumista, Mila vasemmalla ja Stella oikealla.
 
Jälleen näyttelypäivitystä luvassa - huoh :) Turunmaan kennelyhdistys järjesti siis näyttelyn Turun messukeskuksessa ja tottakai sinne piti mennä osallistumaan! Liityin muuten kuukausi sitten jäseneksi kyseiseen yhdistykseen, sillä he järjestävät myös näyttelykoulutusta Kupittaalla ja siellä olemmekin käyneet jo kolme kertaa harjoittelemassa, etenkin pöydälläoloa. Stellan pöytä-fobia on lieventynyt huomattavasti viime näyttelyn jälkeen ja treenit ovat sujuneet oikein kivasti eri ihmisten kanssa, jopa miehien! Nyt olikin sitten "välikokeen" aika ja menin testaamaan onko koiran näkökulmasta mätsärillä ja näyttelyllä mitään eroa ;) Stellan toipumisprojekti jatkuisi siis huolimatta siitä miten nyt tulisi käymään ja tulemme edelleen treenaamaan näyttelytilannetta varten niin paljon kuin ehdimme.

Juniorinarttuja ei taaskaan ollut paikalla ihan vähää...
Näyttelyihin lähdettäessä sitä varmasti kukin asettaa jonkinlaiset tavoitteet päivälle. Toisille tavoitteet ovat monesti korkeammalla kuin toisilla ja mihin kukin onkaan sitten tyytyväinen riippuu juurikin siitä rimasta, minkä on koiralleen asettanut. Usein sitä tulee asetettua sellainen tavoite koiralleen sen perusteella miten koira on siihen asti pärjännyt, jolloin nousujohteinen menestys aiheuttaa taas sen, että rima siihen toivottuun näyttelytulokseen nousee niinikään. Meidän päivän tavoitteet oli esiintyä hyvin ja olla menemättä paniikkiin riippumatta siitä mitä täti tänään sanoo. Minulle voitto olisi saada Stella iloisen luonteensa kanssa "takaisin peliin mukaan", jotta tietäisin että fobiasta poisharjoittelu on oikeasti tuottanut tulosta. Oikealla menestyksellä ei olisi niin väliä, toki ERI olisi toivottavaa, mutta toisaalta voimme taas jäädä hännille, sillä eihän kukaan voisi muuten ikinä näissä skaboissa voittaa, jos ei olisi meitä, jotka voitetaan ;)

Stella ESIINTYY pöydällä. Kuva: Eeva Lehtikangas
Pärjääminen on tässä lajissa paljolti tuomarista kiinni, vähättelemättä yhtään tietysti esittäjän kykyjä ja koiran geneettisiä ominaisuuksia. Monesti tuomarin silmä on kuitenkin se, joka asettaa erot näyttelypäivien välillä.  Tänään kyseisellä tuomarilla oli hirveä kiire, oikeastaan kaikki koirassa arvosteltiin pöydällä ja koiran liikkeillekin käännettiin vain selkää. EH tuntui olevan yleisin arvosana eikä SA:ta herunut edes valioituneille uroksille.

Kuva: Eeva Lehtikangas
Juniorinarttujen kehä alkoi etuajassa, mutta me olimme valmiita Stellan kanssa. Hienosti Stellaa kiinnosti yhteistyö kanssani ja se seisoikin odotellessa oikein mallikkaasti. Liikkeessä se hieman nosti häntäänsä, ei kuitenkaan liikaa, johtuen etummaisesta koirasta, joka saattoi käydä hieman kuumana tilanteessa ja vähän haukahteli. Pöydällä sujui todella hyvin ja Stella selkeästi luotti minuun - Ihana tunne :) Tuomari katsoi aika kovin ottein Stellan hampaat ja piteli päätä aika paljon, mutta siitäkin selvittiin oikein hienosti. Liikkeitä ei tainnut tuomari edes katsoa kuin vilaukselta, hieman taisi meikäläisellä olla kova vauhti kolmion ekan käännöksen jälkeen, koska Stella otti vähän pomppuaskeleita (tuomari ei tosin tätäkään nähnyt), mutta sain korjattua hyvin sen. Meille on tainnut jäädä päälle tuo agilitytreeneissä huudettu: "Liiku" ;)

Mitäs meille oikein sanottiinkaan...?
Vain yksi junnunarttu sai ERI:n puhumattakaan SA:sta ja pääsimme siis vielä kilpailuluokkaan, kuten pääsivät kaikki muutkin junnunartut, jotka saivat myös pelkkää EH:ta. Stella ei tälläkään kertaa sijoittunut, mutta eipä tuo haittaa yhtään! Tässä sitten tuo arvostelu:

"Mycket feminin, där huvudet och kropp inte står i proportion. Vänligt uttryck. Runda ögon. Brett ansatta öron. Kunde ha mer haka. Utmärkt kropp. Tillräckliga vinklar. Kunde vara klarare i sin färg. Rör sig bra fram, mycket kort bak. Trevligt temperatur" (22.9.2012, Turku RN, Gunilla Skallman, Ruotsi)

Tulos: JUN-EH

Suomeksi siis:

" Hyvin feminiininen, jonka pää ja kroppa eivät ole suhteessa toisiinsa. Ystävällinen ilme. Pyöreät silmät. Leveästi asettuneet korvat. Alaleukaa voisi olla enemmän. Erinomainen kroppa. Riittävät kulmaukset. Voisi omata puhtaamman värin. Liikkuu hyvin edestä, takaa hyvin lyhyesti. Mukava luonne."

Ja vastalause: Blue merle väri ei ole mielestäni oikein koskaan edukseen halleissa, ulkonahan Stellan turkki näyttää paremmin todellisen värinsä, kuin sisällä. Silmätkin saattavat vaikuttaa pyöreämmiltä kun ei ole luonnon valoa häikimässä, mutta tiedä sitten mistä tuo kommentti tupsahti, Stellan silmiä kun on vain ja ainoastaan kehuttu useiden tuomarien arvosteluissa. Takaliikkeet olivat niukat, mutta näyttelypaikalla oli vaikea lämmitellä kunnolla ja tällä kertaa se taisi myös vähän unohtua... uuups. Ensi kerralla sitten tehdään temppuja lämmittelyksi, jos on tilasta puutetta :) Myös ihan ensimmäistä lausetta on kommentoitava: Olisko mitenkään mahdollista, että muhkea turkki saa pään näyttämään liian pieneltä? Kiva kuitenkin että luonnetta ja ilmettä edes kehuttiin :)

Päivän kohokohta oli kuitenkin nähdä Milaa ja Eevaa, jotka tulivat Porista asti meitä tervehtimään :)
Onneksi oli kivaa seuraa paikalla ja lähdimmekin sitten jo puolepäivän maissa takaisin kotiin. Kahvikuppimme juotuamme suuntasimme metsään lenkkeilemään ja kuvailemaan. Tämä oli hyvä nollaus päivälle ja sai Sulokin, jotain ohjelmaa päiväänsä ;)
 
Stella (melkein 1v) ja Mila ( 1v 1kk)

Näkeekö sen että turkkia on jo pudonnut? Kuva: Eeva Lehtikangas

Kuva: Eeva Lehtikangas

Koko konkkaronkka ja Sulo vie taas suurimman tilan kuvasta :)

Jos joku vielä ihmettelee miksi Stellalla tuppaa pakaroista kiristämään... ;)
Hyvää syksyä kaikille ja muistakaa että se koira, jonka viette näyttelystä kotiin on aina se oman elämänne ROPpi ;) Tässä kuva minun ROP- ja VSP-koirastani (Sulo on VSP vaikka ei näyttelyissä käykään ;)). Ja ne jotka eivät näitä lyhenteitä ymmärtäneet; hankkikaa sanakirja tai näyttelyluettelo tai KVG (= Kattokaa V**** Googlesta) ;)

Kuva: Eeva Lehtikangas

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Möllitoko & Mätsäri 16.9.2012

Taas tuli pyhitettyä sunnuntaipäivä koiraharrastukselle, vaikka eikös sunnuntait pitäisi viettää levon merkeissä? ;) No pyh pah, me suunnattiin ensin Sulon kanssa Noormarkkuun möllitokoilemaan VOI-luokkaan kun siellä suunnalla kuitenkin oltiin. Tuomarina kokeessa toimi Elina Rajala. Lähdin ihan harjoittelumielessä osallistumaan, sillä tälläiset tilaisuudet on juurikin siksi käytettävä hyväksi, koska niissä saa koemaisen harjoitustilanteen ja pääsee myös palkkaamaan koiraa liikkeiden lopuksi tai välissä. Minähän palkkasinkin Suloa useasti, jotta se oppisi keskittymään tuolla hallissa paremmin.
 
Toko-Sulo<3
 Tässä alla hieman möllilöpinää, suluissa todennäköiset arvosanat ilman palkkausta. (Pistevähennykset tulivat siis suurimmaksi osaksi siitä kun halusin palkata koiraani ruoalla)
 
Paikallamakuu: 8 (10) Kuulemma muuten hyvä, mutta koska palkkasin Sulon tassujen väliin maahan ennen kuin nostin sen perusasentoon, tuomari otti pari pojoa pois.
 
Seuraaminen: 8 (8,5-9) Palkkasin kerran hyvästä kontaktista ja lopuksi. Välillä katse haahuili hallitilan takia ja siitä olisi siis oikeasti lähtenyt ainakin piste. Mentiin myös aika läheltä ruutua, joten sen Sulo ainakin bongasi sieltä. Paikallakäännökset vaativat treeniä.
 
Istuminen seuraamisen yhteydessä: 10 (9,5-10) Tää oli aika perus-Suloa. Seuraaminen ihan ok ja istuminen nopea ja istui hyvin.
 
Luoksetulo: 7 (9,5-10) Tämä oli ehkä yks meidän historian hienoimpia luoksetuloja! Sulo pysähtyi tosi napakasti ja tuli kuitenkin myös upealla vauhdilla. Palkkauksen takia pistevähennykset. Palasin alussa jätön jälkeen palkkaamaan pysymisestä tassujen väliin ja palkkasin myös hienosta ja nopeasta maahanmenosta.
 
Ruutu: 6,5 (8,5-9) Hieno vauhti ruutuun menossa, mutta valitettavasti käskyn saatuaan Sulo liukastui ruutunauhaan, jota ei epävirallisuuden vuoksi oltu kiinnitetty hallin pohjaan kiinni. Sulo kaatui kuitenkin näppärästi maahan ja vielä hyvin ruudun sisäpuolelle. Vaikka tässä tuli nyt se ennakointi maahan niin en korjannut koiraa, koska tuo liukastuminen ei ollut sen vika ollenkaan. Palkkasin kaksi kertaa ruutuun Sulon tassujen väliin korjatakseni viime kokeessa tapahtunutta varastamista ja yksi pistevähennys taisi tulla myös ilon haukahduksesta sitten kun oikeasti kutsuin Sulon sivulle :D
 
Hyppynouto: 7,5 (7,5) Tämä liike tarvitsee harjoitusta. En tiedä oliko Sulolla vaikkua korvissa vai miksi ei lähtenyt ekalla käskyllä hyppyyn. Toisella lähti innokkaasti ja toi myös kapulan hieman vinoon sivulle. Olen huomannut että se tekee tätä aina koetilanteessa... Tähän siis paljon treeniä!
 
Metallinouto: 0 (0) Sulon inhokkiliike meni pieleen, koska heitin sen hallin seinään kiinni. Eipä poju saanut sitä nostettua niin hankalasta paikasta. Kokeen jälkeen toi kuitenkin ihan hyvin kapulan kun koitin heittoa uudelleen kehän ulkopuolella. Tähän säännöllistä treeniä ja itsevarmuutta myös halleissa esim. agilitytreenien yhteydessä!
 
Tunnistusnouto: 9 (9-10) Minusta Sulo oli ihan loistava, vähän katseli tuomaria kapuloita vietäessä (tuomarin tervehtimistä ei muuten lainkaan suoritettu, ehkä se johtui siitä?). Tuomari kuitenkin rokotti kapulan otteen korjaamisesta, itse en huomannut että sitä kapulaa olisi liikaa veulottu suussa. Joku toinen tuomari olisi antanut tästä kympin kyllä...
 
Kauko-ohjaus: 9 (8-9) Kaksoiskäsky istumiseen liikkeen puolivälissä. Tämäkin siis laitetaan meidän "treenilistaan". Ihan vaan yksi vaihtokerrallaan treeniä eri etäisyyksiltä ja takapalkka taas käyttöön. Muuten vaihdot olivat hieeeenot<3
 
Kokonaisvaikutus: 6 (8) Suurin pisteverotus tapahtui palkkaamisesta, loput luultavasti metallinoudon epäonnistumisesta sekä häiriön ottamisesta hallissa.
 
Sulo sai siis 241p. ja sijoittui kahdesta koirasta ensimmäiseksi luokassaan. Oikeassa kokeessa ilman palkkausta Sulohan olisi tällä suorituksella saanut ehdottomasti ykköstuloksen. Nyt vielä pientä hienosäätöä ennen seuraavaa koetta ja toivotaan että se menee hyvin että päästään treenaamaan EVL-liikkeitä täyspainoisesti ja siirtymään ansaitulle koetauolle ensi kevääseen asti :) Möllipalkinnot olivat muuten myös kivat: purtavaa sekä emännälle että koiralle ;)
 
 
Turkuun päästyämme ehdimme hienosti vielä treenaamaan Stellankin kanssa, tosin ensi viikonlopun näyttelyä varten. Kupittaalla oli mätsäri, jonne ilmoitin Stellan ja tällä kertaa myös ensimmäistä kertaa pieniin aikuisiin. Stella esiintyi automatkan väsymyksestä huolimatta tosi hienosti, ottaen huomioon, että vain pari viikkoa sitten se oli kauhusta kankeana tuossa pöytätilanteessa. Stella sai punaisen nauhan ja pääsi todella pitkälle myös punaisten kehässä, mutta toisessa karsinnassa meidät käteltiin kehästä ulos. Eipä haitannut ollenkaan, koska Stella on sijoittunut jo ihan tarpeeksi näissä kekkereissä ja me saimme jo sen mitä halusimme, eli hyvää näyttelytreeniä häiriössä :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Match Show 9.9.2012 - Kotikirppis saa jatkoa...

 
Tänään päätin ottaa härkää sarvista kiinni (kielikuva) ja lähteä Stellan kanssa mätsäriin harjoittelemaan. Päivän tavoitteeksi asetin sen että Stella pysyisi omana itsenään ja jaksaisi keskittyä esiintymiseen eikä menisi samanlaiseen paniikkitilaan kuten kahdessa viime näyttelyssä. No mitähän siitäkin sitten tietty seuraa kun lähtee pienin toivein liikenteeseen....
 
(c) Mira Lahtinen
Sanoin heti kättelyssä tuomarille että otetaan pöytäosio ihan rauhassa, koska meillä on ollut huonoja kokemuksia ja lykkäsin tädille namit käteen :D Kiitos vaan vinkistä Heidi kun autoit meidät alkuun päivän harjoittelussa ja neuvoit tekemään näin ;) Pöytäosio meni yllättävän hyvin, vähän Stellaa jännitti, mutta ei niin paljon kuin esimerkiksi viime maanantain näyttelykoulutuksessa. Pään ja suun tutkiminen sujui hieeeenosti ja olin niin iloinen tästä :) Tuomari kehui kauheasti Stellaa ja saatiin punainen nauha.
 
 Stella katselee toisten koirien puuhia. (c) Mira Lahtinen
 
Pian päästiin sitten punaisten kehään ja siinä kohtaa Stella veti hieman paniikkiin, en tiedä mistä. Alkoikohan sitä ahdistaa jännittynyt tilanne ympärillä vai mikä, mutta onneksi siinä seistiin sen verran pitkään että Stella ja minä myös ehdimme rauhottua. Heti kun päästiin hetkeksi kehän ulkopuolelle odottelemaan ensimmäisen ryhmän liikkuessa, palkkasin Stellan lelulla. Liikkeet menivät alkuun hyvin, mutta lopussa Stella kiinnostui aika paljon etumaisesta koirasta, joka kantoi häntäänsä terhakkaasti pystyssä :D Stella voitti kuitenkin punaisten kehän, vaikka minulle olisi kyllä riittänyt pelkkä kehäkokemus. Jouduimme sitten odottamaan aika pitkänkin tovin BIS-kehää.
 
(c) Mira Lahtinen
BIS-kehään pääsivät vain punaisten kehien voittajat eikä kyseisessä kehässä lainkaan juoksutettu. Stellaa alkoi pelkkä seisominen selvästi väsyttää ja se istahtelikin pariin otteeseen. En tiedä millä ihmeen keinolla Stella pääsi hurmaamaan tuomarit, mutta meidän numero kuulutettiin viimeisenä ja näin olen Stella vei BIS-kehän voiton! Siis voi mun pientä palleroa! Minkä tempun se taas teki! Voi kun joskus edes sijoituttais oikeassa näyttelyssä kun mätsäreissä tuppaa menemään usein niin hienosti :) Tämä oli siis Stellan kaikkien aikojen parhain Match Show saavutus.  
 

Stella pienten pentujen PUN1 ja BIS1!
Palkinnot olivat jälleen kerran ruhtinaalliset. Ruusukkeiden ja pokaalien lisäksi Stella voitti vesikupin, puruluita kolmen pussin verran, kuivattuja koiranameja, remmin, 13kg Sam's Fieldin -koiranruokaa, 1kg Brit Care -koiranruokaa sekä koirankakkapusseja.
 

 
Päivän tavoite saavutettiin ja Stella sai paljon uusia ja hyviä kokemuksia ja minä opin näkemään valoa tunnelin päässä Stellan esiintymisen suhteen näyttelytilanteissa huonoista kokemuksista huolimatta.

Stella ylpeänä kaikista palkinnoista
Viime kirppispäivityksessäni yritin tyrkyttää pilkkahintaan ylimääräistä tavaraa kodin nurkista ja nyt se saa valitettavasti jatkoa. Meidän kaappeihin ei kaikki mahdu, eikä esimerkiksi tänään voitetut puruluut kelpaa oikein kummallekaan mun koirista ja siksi annan ne mieluusti sellaisille, jotka niistä tykkäävät.
 


Best Friend puruluupussi (x4) MYYTY
Hau Hau kevyt solmuluu (x3) MYYTY

1€/PUSSI
Voitetuilla ruokasäkeillä on valitettavasti sama kohtalo. En pysty mitenkään koko ajan vaihtamaan koirieni ruokavaliota ja vaikka Sulolle yritinkin syöttää Stellan voittamia BIS-säkkejä niin nyt ei enää pysty sekoittamaan enempää ja Sulon on aika siirtyä täysin omaan ruokaansa. 
Sam's Field Fresh Chicken and Potato Adult Medium 13kg (Ovh. 39,90€) 15€ MYYTY
Brit Care Salmon & Potato 1kg 2€
Yllä siis kuvat uusista kirppistuotteista ja kurkatkaapa ihmeessä myös viime postaus, koska siellä on edelleen yksi ruokasäkki vapaana ja pari muuta koiratarviketta vailla uutta omistajaa :)
 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Agilitykärpänen puraisi

Niin se vain menee että ajat muuttuu. Miten voikin toko-ihminen hurahtaa agilityyn niin totaalisesti? No jokatapauksessa nyt on kauhea agilitykärpänen päässyt puraisemaan ja siksi oli pakko tehdä tälläinen postaus missä ensimmäistä kertaa hieman paljastan mitä Stella-tyttönen jo osaa. Ihan ensiksi on pakko sanoa että Stella on ihan loistava harrastuskaveri! Olen jotenkin ihmeenkaupalla onnistunut sytyttämään sen agilityyn ja siksi Stellan (ja minun) motivaatio on jokaisessa treenissä ihan huipussaan!
 
Ollaan saatu paljon hyviä vinkkejä Elina Jänesniemeltä Stellan agilitykurssilla, etenkin liittyen palkkaukseen ja niitä olenkin yrittänyt noudattaa parhaani mukaan. Vinkkinä myös siis muille, joilla on paimenkoira agilitykoirana, niin kiinnittäkää alusta asti huomiota siihen ettei koira jahtaa ohjaajaa radalla vaan oppii reagoimaan "kuolleeseen leluun" välittämättä sen suuremmin siitä missä ohjaaja juoksee. Itse pyrin suurimmassa osassa seuraavista videoista juoksemaan Stellan edelle ja Stellan on silti reagoitava leluun. Eilen kävimme harjoittelemassa juuri tätä palkkautumista sekä osaa meidän "läksyistä" sekä hieman hyppytekniikkaa. Treenit menikin ihan huikean hyvin eikä Stella juossut kertaakaan lelun ohi näissä palkkautumistreeneissä! Kiitos kuvauksesta kuuluu Tarulle!
 
 
Hyppytekniikkatreeniä

 

Kommentti: Seuraavalla kerralla nuo rimat voisi nostaa hieman korkemmalle ja jossain vaiheessa voisimme alkaa myös treenaamaan kasvavaa sarjaa perussarjan ohella. Harmi kun emme mahtuneet mukaan hyppytekniikkakurssille tällä kertaa, mutta jossain vaiheessa olisi kiva saada tähänkin apua joltain expertiltä. :)
Keppitreeniä verkoilla
 

 
 
Keppitreeniä verkoilla (avokulma)
 
 
 
Keppitreeniä (suljettu kulma)
 

Kommentti: Jatkossa siis keskitytään keppien osalta eri keppikulmien hakemiseen ensin verkoilla ja sitten vasta siirrytään ohjureihin kun tekniikka on varmaa ja kun eri keppikulmat onnistuvat kaukaakin. Näissä videoissa juoksen ohi ja Stella reagoi leluun aivan erinomaisesti ja tuo sen jälkeen lelun minulle, josta seuraa palkkaus eri vetoleikki. Stella tykkää myös voittaa lelua ja antaa sille kunnon tapporavistukset ;)

Kontaktitreeniä nenäkosketuksella


Kommentti: Stellan kanssa ollaan siinä vaiheessa että Stella tarjoaa nenäkosketusta puomin alaosalla ja minä lisään koko ajan häiriötä liikkeelläni. Olen toistaiseksi poistanut käskyn kokonaan, jotta Stella oppii itse laittamaan pään alas ja myös palauttamaan pään alas. Viimeisestä kosketuksesta seuraa vapautus ja palkka kipolla. (Videolla ei ollut kippoa, mutta ensi kerralla on sekin varmasti mukana helpoittamassa vapautumista ja tuomassa häiriötä)

Putkelta palkkautuminen lelulla


 
Takaakierto lelulla
 



Takaakierron kautta putkelle
 

 
 
Takaakierto-putki- hyppy
 
Kommentti: Pyrin siihen että vasta kun Stellan katse on eteenpäin esteelle, se pääsee esteelle, eikä koskaan lähetystä esteelle kun se katsoo minua. Näin Stella oppii hakemaan esteitä :)
 
Treenasin lopuksi myös hieman Sulon kanssa, mutta sehän ei ollut lainkaan näin järjestelmällistä treenaamista enkä siksi jaksa ladata niitä videoita. Sulo kun osaa tietyt asiat todella hyvin (kuten kepit), mutta tiettyjä asioita ei ollenkaan kunnolla enkä siksi ole ikinä itse perillä siitä missä Sulon kanssa mennään. :D Ensi kerralla koitan suunnitella hieman paremmin Sulon treenit, niin ei koira parka mene ihan sekaisin minun sähläämisestäni. :) Onneksi meillä on ne ohjatut ryhmätreenit maanantaisin, niin tuleepa ainakin kerran viikossa treenattua Sulon kanssa jotenkin järkevästi ;)
 
Tänään menen itse ensimmäistä kertaa epävirallisiin agilitykilpailuihin kuuluttajaksi ja samalla myös ensimmäistä kertaa ylipäätänsä kisatöihin. Ei varmaan auta yhtään tuo aitiopaikalta kisojen katsominen tätä agilitykuumetta ;)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kaappien sisällöstä ja koti-kirppis

En olekaan vielä ennen päivitellyt blogissamme, mitä Stellan ja Sulon ruokavalioon kuuluu. Niimpä ajattelin tehdä tällaisen postauksen meidän kodin kaappien sisällöstä!


Olen suhteellisen tarkka siitä, mitä koirani syövät, määrät saavat koulutuksien myötä hieman heitellä, mutta tarkkailen koko ajan ettei paino nouse kummallakaan. Sulohan on leikattu uros, joten pidän huolta siitä ettei se pääse siitä syystä lihoamaan.  Viime aikoina Sulo on syönyt oman ruokansa seassa Stellan mätsäreistä voittamia nappuloita. Sulo on siis syönyt Nutron Natural Choicen lammas&riisi -sekoitusta ja se on sopinut Sulolle hyvin. Stella syö tällä hetkellä edelleen Royal Caninen juoniori-ruokaa, koska sitä tuli voitettua reilut 6 kiloa viime keväänä, eikä vieläkään kaikkea ole ehditty syömään. Pian kuitenkin siirrytään jo aikuisruokaan, mahdollisesti samaan mitä Sulo syö, jos se vain sopii Stellalle.

Sulo syö tällä hetkellä Nutron Natural Choicen adult-ruokaa,
 Stella taas syö edelleen Royal Caninen junior-ruokaa.
Kuivamuonan seassa annan myös päivittäin vähän raejuustoa tai rasvatonta viiliä, jonka avulla ruoka menee paremmin alas, ainakin Stellalla. Ajoittain annan myös raakaa naudan jauhelihaa ruoan seassa, tonnikalaa tai rusinatonta maksalaatikkoa. Annan myös lähes joka aterialla seuraavassa kuvassa näkyviä lisäravinteita.

Ruoan joukossa koirani saavat päivittäin B-vitamiinia lihasten kuntoa varten ja juomavedessä Vet aquadentia,
 joka estää plakin muodostumista hampaisiin. Joka kolmas päivä annan myös Nutrolinin ravintoöljyä turkin ja
 ihon hyvinvointia varten ja Stella saa myös päivittäin Vetroflex-pet -jauhetta luuston ja nivelten kehityksen
 ja kunnon ylläpitämistä varten, lähinnä agilityn takia.

Perusruokamuonien lisäksi meidän kaapeista löytyy froliceja, koirankeksejä, herkkuluita, muita naudan luita ja erilaisia eläinkaupasta ostettuja nameja, mutta etenkin koirakeksejä tulee annettua aika harvoin, sillä ne vain jotenkin unohtuvat kaapin pohjalle. Tilasin myös juuri natural menu-säkin, Sulon ja Stellan harrastuksia varten. Ne ovat herkullista ja terveellistä nappularuokaa samaan aikaan ja ne läpäisivät myös testin heti kun tarjosin niitä kummallekkin ;)

Natural menu, maistuvaa ruokaa koulutuksiin!

Nyt sitten hieman toisenlaiseen aiheeseen. Meille kotiin on jotenkin ihmeenkaupalla kerääntynyt pikkasen ylimääräistä koiratavaraa viime kevään mätsäreistä. Osa tavaroista on kuitenkin myös omia vikaostoksia, jotka on todettu olevan vääränkokosia tai mallisia mun koirille. Jos siis tämä postauksen kamoista jokin kiinnostaa niin laitappa kommenttia, tavarat lähtee ihan muutamalla eurolla ja ruoat huomattavasti halvemmalla hinnalla kuin kaupasta.:) Tarkoituksena olisi päästä seuraavista tavaroista eroon...

Golden Eagle Duck and Oatmeal 2,5kg 10€ MYYTY
Hau Hau Champion Kana-riisi 2kg (ovh. 5,90) 2€ MYYTY
Acana Puppy Small breed 400g 2€ MYYTY

KAIKKI PUSSIT AVAAMATTOMIA!

Primon hihna 2,1cm x 110cm (Lapun mukaan ovh 12,20€) MYYTY
Primon hihna 1,5cm x 110cm (Lapun mukaan ovh 14,50€) MYYTY
Molemmat täysin uusia hihnoja, ei käytettyjä! 4€/KPL!


Näyttelyhihna (musta) kaula-aukko 40cm, pituus: 90cm 2€ MYYTY
Näyttelyhihna (ruskea) säädettävä kaula-aukko, koko hihnan pituus 120cm 2€
(Molemmat vain vähän käytettyjä)


Panta 35cm  1€ MYYTY

Heijastinliivi (uusi) selkäosa 30cm, tarrakiinnitys pantaan ja vatsan alta 2€ MYYTY


Sulon vanhoja valjaita, eli käytettyjä, mutta ehjiä. Toiset jäivät liian pieniksi ja toiset ovat väärää kokoa. Punaiset menee normaalin kokoiselle sheltille, kun taas isommat menevät noin bortsun kokoiselle koiralle.

Hurtta Collectionin punaiset valjaat koko: 60 4€ MYYTY
Hurtta Collectionin mustat valjaat koko: 80 4€ MYYTY

Tällaista tavaraa meillä, jota olisi kiva päästä kierrättämään kun en ihan roskiinkaan haluaisi hyvää tavaraa heittää :) Tavaran toimitukseen keksitään varmasti jokin ratkaisu enkä ota siitä mitään ekstrahintaa, koska tarkoituksena ei ole jäädä rahallisesti voitolle tällä postauksella :)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kotiinpaluu ja Helsinki KR 2.9.2012

Palasimme tällä viikolla takaisin Turkuun pitkältä kesälomaltamme Porista ja ihan pian olemmekin jo viikon verran yrittäneet totutella "jet lagiin" ja sopeutua uudelleen täällä asumiseen.



Aluksi Sulo ja Stella hieman ihmettelivät paluutilannetta, mutta totesivat pian että "täällä taas ollaan". Turkulaiset hajut veivät heti mennessään ensimmäisten ulkoilujen aikana ja kotona oli pakko kommentoida rappukäytävästä kuuluvia ääniä. Myös omia lelujakin taisi vähän olla ikävä...


Parin päivän jälkeen tuntui kuitenkin jo varmasti kaikista siltä kuin emme olisi kauaakaan olleet poissa omasta kodistamme. Radio rauhoitti tilannetta poissaollessani eikä Sulollekkaan ollut yhtään niin vaikeaa katsoa minun lähtevän pois tässä asunnossa, toisin kuten Porissa, jossa joka kerta oli pakko haukkua perääni kun suljin oven. Hienoa siis että tämä opittu tapa ei ole kopioitunut harmooniseen ja rauhalliseen yksiööni ;)



Heti maanantaina suuntasimme Sulon kanssa ensimmäisiin mölliryhmätreeneihin ATT:lle. Tykkäsin kovasti uudesta kouluttajasta ja Sulokin sai kehuja. Teimme pari hyppyrataa, joista ensimmäinen sujui paremmin. Toisella radalla Sulon energia oli mennyt jo muiden koirien suoristusten aikana haukkumiseen, joten keskittyminen ei ollut kehuttavaa ja Sulokin haukkui enemmän. Kouluttaja katsoi myös missä kunnossa kepit ja puomi olivat ja Sulon kohdalla kepit sujuivat varmasti, puomin kontaktikohta tarvitsee harjoitusta - edelleen (pysähtyy kyllä, mutta ei kestä minun liikettäni). Sulolla oli kyllä hauskaa ja sehän on pääasia :)


Stellan kanssa oltiin sitten tiistaina Elina Jänesniemen pentuagilitykurssilla. Ekalla kerralla puhuttiin koiran motivoinnista, leikkimisestä ja katsottiin missä vaiheessa kunkin pennun opit olivat lelulle irtoamisen ja esteen yli hyppäämisen suhteen. Stella suoriutui näistä hyvin, mutta leikkiä pitää harjoitella niiden superlelujen kanssa, jotka ovat vain minun ja Stellan välisiä leluja ja joita ei säilytetä kotona pitkin lattioita. Myös häiriön alla leikkimistä on harjoiteltava. Tämän lisäksi kävimme vielä huolellisesti läpi kontaktien opettamisen. Stellan kohdalla tämä on jo hyvällä mallilla nenäkosketuksen avuin ja saimme hyviä vinkkejä miten vielä vahvistaa entisestään kontaktille pysähtymistä. Tärkeimpänä tietona tuli se että vapautuksen pitää tapahtua itse kosketuksesta. Tällä hetkellä siis harjoittelemme kontaktia siten että Stella koskettaa maata useita kertoja ilman mitään vihjesanaa ja itse lisään liikettä luoden häiriötä. Lopuksi otimme vielä suoralle putkelle irtoamisen, joka sujui tietty erittäin mallikkaasti Stellalta, joka osaa mennä jo vaikka millasesta putkesta turbovaihteella :D


Keskiviikkona sain myös vihdoin ja viimein haettua postista ikioman trimmauspöydän, jonka sain äidiltä lahjaksi<3 Suuret kiitokset tästä ja sitähän me heti testailtiinkin Stellan kanssa ja se oli myös mukana tänään Helsingissä, josta on enemmän juttua kun selaat tätä kirjoitusta alaspäin.

Loppuviikko menikin ihan arkisissa merkeissä minun tutustuen uuteen työpaikkaani täällä Turussa ja koirien harjoitellessa yksinoloa ja keräten voimia tulevia harrastuspäiviä silmällä pitäen. Onneksi eivät päivät kuluneet ihan kolmistaan vaan saimme ulkoilla Vili-westien ja Anskun kanssa useaan otteeseen! Torstaina Stella täytti 11 kuukautta ja sen kunniaksi virallisti ensimmäisen karvanlähtönsä tänä viikonloppuna kun pesin Stellan Helsingin näyttelyä varten.

Tänään olimme siis Helsingissä näyttelyssä Stellan kanssa. Kaikki sujui siihen asti todella hienosti, kunnes nostin Stellan pöydälle ja Stella ikäänkuin muisti elävästi Raisiossa tapahtuneen, aivan kuin kyseessä olisi edelleen sama tilanne. Stella meni paniikkiin jo ennen kuin tuomari lähestyi pöytää, alkoi kiemurtelemaan eikä syönyt nameja enää kädestäni. Itse en jännittänyt tällä kertaa ollenkaan, koska olin luottavaisin mielin sen suhteen, että jos Stella vain on oma itsensä niin silloin kolmas ERI olisi varma nakki. No tässä kohtaa tiesin jo mihin tämä oli menossa. Pöytätilanteesta selvittiin jotenkuten ja tuomari halusi tietää vain Stellan nimen ja yritti antaa Stellalle nameja kädestä. No eipä likka niitä huolinut kun eivät minunkaan kädestä kelvanneet. Sanoin Stellan pelästyneen viime kerralla tuomaria ja siksi käyttäytyi niin pelokkaasti. Tuomari oli mukava ja sanoi tämän käytöksen olevan kovin yleistä tässä iässä.

Kuva: Anni Hautala
Sitten oli liikkeiden vuoro ja videolta katsottuna ne olivat mielestäni todella hienot, hieronta on tehnyt ihmeitä! Kun sitten taas piti seisoskella niin Stella vain kiemurteli, haki turvaa minusta ja luimisteli korvia vaikka heittelin leluakin maahan kun en muuta kivaa keksinyt siihen paikkaan kun Stella hylkäsi lempinaminsa... :(


Kuva: Anni Hautala
Olin 100% varma että tällä kertaa jää ERI saamatta tämän käytöksen takia ja niinhän siinä kävi että luokkamme ainoana saimme vain EH:n. Tässä vielä arvostelu, joka todistaa sen että jos Stella olisi esiintynyt yhtä hyvin kuin oikeasti osaa niin kolmas ERI olisi tullut Stellalle tältä tuomarilta.

"Hieman arka tänään. Hyvän kokoinen. Saisi olla vahvempi kuono-osa. Kauniit silmät. Kohtalaisesta kulmautunut edestä, hyvin takaa. Liiankin paljon karvapeitettä. Hyvänlaatuinen karva. Liikkuu hieman sidotusti tänään, mutta hyvällä askelpituudella. Arkuuden takia EH." (2.9.2012, Helsinki KR, Maija Heinilä, Norja)

Tulos: JUN-EH

Kuten tuossa arvostelussakin lukee niin tuomari otti kaikesta huolimatta näköjään huomioon sen että käytös oli päiväkohtaista (huomio sanavalinta "tänään"), mutta ei silti halunnut antaa ERI:ä arkuuden takia. Itse olen sitä mieltä että etukulmauksista oli vaikea sanoa kyllä juuta tai jaata, koska Stella ei juurikaan pysynyt paikoillaan ja liikkeetkin varmasti vaikuttivat sidotuilta kun koira oli ihan niissäkin vielä hieman paniikissa.

Erittäin harmittavaa kokea tällaista takapakkia niin monien hienojen mätsäri- ja näyttelyesiintymisten jälkeen :( Lisää harjoittelua ja näin ensalkuun naistuomarien kanssa että saadaan tuo mörkö sieltä karsittua pois. Vielä olisi kaksi mahdollisuutta saada se ykkösruusuke tälle vuodelle, mutta pelkään pahoin että tuo karva alkaa pudota sellaista vauhtia, että se tulee olemaan seuraava kompastuskivi, jos nyt tuota esiintymistä voi saada edes kuntoon enää näin lyhyessä ajassa. Muutamiin näyttelykoulutuksiin ajattelin Stellan kanssa osallistua ja änkeän myös kaikkiin mahdollisiin mätsäreihin harjoittelemaan. Voin vain toivoa että nään Stellan vielä joskus esiintyvän yhtä hienosti kuin aikaisemmin...<3 Kiitos Hannelle, joka auttoi meidät jo alkuun tässä harjoittelussa!