keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Menolippu MM-kotikisoihin ja huipulle kiipeämisen salat

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva

Tuntuu kuin eläisin jonkun toisen elämää, mutta en sitten kuitenkaan, vaan tämä on ihan oikeasti sattunut minun ja Stellan uralle - me voitettiin vuoden 2019 agilityn maajoukkuekarsinnat ja päästään MM-kotikisoihin Turkuun! Viime vuoden karsintojen perusteella, jolloin sijoituimme 2.sijalle, ei tämän lopputuloksen kai pitäisi tuntua kovin mahdottomalta. Järjen olisi kai pitänyt sanoa, että siihen on kaikki mahdollisuudet, mutta millä todennäköisyydellä sitä onnistuisi saamaan paikan MM-kisoihin tässä lajissa kahtena vuotena peräkkäin? Tähän en totisesti uskonut. Jo aiemmin keväänä annoin haastattelun Sporttirakille, jossa pohdin yhteistä uraamme ja ystäväni Ella kirjoitti blogissaan omasta näkökulmastaan heti karsintojen jälkeen – nyt on minun vuoroni kertoa omani.

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva
Minun ja sheltti Stellan agility on kokenut viime vuosina ison muutoksen. Aiemmin neljällä sujuvalla nollatuloksella ylsimme hädin tuskin 10 parhaan joukkoon maajoukkuekarsinnoissa, kun taas viime ja tänä vuonna olemme yltäneet MM-joukkueeseen vain kolmen nollatuloksen turvin ja jopa voittaneet ratoja kovassa porukassa. Noin kaksi vuotta sitten tein Stellan kanssa muutoksia ja ne ovat näemmä olleet oikeanlaisia – koska toistuvat onnistumiset eivät enää voi mennä pelkän sattuman piikkiin. Mitä kaksi vuotta sitten tapahtui? Mikä tai kuka oli ratkaisevat tekijä? Mitä muutokset ovat vaatineet ja mitä kaikkea muutoksista on seurannut? Tässä kirjoituksessa avaan minun ja Stellan yhteistä agilityuraa, siihen kuuluvia ylä- ja alamäkiä ja niitä tekijöitä, jotka lopulta nostivat minut ja Stellan niin sanotusti Suomen huipulle.

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva
Jo Stellan kisauran alkumetreiltä lähtien muistan, miten olemme tehneet tasaisesti nollatuloksia, useita tupla- ja triplanollia, mutta harvemmin kuitenkaan voittoja edes kyläkisoissa. Meillä ei ollut mitään saumaa nopeudessa kehenkään ja sitä usein harmiteltiinkin. ”Hieno koirakko, mutta vauhtia saisi olla enemmän”. Treenasin liikaa, tein päivittäin vähintään 5km kävelylenkkejä ja syötin koiraani liikaa. Kaikkea oli siis aivan liikaa. Meidän ura lähti kuitenkin näistä seikoista huolimatta melko hienosti liikkeelle; 7 startilla kolmosiin ja sertit sekä valionarvot heti plakkariin. Sen jälkeen alkoikin tulla kaatumisia, loukkaantumisia loukkaantumisten perään, ylikuntoa, vaikeat valeraskaudet ja vaikka mitä. Koko ura koki todellisen stopin loppuvuodesta 2014, joka todella pysäytti. Edessä oli eläinlääkärin tutkimuksia, kuntoutusta ja Stellan munasarjojen poisto. Meni vuosi jos toinenkin, kunnes ura lähti tavallaan jonkinlaiseen uuteen nousuun vuonna 2016 ja Stella pääsi PM-joukkueeseen karsintojen 10.sijalta. Vauhdissa jäätiin kuitenkin edelleen ja olinkin jo asennoitunut siihen, että tämä on se paras mihin Stellan kanssa hyvällä tuurilla on mahdollista yltää. Ja kuinka väärässä olinkaan…

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva

Loppuvuodesta 2016 otin pennun (Raichun) kasvamaan ja keskityin paljon sen kanssa touhuamiseen. Vuonna 2017 Stella oli vähän väliä jostain syystä sairauslomalla, mutta silti osallistuttiin kaikkiin kisoihin mihin päästiin. Tehtiin vuonna 2017 maajoukkuekarsinnoissa jo toistamiseen neljä nollatulosta, mutta vauhti oli totaalisen kadoksissa eikä paikkaa saatu tällä suorituksella edes PM-joukkueeseen kuten edeltävänä vuonna. Tästä on nyt siis tarkalleen kaksi vuotta. Olin jo vuosia tuota ennen lukenut ja perehtynyt koiran fyysisen kunnon rakentamiseen ja jo yrittänytkin tehdä kuntoa Stellalle, mutta en ollut onnistunut. Sitten tapasin henkilön, joka oli katsellut meidän menoa ja joka sanoi minulle ”vauhtia tulee vielä paljon lisää” – se henkilö oli Arppa. Suhtauduin silloin tähän lauseeseen hyvin epäuskoisesti, mutta silti rupesin tekemään muutoksia Arpan ohjeiden mukaan ja omiin tarpeisiini soveltaen. Suosittelen lämpimästi aiheesta kiinnostuneilla Ari "Arppa" Kuparisen luentoa koiran huippunkunnon rakentamisesta!


Stella ja Arppa Liedon MM-karsinnoissa 2019
Ensin piti saada Stellan ruokinta-asiat ja paino kohdilleen, koska sen kanssa oli menty pahasti metsään. Vaihdoin ruuan Acana Light and Fittiin, punnitsin joka ikisen ruoka-annoksen ja vahdin tarkkaan ettei Stella varasta ruokaa Raichulta. Lisäksi punnitsin Stellan kerran viikossa nähdäkseni missä painon suhteen mennään. En oikeastaan edes tiennyt paljonko Stellan kokoisen sheltin tulisi painaa, joten ensin vakiinnutin ruokamäärän ja laskin päivittäistä ruokamäärää asteittain kunnes Stella tuntui kokeiltaessa hyvältä. Viisi kuukautta myöhemmin Stella tuntui jo eri koiralta, mutta hämmästyksekseni paino jatkoi laskuaan hitaasti vielä toiset viisi kuukautta kunnes paino asettui siihen, jossa se on pysynyt jo reilun vuoden päivät.

Meillä molemmat koirat syövät Acanaa

Meillä koirat käyvät puntarilla noin kerran viikossa!
Toiseksi, olen alkanut tekemään asioita systemaattisemmin keskittyen siihen, että kauden aikana painopiste liikunnan suhteen vaihtelee. Toisin sanoen; suunnittelen, seuraan ja pidän kirjaa siitä, miten Stella milloinkin liikkuu. Pohjalla tulee olla hyvä peruskunto, mutta ennen tärkeitä kisoja tarvitaan nopeusharjoittelua ja levon merkitys kasvaa entisestään. Olemme tehneet peruskuntoa juoksu- ja pyörälenkkien avulla, voimaharjoittelua vesikävelymatolla ja nopeusharjoitteluna spurtteja tasamaalla ennen omaa päätavoitetta. Tärkeintä on siis ollut löytää liikunnan, harjoittelun ja levon tasapaino, joka sopii juuri Stellalle.


Kolmanneksi, jotta tietää minkälaisen suunnitelman kaudelle tekee on päätettävä milloin haluaa, että koira on kauden nopeimmillaan. Hyviä kuntopiikkejä on mahdollista rakentaa 2-3 yhteen kauteen. On siis tehtävä valintoja, koska nopeimmillaan ei voi olla koko vuoden ympäri. Koska Suomessa arvokisoja on pitkin vuotta, on hyväksyttävä se, että päätavoitteeksi ei voi asettaa kaikkia arvokisoja samana vuonna. Itse asetin tavoitteeksi vuoden 2018 MM-karsinnat, mutta EO-edustuspaikka sekoitti pakkaa ja vaikeutti selkeiden kuntopiikkien aikaansaamista. Ruotsin MM-kisojen jälkeen, olen keskittynyt vain ja ainoastaan tämän vuoden MM-karsintoihin, vaikka olenkin osallistunut kuntopiikkejä tekemättä myös muihin arvokisoihin. Esimerkiksi tämän vuoden HalliSM-kisoissa jäimme yksinkertaisella ja suoraviivaisella finaaliradalla niukasti 4.sijalle, joka oli tällä suunnitelmallani täysin odotettavissa. Tänä vuonna olen oikeastaan jossain määrin helpottunut siitä, että teimme virheitä EO-karsinnoissa, emmekä ole lähdössä Hollantiin vaan voimme keskittyä täysillä tuleviin MM-kotikisoihin.

Stella HalliSM 2019 4.sija

Olen kiitollinen siitä, että tutustuin Arppaan, joka teki luennoillaan ja kommenteillaan aloitteen meidän muutoksille. Nämä muutokset ovat vaatineet sitoutumista ja niistä on muodostunut kahden viimeisen vuoden aikana meille uusi elämäntapa. Näiden muutosten myötä on seurannut paljon positiivisia asioita. Ensinnäkin Stella, joka on vuodesta 2015 alkaen käynyt vähintään 4-5 viikon välein eläinfysioterapeutin (Tanja Kotti) käsittelyssä, on pysynyt viimeisen 1,5 vuoden aikana aiempiin vuosiin verrattuna paljon paremmassa kunnossa. Hoitopalaute on ollut paljon positiivisempi ja perusjumit ovat vähentyneet merkittävästi. Stella on jaksanut kulkea paremmin lenkeillä, puhumattakaan agilitykentillä juoksemisesta ja olemme myös välttyneet tänä aikana isommilta loukkaantumisilta (koputtaa puuta). Vauhdin kasvaessa on myös virheiden määrä kasvanut, toisaalta myös voittoja on tullut enemmän. Stellan vauhti ei siis ole parempi ainoastaan silloin kun on kyse kauden tärkeimmistä kisoista, vaan Stellan perusvauhtikin on parantunut aiemmasta. 


Kuva: Rita Larjava/ Mageekuva

Yksistään huippukunnon rakentaminen ei siis ole tuonut meitä tähän pisteeseen, vaan samanaikaisesti meillä on ollut koutsina huippu lajivalmentaja, Elina Jänesniemi, joka on pysynyt ajanhermoilla valmennuksessaan ja laittanut meidät treenaamaan nykyaikaisia ratoja sekä jatkamalla meidän yhteistyön haastamista treenistä toiseen. Huipulle ei siis kiivetä yksin, vaan se on monien sattumien summa; tarvitaan päättäväisyyttä, sitoutuneisuutta, motivaatiota, rakkautta lajiin, ammattitaitoinen valmennus- ja huoltotiimi, liuta sinuun uskovia tukijoukkoja, jossain määrin myös puhdasta onnea sekä tietysti huippu hyvä kisakumppani, koira nimeltä Stella <3


Kuva: Rita Larjava/Mageekuva

Alla meidän kaikki radat tämän vuoden MM-karsinnoista, joissa näkyy hyvin myös tuo vauhdin ja toisaalta ohjaajan reagoinnin hitauden aiheuttamat lipsahdukset. Näiden perusteella tiedetään mitä treenata MM-kisoja varten! Ajankohtaiset treeni- ja kisakuulumiset Instagramin puolelta @soniadelatteagility, tervetuloa seuraamaan! Kiitos Mageekuva blogitekstin ja videon kuvituksesta.




Kiitos kaikille sponsoreille meidän agilitymatkan tukemisesta!

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Tasapainoilua agilityharrastuksen parissa!

Kevään ensimmäinen ulkokenttäkoulutus Wecalla toukokuussa!
Kulunut keväkausi on ollut monella tapaa aktiivinen, jopa niin aktiivinen, että some-näkyvyys on ollut melko vähäistä ja blogi on viettänyt tähän mennessä pisimmän hiljaiselokautensa kuin koskaan aikaisemmin. Tällä päivityksellä haluan osittain selittää tätä hiljaiseloa, osittain tiedottaa tämän blogini muuttuneesta tyylistä ja muistuttaa teitä lukijoita aktiivisemmista some-kanavistani, kuten Facebook urheilijasivusta "Sonia Delatte Agility" ja Instagramista @soniadelatteagility, jossa seuraajia onkin jo komeat 720 tiliä! 

Porissa ulkokenttäkoulutus menossa.
Ensiksi haluaisin palauttaa mieleenne sen, että viime syksystä alkaen olen säännöllisen seuravalmentamisen ohella tarjonnut vierailevana kouluttajana seuroille yksittäisiä agilitykoulutuspäiviä viikonloppuisin omalla toiminimelläni. Olen kokenut tämän todella mielekkääksi ja olen ollut positiivisesti yllättynyt saamastani vastaanotosta toisten seurojen tahoilta. Kovin montaa koulutuspäivää en ole pystynyt sopimaan, koska 100% arkipäivätyöni on vaativaa ja vastuullista, myös henkisesti raskasta, enkä isommalla valmennusmäärällä kykenisi mitenkään tekemään kaikkea laadukkaasti mihin olen lupautunut - saatika ehtisi koskaan itse trenaamaan omia koiriani tai palautumaan työnteosta riittävästi. Pienellä koulutusmäärällä tämä on kuitenkin sujunut erittäin mukavasti, vaikkakin tasapainossa on ollut hakemista ja sen vuoksi erityisesti Raichu kisavalmiiksi -projektini on viivästynyt. Mutta ei tässä mitään hätää ole - tasapaino on löytymässä!

Eurajoen koulutus isolla kentällä huhtikuussa. 
Seuraavaksi kerron hieman lisää agilityvalmennuksistani. Tarkemman kuvauksen minusta ja vähän lisää koulutusideologiastani on luettavissa Agilitykoulutukset -yläpalkista. Jatkossa tulen avaamaan tässä blogissa omia ajatuksiani liittyen tähän kouluttamispuoleen (tässä siis yksi muutos tämän blogin tulevan sisällön osalta). Kevään aikana olen saanut ilon jatkaa jo viime syksynä hyvin alkanutta yhteistyötä Porin agilityharrastajien parissa Wecalla. Viimeisimpänä oikein aurinkoiset ulkokenttätreenit, joissa keskityttiin ratatyöskentelyn ohella myös koiran taitojen kouluttamiseen ja kehittämiseen. Kevään aikana olen käynyt tutustumassa myös Eurajoella treenaaviin koirakoihin yhden koulutuspäivän verran. Huomioin koulutuksissani jokaisen oman kehitystason ja sovellan tarpeen mukaan radalta löytyviä tehtäviä koirakkokohtaisesti. Välillä minulla on suunniteltuna samalle pohjalle kaksi eri tasoista rataa. Sain Eurajoen koulutuksestani paljon kiitosta ja minut varattiinkin heti ensi syksylle pitämään viikonloppukoulutuksia uudestaan samalle porukalle.

Porissa Wecan hallilla kouluttamassa huhtikuussa.
Viime syksynä tein Porissa ja Liedossa koulutuksiini osallistuneiden kesken myös anonyymin palautekyselyn, jossa suurinosa palautteista oli todella positiivisia. Ilokseni sain myös kehujen lisäksi rakentavaa palautetta ja ideoita, joita voin hyödyntää tulevissa koulutuksissani. Yksittäiset negatiiviset palautteet liittyivät laajempiin näkemyseroihin koulutettavan ja itseni välillä. Kouluttajana pyrin ilmaisemaan näkemykseni rehellisesti, mutta ystävällisesti ja melko suoraankin jos katson sen tarpeelliseksi. Esimerkiksi epäreilu asennoituminen yhteiseen tekemiseen koiran näkökulmasta saa minut näkemään punaista. Uskon ns. negatiivisen kokemuksen saavien osallistujien päätyvän ihan luonnostaan muualle tai toiselle kouluttajalle treenaamaan. On mielestäni äärimmäisen hyvä asia, että näin käy, koska kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää ja mielelläni koulutan niitä, jotka kokevat hyötyvän kanssani treenaamisesta. Kuitenkin lähes kaikki viime syksyn palautteista ovat olleet positiivisia ja niissä vastanneet ilmoittaneet osallistuvansa mielellään uudelleen koulutuksiini. Tästä voidaan siis päätellä, että suurinosa on pitänyt koulutustavastani ja koulutusteni sisällöstä. Tämä jos jokin kannustaa jatkamaan myös tätä valmennuspuolta tässä lajissa! Kiitos ihan kaikille koulutuksissani käyneille! 

Raichu ja uusi R&D-lelu käytössä!
Sitten eteenpäin seuraavaan aiheeseen! Olen sen tyyppinen ihminen, että en kovin mielelläni vietä turhanpäiväistä aikaa laitteilla ja somessa, mutta määrätietoisesti päivittäminen ja erityisesti positiivisten asioiden jakaminen vähän laajemmin tuntuu itsestäni mukavalta. Viime aikoina olen huomannut, että jokaisen kisapäivän jälkeen en välttämättä yksinkertaisesti jaksa päivittää some-kanaviin ainakaan heti, vähän riippuen tietenkin omasta fiiliksestä. Suurinpana muutoksena olen kuitenkin havainnut sen, että kisavideot ja -kuulumiset olen siirtynyt päivittämään pääasiallisesti kokonaan Intagramin @soniadelatteagility puolelle. Tämä on tuntunut luontevalta ja nopeammalta ratkaisulta kun ennen kirjoitin jokaisesta kisapäivästä blogiin. Näin toimimalla aikaa jää laitteella oleilusta enemmän itselleni ja omille koirilleni. Jatkossa tulen laittamaan blogiin kisakuulumisia koosteenomaisesti ilman, että koko blogin etusivu peittyy pelkillä tylsillä kisauutisilla. Jos siis edelleen haluatte nähdä ajankohtaisesti meidän treeni- ja kisavideoita, seuratakaa meitä Instagramissa!

Esimerkiksi tällaisia kuvapäivityksiä kisapäivien jälkeen on nähtävissä instagramin puolella!
Kevätkausi Stellan kanssa on sujunut hienosti kaikkien näiden muiden juttujen tasapainoilun ohella. Meidän yhteistyö on pysynyt ennallaan ellei jopa parantunut entisestään, jos se vain on enää mahdollista. Mitään aikaisempiin kausiin verrattuna merkittävää tulosta ei ole tullut ja välillä on viime vuoden kisaväsymys edelleen painanut päälle. Kisatuloksissa on ollut niitä ylä- ja alamäkiä, joka konkretisoituu helpoiten ehkä sillä, että olemme onnistuneet tahkomaan enemmän nollavoittoja kuin koskaan aikaisemmin suhteessa starttimääriimme samanaikaisesti kuin nollaprosenttimme ei ole koskaan ollut yhtä alhainen (vaikka ei se edelleenkään ole mitenkään huonolla tasolla). Stellan kanssa kisaaminen on pääasiassa hyvin rentoa ja hauskaa tekemistä - treenaaminenkin on yhtä antoisaa kuten aina ennenkin. Eniten tämä oman ajan (harrastukset, parisuhde, rentoutuminen, lepo, sosiaalinen elämä yms.) ja töiden (agilityvalmentaminen, arkityö) tasapainottamisen haaste on näkynyt Raichun kanssa edistymisessä. Edistystä tapahtuu, mutta tahti on ollut välillä valitettavan hidas, joten ei ihme kun ei vieläkään kirmailla kisakentillä. Upea ja komea Raichu ansaitsee enemmän näkyvyyttä, joten kesän aikana lupaan omistaa sille oman päivityksen, jossa jaan sen treenaamisesta oman koosteen! Jatkossa blogin puolella on siis enemmän aiheita agilityn valmennuksellisista ja koulutuksellisista näkökulmasta. Uutisilta ja kisakuulumisilta sekä muilta meidän omaan harrastamiseen liittyviltä asioilta tullaan tuskin silti täysin välttymään blogin puolellakaan. 

Stella Sastamalassa helatorstaina, Kuvasta kiitos Tanja Nummelin!

Seuraavaksi haluaisin kuulla teiltä lukijoilta vastauksia seuraavaan kysymykseen: 

Mitä haluaisit tietää minusta agilitykouluttajana? 

Voit vastata tämän päivityksen kommenttikenttään, Instagram-päivitykseni kommentteihin tai laittaa viestiä Facebookin kautta. Kysymykset voivat liittyä esimerkiksi mielipidekysymyksiin ja näkemyksiin, ongelmiin ja haasteisiin agilityssa tai vaikkapa asioihin, joihin toivoisit minulta saavan vastauksen harkitessasi valmennukseeni osallistumista. Riittävän verran kysymyksiä saadessani aion julkaista kysymykset Q&A -otsikolla blogissani! (Pidätän oikeuden siihen, että en välttämättä julkaise kaikkia kysymyksiä ja samankaltaisia kysymyksiä saataan yhdistää jollain tapaa järkeväksi kokonaisuudeksi.)

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Jokainen koirakkosuhde on ainutlaatuinen

Suhde yhteen koiraan ei ole verrattavissa toiseen <3

Viime aikoina olen pohtinut jonkin verran ensimmäisen agilitykoirani, Stellan, uraa ja toisen agilitykoirani, Raichun, alkanutta agilitymatkaa, sitä mikä tekee näiden kahden koiran kanssa harrastamisesta keskenään niin erilaista, minkälaisia haasteita olen kummankin kanssa kohdannut ja mikä tekee molempien kanssa agilitysta niin ainutlaatuista. Idean tähän blogikirjoitukseeni sain kun kuuntelin omien eritasoisten valmennettavieni mietteitä siitä, missä asioissa he kaipaavat tulevalla kaudella erityisesti valmennusta. Riippuen ohjaajan tasosta toiveet olivat laidasta laitaan lajin yleisvaikutelman saamisesta haastavien ohjaustekniikoiden hallitsemiseen. Koirakkosuhteeseen vaikuttaa luonnollisesti merkittävällä tavalla ohjaajan taidot ja tiedot agilitysta, kuten tietysti myös koiran ominaisuudet ja miten nämä saadaan keskenään sovitettua yhteen.

Agility on urheilulaji, jossa ohjaaja joutuu kerta toisensa jälkeen tietyllä tapaa aloittamaan alusta aina siinä vaiheessa kun uusi koira astuu kuvioihin. Tällä hetkellä olen itse samanaikaisesti kahdella eri tasolla koirieni kanssa, joka aiheuttaa välillä ristiriitaisia tunteita; toisen kanssa en ole yltänyt vielä kisavalmiuteen kun taas toisen kanssa olen ollut jopa MM-kisoissa asti. Minulla on käsissäni kaksi ominaisuuksiltaan täysin eri tyyppistä koiraa, joiden kanssa on tällä hetkellä aivan erilaiset ensisijaiset tavoitteet. Uskon, että suurin osa agilityharrastajista on joskus ollut tilanteessa, jossa saa ensin mahdollisuuden opetella koiran kanssa samanaikaisesti lajia ja kohtaa myöhemmin tilanteen, jossa uuden koiran kanssa onkin tietynlainen epätasapaino, jolloin pitää osata asettua koiran näkökulmaan ja osata olla vaatimatta asioita, joiden ei edes muista vaatineen työtä ensimmäisen koiran kohdalla. Itse olen miettinyt Raichua kouluttaessani (ja sen työmäärän kohdatessani) paljon sitä, miten ihmeessä olen saanut Stellan kisavalmiiksi 18kk ikään mennessä kun harjoittelukin aloitettiin vasta 10kk iässä... Kun agilitysta on tullut yhden koiran kanssa helppoa on vaikea muistaa, miten paljon työtä sitä aikoinaan tekikään ensimmäisen koiran kohdalla. 


Rakkaudesta näihin tyyppeihin <3

Aloittelevan ja kokeneen ohjaajan eron voi jaotella esimerkiksi seuraavalla tavalla. Aloittelevalla ohjaajalla ei ole hajua lajin kokonaisuudesta, jolloin ohjaaja ei myöskään pääse ahdistumaan siitä kaikesta mitä uudelle koiralle pitäisi kouluttaa taikka mitä itse pitäisi opetella ja mitä tulisi tietää. Tästä tietämättömyydestä voi olla hyötyä siten, että on helpompi nauttia jokaisesta uudesta asiasta eikä keskittyminen vahingossakaan ajaudu asioihin, joita ei vielä olla ehditty harjoittelemaan. Kunhan aloittelevalla ohjaajalla on osaava valmentaja, joka alusta alkaen saa annettua hyvät opit, aloittelijasta voi kehittyä vaikka mestari jo ensimmäisen koiransa kanssa. Tällöin myös koira ja ohjaaja opiskelevat lajia yhdessä saman tahtisesti ja yhdessä kehittyen. Kokeneella ohjaajalla lähtökohta on toinen, mutta uudelle koiralle kaikki on tästä huolimatta opetettava alusta. Kokeneella ohjaajalla on tietynlainen etulyöntiasema seuraavan koiran kohdalla, sillä onhan ensimmäisen koiran kanssa kertynyt jo yleisvaikutelma lajin kokonaisuudesta ja kokemusta on karttunut sen verran, että osaamistakin asioiden kouluttamiselle on olemassa jo valmiiksi. Tässä kohtaa kysymykseen tulee kuitenkin, haluaako ohjaaja askeltaa samoja jalanjälkiä pitkin kuin ensimmäisen koiran kohdalla, vai tehdä joitain asioita toisin, eri järjestyksessä tai eri menetelmiä käyttäen. Samalla tilanteeseen tuo uudella tavalla haastetta se, että ohjaajan mielessä saattaa pyöriä nyt huomattavasti enemmän treeni-ideoita ja tietoa lajista, joita haluaisi päästä hyödyntämään uuden koiran kanssa, joka voi pahimmassa tapauksessa myös alkaa jossain määrin ahdistaa. Koiralle kaikki on tästä ohjaajan pään sisäisesti tiedosta huolimatta aivan uutta, mikä on tärkeä huomioida.


Kuva: Ella Kaijärvi

Kuulen usein koulutettavien, kavereiden ja joskus myös itseltäni kommentteja kuten ”olisi niin paljon kaikkea mitä pitäisi treenata”, ”läksypino vain kasvaa”, ”treenattavat asiat eivät lopu koskaan” ja ”meillä on vielä se ja se treenaamatta”. Treeniahdistuksesta saisi varmaan aikaiseksi ihan oman blogikirjoituksen, mutta sanon kuitenkin tässä yhteydessä sen, että omasta mielestäni lajin hienous piilee juuri siinä, että koskaan ei ole valmis. Joten ahdistumisen sijaan, olisi tärkeä pystyä alusta alkaen nauttimaan yhteisestä matkasta ja siitä, että nimenomaan on asioita, joita on mahdollisuus oppia. Itse en edes haluaisi käteeni valmiiksi koulutettua koiraa, koska haluan itse vaikuttaa siihen, miten taitavia omista koiristani saan koulutettua. Onnistumisesta nauttii kisoissakin enemmän kun tietää sen olevan oman työn tulosta. 

Jos mietitään vaikkapa sitä, miten monta eri asiaa pelkästään yhdelle esteelle on koiralle mahdollista kouluttaa, päästään lähelle sitä arviota, kuinka paljon harrastaja on lajiin perehtynyt. Esimerkkinä otan itseni silloin kun ensimmäistä kertaa näin agilityn hyppyesteen. Ajattelin sitä katsoessani, että se on este ja se hypätään - palkataan siis koiraa sen hyppäämisestä. Nykyisin katsoessani hyppyestettä tai oikeastaan mitä tahansa muuta estettä, näen sadoittain treeni-ideoita ja asioita, joita esteellä pystyy koiralle kouluttamaan. On tärkeää pystyä ikään kuin mielessään pilkkomaan opetettava asia niin pieniin osiin, jotta siitä voi saada eheän kokonaisuuden. Tämä koskee niin erilaisten esteiden kouluttamista koiralle kuin koiran ohjaustaitoihin pohjautuvien perustaitojen kouluttamista. Erityisesti tämän jälkimmäisen olen havainnut uutena asiana Raichun kanssa ja todennut sen erittäin tärkeäksi asiaksi ajatellen eri ohjaustekniikoiden hallintaa. En halua joutua auttamaan koiraani radalla asioissa, jotka mielestäni sen täytyy itse kyetä hallitsemaan. 

Erityyppiset urheilijasielut vaativat myös eri tyyppiset sapuskat!

Silloin kun aloitin Stellan kanssa agilityn, en tiennyt ohjaustekniikoista mitään, saati siitä miten rataa pitäisi lukea ja miten siihen pitäisi tutustua. Onnekseni minulla oli jonkin verran tokotaustani avulla tietoa koiran kouluttamisen periaatteista, mutta sen tiedon soveltamisessa agilityyn tarvitsin ohjausta. Olin alusta alkaen hyvin innostunut ja halusin oppia lisää tästä mielenkiintoisesta lajista. Pyrkimyksenäni oli saada jokaisesta kouluttajasta irti kaikki mahdolliset opit mitä vain pystyin saamaan ja painaa mieleeni mitä tein, kun jokin toisto onnistui. Pyrin alusta alkaen ymmärtämään radalla mitä tein ja miksi niin tein. Lajiharjoittelu keskittyi pääasiassa siis siihen, mitä minun piti tehdä, ei niin paljon mitä koiralle voisi kouluttaa. Etenimme rohkeasti, harjoittelimme paljon ja kun omassa pienessä kuplassani harjoittelin, pystyin nauttimaan jokaisesta onnistumisen askeleesta treeneissä. Tuohon aikaan olin vielä opiskelija, joten harjoittelumahdollisuudet olivat huomattavasti paremmat kuin tällä hetkellä, sillä pääsin usein myös päiväsaikaan vapaille treenivuoroille. Lyhyessä ajassa olimme myös valmiita kisoihin.

Raichun kohdalla tilanne on ollut aivan toinen. Stellan ura lähti uuteen nousuun juuri silloin kun minun piti alkaa keskittymään enemmän Raichuun, jonka vuoksi kaikki on tapahtunut paljon maltillisempaan ja rauhallisempaan tahtiin kuin aikoinaan Stellan kanssa. Päivätyön ohella treenaamisesta on tullut entistä rajallisempaa kuin opiskeluaikoina. Tämän hetkisessä elämäntilanteessani on huomattavasti helpompi harrastaa ns. valmiiksi koulutetun ja kisaavan koiran kanssa, jolle riittää maksimissaan 1-2 agilitypäivää viikkoon. Kun reilu kaksi vuotta sitten otin itselleni pennun agilitya silmällä pitäen, tiesin siitä kasvavan hyvän kokoinen medi. Halusin nimenomaan saada uudenlaista haastetta harrastamiseeni, sillä en halunnut jäädä pelkästään minikoiran ohjaajaksi. Tein myös tietoisen valinnan, että lähdin rohkeasti kokeilemaan uutta lähestymistapaa agilitykoiran pohjakoulutukseen. Tämä perustui hyvin pitkälti karttuneeseen kokemukseeni lajin parissa ja siihen, minkälaisia taitoja olin nähnyt taitavien koirien omaavan - lähdinkin rakentamaan pohjia toista kautta osaavan kouluttajan avustuksella. Keskityin Raichun kanssa pääasiassa erilaisiin harjoitteisiin, jotka tulisivat palvelemaan meitä tulevaisuudessa. Varsinaista ratatreeniä lähdin tekemään hyvin paljon myöhemmin kuin Stellan kohdalla. Halusin kouluttaa Raichusta ajattelevan agilitykoiran – eli koiran, joka tietää mitä tekee radalla, koiran, joka on kuuliainen, mutta kuitenkin estehakuinen ja nopea sekä itsevarma. Olen aina liputtanut hyvien perusteiden rakentamiselle, sillä tunnetusti paskan päälle on paha rakentaa, ja tämä ajatus tulee kulkemaan mukanani jatkossakin.


Kuva: Stefania Fält

Tällä hetkellä voin siis omista agilitykoiristani todeta, että molempien perustaitojen koulutuksen kohdalla omat elämäntilanteeni ovat olleet hyvin erilaiset ja harjoittelu on aina toteutunut mahdollisuuksien mukaan. Koen juuri tällä hetkellä haastavaksi löytää riittävästi aikaa Raichun kisavalmiuteen suuntaavalle koulutukselle, koska on sanomattakin selvää, että joitain asioita tulisi päästä harjoittelemaan esteille lyhyitä hetkiä jopa kolmesti viikossa. Joku toinen olisi varmasti jo näillä treenituntimäärillä kisaamassa Raichun kanssa, mutta minä olen hurahtanut joissain asioissa enemmän yksityiskohtiin ja ne oleellisimmat asiat kisaamisen kannalta ovat jääneet keskeneräisiksi. Toisaalta Raichu on joissain asioissa jo melko taitava ja se omaa myös joitain sellaisia taitoja, joita Stellan kanssa en ole osannut tai tajunnut harjoitella. En aio sortua usein kuultuun ajatteluun siitä "mitä tämä koira olisi jo jonkun toisen käsissä", vaikka välillä tämäkin käynyt mielessä kun oma aika ei ole tuntunut riittävän. Toisaalta aivan yhtä hyvin joku toinen olisi voinut lähteä juoksuttamaan Raichua turhan varhain radalla siten, että koira ei itse tietäisi mitä se tekee ja lopputuloksena olisi täysi kaaos kun vauhtia on enemmän kuin järki sallii. Olen siis erittäin tyytyväinen siihen pohjatyöhön, joten olen Raichun kanssa saanut aikaan ja olemme valmiita virallisiin kisoihin yksinkertaisesti sitten kun sen aika on. Olen niin kiitollinen molemmista koiristani ja siitä, että minulla on mahdollisuus harrastaa niiden kanssa - opin molemmilta koko ajan niin paljon ja uusia asioita. Minun ja Raichun agility tulee väistämättä näyttämään erilaiselta kuin Stellan kanssa, sen olematta kuitenkaan huono asia. Toivon, että jonain päivänä minun ja Raichun yhteistyö on hioutunut siihen pisteeseen kuin se Stellan kanssa on ollut viime vuosien aikana. Olen siis itse jossain määrin konkari aloittelijan kengissä ja aloittelijan tavoin minulla on myös täysi oikeus olla Raichun kanssa vielä pihalla joistain asioista. ;) 

Raichu möllihyppyradan voitto 16.1.2019



maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 kohokohdat agilityn parissa

Vuoden 2018 huippuhetket Stellan kanssa <3
Jos joku olisi vuosi sitten kertonut minulle mitä kaikkea tuleva vuosi toisi tullessaan, en olisi uskonut mitään niistä asioista todeksi. Stella on menestynyt upeasti, vaikka kisamäärä on ollut hyvin maltillinen. Stella on saavuttanut asioita, joiden en uskonut olevan mahdollisia toteuttaa. Unohtumattomia matkoja ja huikeita elämyksiä sekä kokemuksia pitkin vuotta. Itsensä haastamista ja ylittämistä kerta toisensa jälkeen... uskomatonta. Tunteiden vuoristorataa onnistumisista pettymyksiin ja siitä taas onnistumisiin - urheilua ikävimmillään ja parhaimmillaan. Takki on edelleen hyvin tyhjä MM-kisojen jälkeen ja uskon vahvasti, että tämä oli Stellan kanssa se meidän huippuvuotemme, jota erityisesti tulen vielä myöhemminkin muistelemaan hymyssä suin ja tippa linssissä. 

Vuoden isoimmat saavutukset 
Stella kisasi vuoden 2018 aikana yhteensä vain 51 starttia, mukaan lukien kaikki viralliset ja epäviralliset arvokisa-startit. Stellan nollaprosentti oli n.70,6% arvokisat ja tavalliset viralliset kisat erikseen ja yhdessä laskettuna! Näiden virallisten kisojen 24 nollatuloksista, 13 oli voittoja, joista 6 kappaletta tuli hyppyradoilta ja 7 agilityradoilta. Stella kulki tänä vuonna kovempaa kuin koskaan aikaisemmin ja teki omat henkilökohtaiset etenemä-ennätyksensä 10.3. Liedossa agilityradalta 5,06m/s ja 5.7. Ruotsin Kainuussa hyppyradalta 5,49m/s. 

Ja sitten vielä kerran tämän vuoden meriitit ihailtavaksi aikajärjestyksessä:
Vantaan EO-karsintojen 2.sija 
HalliSM-yksilökilpailun 2.sija
Shelttien rotumestaruuskilpailun 2.sija
SM-joukkuekilpailun 2.sija (ATT)
Maajoukkuekarsintojen 2.sija
Ruotsin agilityserti ja SE AVA-titteli
ATT Seuramestaruuskilpailun 1.sija
Varsinais-Suomen piirinmestaruus joukkuekilpailun 1.sija (ATT)
Varsinais-Suomen piirinmestaruus yksilökilpailun 1.sija
MM-kisojen yksilökilpailun 8.sija

Ja näiden lisäksi Stellan ansiosta minut valittiin Sagin äänestyksessä
Vuoden 2018 Agilityurheilijaksi


Vuoden agilityurheilija- ja MM-8 -yllätysjuhlat 15.12.2018

Stellalla on ylläolevien tulosten ansiosta osallistumisoikeudet vuoden 2019 SM-kilpailuihin ja MM-karsintoihin, joten en ole pitänyt kiirettä kisakentille palaamisen suhteen. Pidimme kuukauden mittaisen tauon lajitreeneistä ja olemme vähitellen palaneet treenikentille sekä käyneet muistuttelemassa kisarutiineja yksissä kotikisoissa. Kuten alla olevan videon menosta näkyy, olen onnistunut hyvin ajamaan alas Stellan huippukuntopiikin ja voimme hyvillä mielin keskittyä peruskunnon rakentamiseen ennen ensi vuoden tärkeimpiä kisoja. Peruskuntoa kaipaa sekä Stella että ohjaaja ;)


Tämä vuosi on pitänyt sisällään myös upeita kokemuksia joukkeina! Kiitos ATT:n SM- ja Piirinmestaruusjoukkueet, EO-, PM- ja erityisesti MM-minijoukkue! Kiitos Janika ikimuistoisesta EO-matkasta, jonka teimme yhdessä Itävaltaan! <3

ATT:n SM-joukkuehopea 2018
Kiitos Janika <3 

Piirinmestaruusjoukkuekulta 2018

MM-minijoukkue 2018 
Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi
Kiitos kuntovalmennuksesta Arppa <3
Alla olevalla videolla on koottuna minun ja Stellan huippuhetket kisaradoilta vuoden 2018 aikana. Stellan 36 nollaradasta valikoin tähän videokoosteeseen 15 lempirataani. Kiitos kaikille meidän ratoja ikuistaneille tämän vuoden aikana! <3 Kiitos valmentajamme Elina, ATT:n kouluttaja Esa, kuntovalmentaja Arppa, eläinfysioterapeutti Tanja sekä ystävistä ja perheenjäsenistä koostuva tukiverkosto <3 Kiitos myös kaikille teille, jotka olette meitä tsempanneet ja olleet osaltanne mukana meidän matkassamme tämän vuoden aikana. Iso kiitos ja halaus! <3



Raichu on myös kehittynyt valtavasti agilityn perustaidoissa kuluneen vuoden aikana. Olemme aloittaneet ratatreenaamisen ja oppinut esteistä mm. kepit. Stellan maailmalla kisaaminen toki hidasti jonkin verran Raichun kouluttamiseen keskittymistä, jonka vuoksi Raichu ei päässyt vielä tänä vuonna aloittamaan kisauraansa. Raichun starttaamista estää tällä hetkellä hyvin keskeneräiset kontaktiesteet, mutta muiden taitojen osalta rahkeet riittäisivät hyvin jo starttaamaan. Vuodelta 2019 toivon siis erityisesti, että voin tasan vuoden päästä tähän aikaa todeta, että Raichu osaa kaikkien esteiden suoritustavan. Kontaktiesteiden kouluttamiseen aion siis erityisesti keskittyä tulevan vuoden aikana ja syön hattuni, jos en ole saanut niitä valmiiksi vuoden loppuun mennessä ;)


Tässä videokooste Raichun syyskauden ratatreeneistä. Kiitos Elina ja Reetta kun olette olleet Raichun ja minun alkutaipaleen matkassa mukana ja jakamassa tärkeitä vinkkejä meidän tekemiseen!



Tämän vuoden lopulla olen aloittanut myös pienimuotoisesti agilityn kouluttamisen omalla toiminimellä. Viimeisen 3 kuukauden aikana olen pitänyt peräti 6 koulutuspäivää, joista 3 on toteutunut Porissa ja 3 Liedossa. Se on ollut antoisaa, vaikkakin myös työntäyteistä. Ensi vuodelle otan mielelläni vastaan koulutuskyselyjä seuroilta ja yksityishenkilöiltä. Lisätietoja omalta sivulehdeltä tästä blogista (klik). Facebookin puolelta minut löytää Sonia Delatte Agility -urheilijasivulta ja Instagramin puolelta @soniadelatteagility. Tervetuloa seuraamaan ja tykkäämään! :) Kiitos myös Rock & Dog Finland yhteistyöstä ja leluista, jotka ovat vauhdittaneet meidän menoamme vuoden 2018 treenien aikana!



Stella R&D -joululahjansa kanssa

Menossa mukana: Rock & Dog Finland

Raichu R&D -joululahjansa kanssa

Nyt juhlimaan vuoden vaihtumista ja uutta vuotta 2019! 

Toivon ennen kaikkea meidän tiimille ja kanssaharrastajille tervettä, antoisaa ja vauhdikasta agilityvuotta 2019! 

Onnea vuodelle 2019! Kuva: Anne Valli

tiistai 30. lokakuuta 2018

Unelmien täyttymys - Stellan kanssa agilityn MM-kisoissa!

Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Tasan kuukausi sitten Stella täytti 7 vuotta, ja päivää myöhemmin lähdimme uramme tähän mennessä suurinpaan seikkailuun suuntana ensimmäiset agilityn MM-kisamme Ruotsissa, Kristianstadissa 4.10.-7.10.2018. Lähdin matkaan avoimin mielin ja hyvin fiiliksin. Kaiken kaikkiaan Stellan MM-debyytti sujui paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Reissuun lähdettäessä minulla ei ollut mitään tulostavoitteita, vaan tärkeimpänä tavoitteenani oli tehdä parhaani ja antaa kaikkeni jokaisella radalla. Pelkästään pääsy MM-kisoihin oli meille unelmien täyttymys!

Ennen lähtöä annoin Agility-Team Turku ry:n blogiin haastattelun, joka on katsottavissa tästä:



Perillä Kristianstadissa! Taustalla hotellimme Quality Hotel Grand Kristianstad.

Lähes vuorokauden matkaamisen jälkeen olimme tiistai-iltapäivällä perillä kohteessa. Stellan kanssa matka taittui mukavasti ja sujuvasti, ensin iltalaivalla Turusta Tukholmaan ja siitä noin 550km ajo Tukholmasta Kristianstadiin. Keskiviikkona päivä käynnistyi eläinlääkärin tarkastuksella ja lyhyellä treenillä sekä Kristianstad Areenaan tutustumisella. 

Oma kisaliivi <3

Kuva kilpalijaluettelosta

Suomen maajoukkue 2018 kokonaisuudessaan. Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi


Suomen minit: Terhi Helaja & Räyhis, Sanna Ahola & Dharma, Anki Molander & Wii ja Sonia Delatte & Stella
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Valmiina koitokseen! Stella poseeraa Rock & Dog sponsorilelun ja kilpailijalahjojen kanssa.

Torstaiaamuna vietettiin MM-kisojen avajaisia, joissa kyllä meinasin tirauttaaa muutaman onnenkyyneleen ihan vaan siitä mahtavasta fiiliksestä, jonka Jouni Orenius sai aikaan areenalla laulamalla kisojen tunnuslaulun "Worlds". "Uskomatonta, että me ollaan täällä - kisaajina ja Suomen edustajina!" Me pääsimme Stellan kanssa vasta illalla tositoimiin kun ensimmäisenä vuorossa oli joukkuehyppyrata. Ennen ensimmäistä rataa jännitin kovin ihan siksi, että se oli meidän uramme ensimmäinen startti isolla areenalla ja ison yleisön edessä. Olin kovin tyytyväinen siihen, että onnistuttiin tekemään heti joukkueelle nollatulos ja iloitsin tästä. Muut joukkueessa valitettavasti hyllyttivät, jonka myötä koko joukkue hylkääntyi, mutta onneksi tätä ei kukaan ottanut vakavasti vaan hyvä fiilis säilyi joukkueessa. 

Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Perjantaina toiselle joukkueradalle lähtiessä olin saanut lisää varmuutta eilisen onnistumisen jälkeen eikä rata tuntunut edes kovin vaikealta. Meillä oli jälleen maalissa aihetta tuuletukselle kun tehtiin joukkueelle myös tältä toiselta radalta nollatulos. Samana päivänä paikalle oli saapunut ystäviä tsemppaamaan meitä Suomi-katsomoon, joten fiilis oli aivan käsittämättömän upea ja maalissa tuuletukset olivat sen mukaiset. Me niin nautittiin joka hetkestä <3 Joukkueemme teki tällä radalla kaksi puhdasta suoritusta ja kaksi hylättyä suoritusta, joten koko joukkue valitettavasti hylkääntyi. 

Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Minä ja mun tsempparit <3 

Yksilökisan koirat: Räyhis, Dharma ja Stella.

Lauantaina meillä oli aikainen herätys, koska minit aloittivat yksilökisapäivän hyppyradalla. Olin heti ensimmäisessä tutustumisryhmässä ja starttasin kisan alkupäässä. Rata oli kerrassaan nerokas! Tiesin jo rataan tutustuessani, että olemme treenanneet juuri oikeita asioita tähän hetkeen valmistautuessamme. Oli pakko juosta täysillä ja luottaa koiran taitoihin, jos aikoi selvitä radasta maaliin puhtaalla suorituksella. Tälle radalla löysin mielestäni parhaimman rentouden ja rohkeuden omaan tekemiseen koko viikonlopun aikana. Sen johdosta oma liikkuminen oli sujuvaa lähes kaiken aikaa ja silti kontakti pysyi hyvin Stellaan. Tuo fiilis maaliin yltäessämme on yksi parhaimmista adrenaliinipiikeistä, jonka olen koskaan agilityurheilussa kokenut. Voi vitsit sentään, me tehtiin nolla MM-kisoissa! Tämä kyseinen rata on varmasti yksi meidän uran mieleenpainuvimmista koskaan. Ja tuo loppusuora... kuvat saavat puhua puolestaan <3 Kyllä saan vain ihmetellä näin jälkikäteenkin millaista rohkeutta ja voimaa voikaan Suomi-yleisö ja tuollainen kisatilanne antaa kaiken sen jännityksen ja henkisen latautumisen keskellä.

 Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Sunnuntaille mentäessä alkoi jo kisaväsymys painaa. Stella vaikutti onneksi jaksavan hyvin ja viimeisenä päivänä tajusin sen oppineen reitin pukuhuoneelta areenalle sokkeloisista käytävistä huolimatta... Yksilöagilityradalla oli muutama kohta, joita jännitin erityisen paljon ja vielä rataantutustumisen jälkeenkin olin hieman epävarma onnistuisiko omat ohjaussuunnitelmat ensimmäisellä yrittämällä.

Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Ystäväni Ellan sanoin "Ei ole mitään siistimpää kuin päästä starttaamaan MM-finaalissa". Tällä kisojen viimeisellä radalla ensimmäistä kertaa koko viikonloppuna jännittämiseni vaikutti haitallisesti omaan liikkumiseen ja tuntui siltä, etten päässyt liikkeelle tilanteista ajoissa enkä pysynyt niissä askelmerkeissä, jotka olin suunnitellut. Ajauduin mm. heti alussa liian pitkillä askeleilla liian lähelle keinun päätyä, jonka johdosta olin auttamatta myöhässä kepeillä, johon tulikin sitten myös kaarrosta. Myös lopussa A:n jälkeen rytmi hajoili. Oli mahtavaa nähdä miten Stella luki rataa ihan oikein ja kulki vähän huonommallakin ohjauksella ja hoiti tilanteen, vaikka olinkin paikoitellen myöhässä. Taitava koira pelasti jännittyneen ohjaajan! <3

Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Suomi-katsomon tsemppi tällä radalla oli todella tärkeä ja erityisesti puomille löytäminen, monien koirien sujahdettua puomin alla olevaan putkeen, oli riemun kiljahdusten paikka katsomossa. Vaikka maaliin tultuamme saatiin Stellan kanssa raikuvat aplodit ja hurraa-huudot, olin epävarma sen suhteen oliko tuomari nostanut jossain kohtaa rataa kättä pystyyn vai ei. Joukkueenjohtajilta sain tiedon, että se oli meidän neljäs MM-nolla, jota oli ja on edelleenkin vielä vaikea käsittää. Onnenkyyneleet tulivat ensimmäisen kerran vasta kun pääsin halaamaan Suomesta asti kisapaikalle matkustaneita ystäviä. <3 Yksilökilpailun yhteistuloksissa sijoituimme upeasti tuplanollalla 8.sijalle!

Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi
Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Fiilikset back stagella viimeisen radan jälkeen!
Fiilikset hieman myöhemmin areenan ulkopuolella: MM-8!!!
<3
Tämä MM-matka on yksi upeimmista kokemuksista koskaan ja se on lisännyt motivaatiotani kehittyä entistä paremmaksi agilityurheilijaksi. Olen todella ylpeä siitä kehityksestä, jota vuoden sisällä on Stellan kanssa tapahtunut ja nämä kisat kruunasivat koko kisakautemme. Ylitimme omasta mielestäni Stellan kanssa itsemme enkä olisi koskaan voinut uskoa, että voisimme sijoittua näin hyvin ensimmäisissä MM-kisoissamme. Kiitos Team leadereille: Melle, Vesa, Arppa ja Iida! Olitte korvaamaton apu kisapaikalla eikä valmistautuminen startteihin olisi voinut sujua paremmin. Kiitos kaikki Suomen joukkueessa tämän upean kokemuksen jakamisesta ja hyvästä ryhmähengestä. Kiitos rakkaat ihanat ystävät kun tulitte tsemppaamaan! <3 Kiitos Elina viime hetken tsempeistä ennen finaalia - se tuli niin hyvään paikkaan. Autoit meidät alkuun tässä lajissa ja nyt saatoit meidät MM-finaaliradalle. Kiitos Jukka upeista kuvista! Kiitos Rock & Dog Finland sponsoroinnista! Kiitos myös ihan kaikille tsempeistä, onnitteluista ja kauniista sanoista <3 

Tässä vielä koosteet meidän MM-radoista katsomosta kuvattuna ja Live streamistä tallennettuina.








Photo (c) by Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Nyt on aika suunnata katseet kohti tulevaa kautta. Stella on saanut levätä ja taukoilla agilitysta jo kolmen viikon ajan ja tauko jatkuu ainakin vielä viikon verran, jonka jälkeen alamme tekemään uutta peruskuntopohjaa seuraavalle kaudelle. Sitten teemme vähitellen myös paluuta agilityyn, ensin treenikentille ja kun tuntuu oikealta hetkeltä, avaan kisakalenterin uudelleen. Raichun kanssa koulutusprojekti jatkuu iloisin mielin ja siitä blogissa vähän myöhemmin lisää...

Uutta! Tervetuloa tykkäämään uudesta Facebook -urheilijasivustani!
Klikkaa kuvaa päästäksesi urheilijasivulle Facebookissa!