sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Sellainen oli meidän agilityvuosi 2019

-2019-
Jälleen on tullut aika koota omat ajatukset, muistot ja tunteet yhteen blogipostaukseen kokonaisen vuoden ajalta. Vuosi 2019 lähti liikkeelle hieman epäonnekkaasti kun jouduin itse jäämään sairauslomalle olkapäävamman vuoksi. Sairauslomalta palattuani jatkoimme koirien kanssa agilityn parissa. Stellan kanssa kisasin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana huomattavan aktiivisesti, joka ei kuitenkaan sopinut kovin hyvin meille. Stellan kanssa kisaaminen on ollut tähän vuoteen mennessä pääasiassa tasaista ja varmaa, mutta tänä vuonna radoilla on sattunut enemmän kuin koskaan aiemmin kaikenlaisia normaalista poikkeavia kummallisuuksia, lähinnä ohjaajan virheistä johtuen. Tähän tulostason heikkenemiseen on vaikuttanut varmasti Stellan viime vuosina kasvanut vauhti ja osittain myös se, että olen edennyt Raichun kanssa lajin parissa, joka on sitten taas haastanut lisää ohjaajan päänuppia. Raichu on päässyt etenemään epiksistä virallisiin kisoihin ja olemme saaneet nauttia yhteisestä treenikuplastamme ohjatuissa treeneissä ja omatoimitreeneissä. Näistä edistysaskeleista lisää hieman myöhemmin...

Kuva: Anne Barck
Ensin vähän Stellan kisatilastoja. Stellalle kertyi vuoden aikana yhteensä 51 kpl startteja peruskisoissa, joiden lisäksi kisasimme tietysti arvokisoissa yksilö- ja joukkueradoilla, joita ei tähän ole laskettu mukaan. Peruskisojen nollaprosentti jäi tänä vuonna hieman alle 60%:n, tarkemmin sanottuna nollaprosentiksi jäi 58,82%. Nollavoittoja kertyi 30 nollatuloksesta 17 kpl ja 2.-3.sijoja 11 kpl. Kellotimme oman ennätysetenemämme agilityradalla Lohjalla 20.1. (5,16m/s) ja hyppyradalla Ylöjärvellä 26.7. (5,99m/s).  Peruskisoissa virheet menivät ohjaajan huolimattomuusvirheisiin, ja jos kirjanpitoni pitävät paikkansa, rimoja tuli alas tasan yksi peruskisoissa. 

Stella ATT:n maaliskuun kisoissa
Arvokisoissa nähtiin minulta ja Stellalta mukavasti onnistumisia, mutta sen lisäksi sattui myös ennennäkemättömiä virheitä, joista osa on jäänyt omaan mieleen paremmin kuin toiset. Suoriutumiseni Stellan kanssa arvokisoissa oli siis tänä vuonna kaikkea muuta kuin tasaista ja varmaa. Viimeistään nyt on kuitenkin aika jättää virheet taakse ja keskittyä niihin upeisiin huippuhetkiin ja onnistumisiin, joita tämä vuosi toi tullessaan. Agility on kuitenkin itselleni pääasiassa kaikkea muuta kuin pelkkien tulosten tavoittelua ja kilpailusuorituksia. Väistämättä sitä alkaa myös tässä kohtaa miettimään agilitykoiran uran rajallisuutta, joten yhteinen aika on aivan liian arvokasta enkä halua käyttää sitä omien inhimillisten virheiden miettimiseen.

HalliSM-pronssia 2019 ATT:n mineille
 Maaliskuun halliSM-kisoissa Stellan kanssa ylsimme 4.sijalle ja joukkuekisassa taistelimme ATT:n mineille halliSM-joukkuepronssia
Kiitos joukkuetoverit Petra & Manu ja Heidi & Wii! 

Vuoden 2019 Varsinais-Suomen piirinmestaruushopea ATT:n minijoukkueelle
Toukokuussa piirinmestaruuskisoissa voitimme Stellan kanssa yksilöhyppyradan, mutta agilityradalta ohjaajalta pieni huolimattomuusvirhe, jonka vuoksi keinun ohitus, joten jäimme yhteistuloksissa 4.sijalle tuloksella 5. ATT:n minijoukkueessa voitimme kuitenkin piirinmestaruushopeaa
Kiitos joukkueelle Petra & Manu, Oona & Erin ja Sini-Tuulia & Nita!

Vuoden 2019 Maajoukkuekarsintojen voitto Stellalle!
Kesäkuussa Stellan kanssa sijoituimme Suomen maajoukkuekarsintojen kokonaistuloksissa 1.sijalle kolmella nollatuloksella ja lunastimme toista vuotta peräkkäin maajoukkuepaikan. Tästä ihmeellisestä tapahtumasta, jota on edelleen vaikea uskoa todeksi, kirjoitin jo aiemmin blogissani. 
Huipulle kiipeämisen saloista pääset lukemaan klikkaamalla tästä

PM-kisoissa Tanskassa Århusissa
Elokuussa edustimme Suomea PM-kisoissa Tanskassa. Ensimmäistä rataa lukuun ottamatta nuo kisat olivat osaltamme todellinen farssi, jolle saatan jo pystyä hieman nauramaankin.... Lyhykäisyydessään tuntui siltä kuin kyseisen kisaviikonlopun radoilla kaikki mahdollinen mikä vaan voi mennä pieleen meni pieleen: hylkäys heti radan alussa, poistuminen kesken leikin radalta, väärin tutustuttu rata, kaatuminen radalla ja luovuttaminen viime metreillä. Stella keksi myös kaiken lisäksi ensimmäistä kertaa urallaan puomin alastulokontaktin yli loikkimisen… Olosuhteet eivät kyllä olleet helpot, satoi aivan kaatamalla, joka pilasi kisakentän pohjan ja ainakin omat kisajalkineeni olivat aivan väärät mutapohjaiselle nurmikolle. Ei mikään ihme jos en ihan ollut matkan aikana oma iloinen itseni. Vääränlaisilla jalkineilla en myöskään itse pystynyt liikkumaan rennosti ja vetämään täysillä, joka harmitti ihan hirmuisesti. Stella oli myös tuon reissun jälkeen normaalia enemmän jumissa, joten päätin tämän olleen viimeinen kerta kun kisaamme mutapohjalla. Kaikesta tästä epäonnesta ja kurassa rämpimisestä huolimatta, 
meidän hieno minijoukkue taisteli tiensä mitalisijoille, voittaen PM-pronssia

PM-joukkuepronssia v.2019
Elokuu jatkui SM-kilpailuilla käytännössä suoraan PM-kisojen jälkeen. Yksilöhyppyradalla sijoituimme Stellan kanssa hienosti 4.sijalle, joka oli muuten paras sijoitus koskaan urallamme SM-kisojen hyppyradalla. Kaikki oli tämän jälkeen mahdollista finaaliradalle lähdettäessä, kunnes pudotin kontaktin Stellaan puomin alastulolankulla aivan radan viimeisillä metreillä ja Stella keksi loikata uudelleen arvokisatilanteessa puomin kontaktin... Siinä samassa meni mahdollisuudet mitaleille ja jäimme viidellä virhepisteellä 9.sijalle toiseksi nopeimmalla ajalla. Seuraavana päivänä meidän ATT:n minijoukkue teki kuitenkin jotain aivan käsittämätöntä ja voitimme joukkueena SM-kultaa kahden radan yhteistuloksissa koko kisan ainoalla nollatuloksella! Tästä huikeasta fiiliksestä kävin kirjoittamassa myös blogin puolella, josta on koko joukkueen upea suoritus nähtävillä.

Vuoden 2019 SM-joukkuekulta ATT:n mineille
Syyskuussa ATT:n seuramestaruuskisoissa Stellan kanssa koimme pelkästään iloisia onnistumisen
hetkiä kun voitimme jo kolmatta vuotta peräkkäin minien seuramestaruuden!


ATT:n Seuramestaruuskisojen 1.sija!


ATT:n Seuramestari v.2019

Stellan agilityvuosi huipentui Turussa järjestettyihin agilityn MM-kisoihin. Puitteet olivat mahtavat, yleisö aivan upea ja tunnelma huikea – ehkä siihen se oma keskittyminen sitten yllättäen menikin... Kotikisat olivat minulle paljon vaikeampi paikka startata kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Ensimmäistä kertaa koin myös "black out” -tilan agilitykisoissa, joka iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja johti hylkäykseen aivan viime metreillä ensimmäisellä joukkueradalla. Toisella joukkueradalla Stella pudotti kakkosriman, joka sekin tuntui ironiselta sillä Stella pudotti koko vuoden aikana tasan kaksi rimaa kisatilanteessa, joista tämä oli sitten se toinen… Yksilöhyppyradalla ohjaaja meni aivan sekaisin yleisön huudoista ja kannustuksesta, mutta olipa hienoa onnistua taikomaan kovaan paikkaan nollatulos! Siinä oli tämän vuoden ehdottomasti mieleenpainuvin hetki maaliviivalla. Sunnuntain finaaliradalla tein sitten jo tutustumisvaiheessa radanlukuvirheen, jonka vuoksi valitsin väärän ohjausvalinnan  johtaen kieltovirheeseen. Kokonaistuloksissa ylsimme silti hienosti 13.sijalle elämämme toisissa MM-kisoissa.

MM-kisat Turussa! <3

Loppuvuosi on Stellan osalta kulunut suurimmaksi osaksi lepovaihteella ja vähän treenaten. Muutama viikko sitten teimme paluun kisakentille ja avasimme SM-nollatilin ensi vuotta varten tuplanollavoitolla kotikisoissa ATT:llä. Ensi vuonna jatketaan kisaamalla fiiliksen mukaan ja treenaamalla hieman enemmän kuin kisataan. Tavoittena ensi vuodelle on vain pysyä terveenä ja päästä fiilistelemään kaikkiin niihin kisoihin mihin saadaan ja päätetään osallistua. Tässä videokooste Stellan agilityvuoden parhaista paloista vuonna 2019 <3

Stellan Agilityvuosi 2019

Stellan arvokausi päättyi MM-kisoihin...

Stellan loppuvuotena toteutunut kisatauko on antanut tilaa Raichun kisauran aloitukselle. Raichu on kehittynyt ihan mielettömästi kuluneen vuoden aikana ja jo pelkästään meidän treenikoosteiden vertailu antaa osviittaa siitä minkälaisia edistysaskeleita olemme vuoden aikana tehneet (ks. videot alla). Raichun juoksupuomi valmistui suorien ”exittien” osalta kesän aikana ja myös A-este esiteltiin sille ensimmäistä kertaa kesällä. Syksyn aikana kontaktit on viety radalle ja nyt olemme lähteneet vähitellen kisoihin testaamaan taitojamme.

Raichun treenikooste keväkaudelta 2019


Kisavarusteet kohdillaan!

Raichun agilitykooste syyskaudelta 2019

Raichu ehti loppuvuodesta kisaamaan 9 starttia 1-luokassa, joista 4x nollavoittoja agilityradoilta, LUVA x2 ja OIVA x2. Loppuvuotta verotti ohjaajan jatkuva sairastelu, joka johti peruuntuneisiin kisoihin. Näin ollen 2-luokassa olemme ehtineet käymään vain yhden startin verran haistelemassa tunnelmaa. Raichu valittiin mukaan Fit Dog -valmennuskokonaisuuteen, joista ensimmäinen leiri toteutui tällä viikolla. Nyt Raichun läksypinot vuodelle 2020 ovat pilvenpiirtäjien korkuiset, joten ensi vuonna panostamme omatoimiseen treenaamiseen ja suuntaamme 2-luokan radoille. Ensi vuonna aion entistä enemmän panostaa kehittämään Raichun ja minun välistä yhteistyötä sekä rakentamaan lisää taitoja Raichulle eritysesti painottuen kontaktitaitoihin.


Raichu ensimmäisissä virallisissa kisoissaan Tsaulla 19.10.2019!

Tämän vuoden aikana, erityisesti loppuvuodesta, olen jatkanut itseni kehittämistä agilitykouluttajana. Viikoittaisen seuravalmentamisen lisäksi olen pitänyt vuoden aikana yhteensä 15 agilitykoulutuspäivää ryhmäkoulutusten ja yksityistuntien muodossa Liedossa ja eri puolilla Satakuntaa. Ensi vuodelle on luvassa lisää koulutuspäiviä, ensimmäinen itse suunnittelemani teemakurssi Liedossa, kasvattajakoulutuspäiviä ja agisheltti -koulutuspäiviä. Kyselyjä on tullut ensi vuodelle jopa niin paljon, että joudun todennäköisesti myös kieltäytymään joistain kyselyistä, jotta aikaa jää riittävästi vapaa-ajastani myös omille koirilleni. Koulutan kuitenkin tässä elämäntilanteessani vain pienimuotoisesti. Olen kuitenkin otettu kaikista kyselyistä ja kiitän kaikkia tänä vuonna koulutuksiini osallistuneita - on ollut mukavaa saada olla mukana agilitymatkassanne.


Koulutuspäiviäni on ollut mukana vauhdittamassa myös Acana & Orijen!


Powered by Nutrolin!

Tästä vuodesta mainittakoon vielä, että olemme saaneet suureksi iloksemme aloittaa yhteistyön myös Nutrolinin kanssa! Iso kiitos Nutrolin ja kiitos myös muille yhteistyökumppaneille Acana & Orijen sekä Rock & Dog Finland, joiden kanssa yhteistyö jatkuu myös ensi vuonna.


Tiimikuva 2019 by: Stefania Fält

Kiitosten aika... Kiitos tästä vuodesta eläinfysioterapeutti Tanja Kotti koirieni erinomaisesta huollosta, jota ilman en tätä lajia voisi edes kuvitella harrastavani sekä ihan parhaista "terapiaistunnoista". Kiitos Elina Jänesniemi, että olemme saaneet nauttia laadukkaasta lajivalmennuksestasi viikoista toiseen. Kiitos Arppa jälleen tärkeistä vinkeistä ennen MM-kisoja sekä siitä, että olet jaksanut uskoa minuun ja Stellaan silloinkin kun olen itse ajatellut, etten ole ansainnut paikkaani siinä mihin olen päätynyt. Kiitos maailman paras avomieheni Santeri tuesta, kannustamisesta ja lukuisten kisojen videokuvaamisesta sekä siitä, että olet kestänyt tätä pyöritystä <3 Kiitos kaikki te, joiden kanssa olen saanut juosta tänä vuonna samassa joukkueessa ja te ystävät, jotka olette olleet mukana matkassamme tavalla tai toisella. Kiitos jokaiselle seuraajalle, erityisesti Instagramin puolella, jossa teitä on jo lähes 1500!!! Nyt olen enemmän kuin koskaan aiemmin valmis uuteen vuoteen, enkä malta odottaa alkavaa vuotta 2020 ja mitä kaikkea se tuokaan tullessaan.

Onnea ja terveyttä vuodelle 2020!
Kuva: Rita Larjava

perjantai 13. syyskuuta 2019

Good Feeling - Kun löytyy se hyvä fiilis

Kuva: JNJ Foto

Tämän kesän yksi tärkeimmistä ilonaiheista on ollut löytää agilityradoille se itselle parhaiten sopiva, oikeanlainen tekemisen fiilis! Yksilökilpailuissa se saattaa olla joskus jopa vaikeampaa kuin joukkuekisassa, jossa yhdessä ollaan enemmän kuin osiemme summa. Vaikka agility on pääasiassa yksilölaji, olen nauttinut suuresti siitä, että olen monta kertaa saanut juosta ATT:n minijoukkueen ankkurina. Meillä on takana todella hienoja joukkuesuorituksia jo useammalta vuodelta ja tänä vuonna koko joukkueuran kruunasi SM-joukkuekulta upealla kokonaistuloksella ja vielä ensimmäistä kertaa kahden radan perusteella. 

SM-Kultakooste 2019

Stellan kanssa olemme juosseet ATT:n minijoukkueen ankkurina:
2016 🥈 SM-hopea
 2017 🥇 SM-kulta
2018 🥈 SM-hopea
2019 🥇 SM-kulta

Kuva: JNJ Foto

Tunteet ovat hyvässä ja pahassa merkityksessä ohimeneviä. Tuota SM-joukkuevideota katsoessani pystyn palauttamaan mieleeni sen hyvänolon ja flown fiiliksen, joka meillä tuona kesäpäivänä joukkueena oli. Samalla kuitenkin on haikeaa ajatella, että tuo oli viimeinen veto tällä kokoonpanolla tässä joukkueessa. Viime vuonna yksi koira joukkueestamme jäi viettämään ansaittuja eläkepäiviä ja tänä vuonna oli sitten Manun vuoro <3 Aika näyttää, millä kokoonpanolla ensi vuonna kisataan. 

Stella ja Manu <3

Pointtina tässä haluan vain nostaa sen, että kaikki on ohimenevää. Jossain vaiheessa se yhteinen ura päättyy kuitenkin, joten mitään muuta ei voi katua yhtä paljon kuin sitä, jos ei ole muistanut nauttia matkasta, jokaisesta radasta, jokaisesta hetkestä - yhdessä. Vielä ei ole Stellan aika eläköityä, sillä Stella on elämänsä kunnossa. Silti aina välillä muistutan itseäni myös Stellan uran rajallisuudesta ja vain siksi, että muistaisin ettei tämäkään ole ikuista. 

Stellan kanssa Tanskassa 2019 PM-kilpailuissa


Agility-Team Turku ry:n miniluokan seuramestarit 2019

Aina ei voi onnistua, mutta parasta on se kun löytyy se hyvä fiilis omaan tekemiseen. Silloin ei ne omat tai koiran virheetkään tunnu yhtä pahoilta. Ja vaikka tuntuisikin, niistäkin fiiliksistä pääsee aina ylitse, koska ne vaihtuu ja elämä kulkee eteenpäin. Kesäkin tuli ja meni. Carpe Diem!

Tartu hetkeen! Kuva: Anne Barck

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Menolippu MM-kotikisoihin ja huipulle kiipeämisen salat

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva

Tuntuu kuin eläisin jonkun toisen elämää, mutta en sitten kuitenkaan, vaan tämä on ihan oikeasti sattunut minun ja Stellan uralle - me voitettiin vuoden 2019 agilityn maajoukkuekarsinnat ja päästään MM-kotikisoihin Turkuun! Viime vuoden karsintojen perusteella, jolloin sijoituimme 2.sijalle, ei tämän lopputuloksen kai pitäisi tuntua kovin mahdottomalta. Järjen olisi kai pitänyt sanoa, että siihen on kaikki mahdollisuudet, mutta millä todennäköisyydellä sitä onnistuisi saamaan paikan MM-kisoihin tässä lajissa kahtena vuotena peräkkäin? Tähän en totisesti uskonut. Jo aiemmin keväänä annoin haastattelun Sporttirakille, jossa pohdin yhteistä uraamme ja ystäväni Ella kirjoitti blogissaan omasta näkökulmastaan heti karsintojen jälkeen – nyt on minun vuoroni kertoa omani.

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva
Minun ja sheltti Stellan agility on kokenut viime vuosina ison muutoksen. Aiemmin neljällä sujuvalla nollatuloksella ylsimme hädin tuskin 10 parhaan joukkoon maajoukkuekarsinnoissa, kun taas viime ja tänä vuonna olemme yltäneet MM-joukkueeseen vain kolmen nollatuloksen turvin ja jopa voittaneet ratoja kovassa porukassa. Noin kaksi vuotta sitten tein Stellan kanssa muutoksia ja ne ovat näemmä olleet oikeanlaisia – koska toistuvat onnistumiset eivät enää voi mennä pelkän sattuman piikkiin. Mitä kaksi vuotta sitten tapahtui? Mikä tai kuka oli ratkaisevat tekijä? Mitä muutokset ovat vaatineet ja mitä kaikkea muutoksista on seurannut? Tässä kirjoituksessa avaan minun ja Stellan yhteistä agilityuraa, siihen kuuluvia ylä- ja alamäkiä ja niitä tekijöitä, jotka lopulta nostivat minut ja Stellan niin sanotusti Suomen huipulle.

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva
Jo Stellan kisauran alkumetreiltä lähtien muistan, miten olemme tehneet tasaisesti nollatuloksia, useita tupla- ja triplanollia, mutta harvemmin kuitenkaan voittoja edes kyläkisoissa. Meillä ei ollut mitään saumaa nopeudessa kehenkään ja sitä usein harmiteltiinkin. ”Hieno koirakko, mutta vauhtia saisi olla enemmän”. Treenasin liikaa, tein päivittäin vähintään 5km kävelylenkkejä ja syötin koiraani liikaa. Kaikkea oli siis aivan liikaa. Meidän ura lähti kuitenkin näistä seikoista huolimatta melko hienosti liikkeelle; 7 startilla kolmosiin ja sertit sekä valionarvot heti plakkariin. Sen jälkeen alkoikin tulla kaatumisia, loukkaantumisia loukkaantumisten perään, ylikuntoa, vaikeat valeraskaudet ja vaikka mitä. Koko ura koki todellisen stopin loppuvuodesta 2014, joka todella pysäytti. Edessä oli eläinlääkärin tutkimuksia, kuntoutusta ja Stellan munasarjojen poisto. Meni vuosi jos toinenkin, kunnes ura lähti tavallaan jonkinlaiseen uuteen nousuun vuonna 2016 ja Stella pääsi PM-joukkueeseen karsintojen 10.sijalta. Vauhdissa jäätiin kuitenkin edelleen ja olinkin jo asennoitunut siihen, että tämä on se paras mihin Stellan kanssa hyvällä tuurilla on mahdollista yltää. Ja kuinka väärässä olinkaan…

Kuva: Rita Larjava/Mageekuva

Loppuvuodesta 2016 otin pennun (Raichun) kasvamaan ja keskityin paljon sen kanssa touhuamiseen. Vuonna 2017 Stella oli vähän väliä jostain syystä sairauslomalla, mutta silti osallistuttiin kaikkiin kisoihin mihin päästiin. Tehtiin vuonna 2017 maajoukkuekarsinnoissa jo toistamiseen neljä nollatulosta, mutta vauhti oli totaalisen kadoksissa eikä paikkaa saatu tällä suorituksella edes PM-joukkueeseen kuten edeltävänä vuonna. Tästä on nyt siis tarkalleen kaksi vuotta. Olin jo vuosia tuota ennen lukenut ja perehtynyt koiran fyysisen kunnon rakentamiseen ja jo yrittänytkin tehdä kuntoa Stellalle, mutta en ollut onnistunut. Sitten tapasin henkilön, joka oli katsellut meidän menoa ja joka sanoi minulle ”vauhtia tulee vielä paljon lisää” – se henkilö oli Arppa. Suhtauduin silloin tähän lauseeseen hyvin epäuskoisesti, mutta silti rupesin tekemään muutoksia Arpan ohjeiden mukaan ja omiin tarpeisiini soveltaen. Suosittelen lämpimästi aiheesta kiinnostuneilla Ari "Arppa" Kuparisen luentoa koiran huippunkunnon rakentamisesta!


Stella ja Arppa Liedon MM-karsinnoissa 2019
Ensin piti saada Stellan ruokinta-asiat ja paino kohdilleen, koska sen kanssa oli menty pahasti metsään. Vaihdoin ruuan Acana Light and Fittiin, punnitsin joka ikisen ruoka-annoksen ja vahdin tarkkaan ettei Stella varasta ruokaa Raichulta. Lisäksi punnitsin Stellan kerran viikossa nähdäkseni missä painon suhteen mennään. En oikeastaan edes tiennyt paljonko Stellan kokoisen sheltin tulisi painaa, joten ensin vakiinnutin ruokamäärän ja laskin päivittäistä ruokamäärää asteittain kunnes Stella tuntui kokeiltaessa hyvältä. Viisi kuukautta myöhemmin Stella tuntui jo eri koiralta, mutta hämmästyksekseni paino jatkoi laskuaan hitaasti vielä toiset viisi kuukautta kunnes paino asettui siihen, jossa se on pysynyt jo reilun vuoden päivät.

Meillä molemmat koirat syövät Acanaa

Meillä koirat käyvät puntarilla noin kerran viikossa!
Toiseksi, olen alkanut tekemään asioita systemaattisemmin keskittyen siihen, että kauden aikana painopiste liikunnan suhteen vaihtelee. Toisin sanoen; suunnittelen, seuraan ja pidän kirjaa siitä, miten Stella milloinkin liikkuu. Pohjalla tulee olla hyvä peruskunto, mutta ennen tärkeitä kisoja tarvitaan nopeusharjoittelua ja levon merkitys kasvaa entisestään. Olemme tehneet peruskuntoa juoksu- ja pyörälenkkien avulla, voimaharjoittelua vesikävelymatolla ja nopeusharjoitteluna spurtteja tasamaalla ennen omaa päätavoitetta. Tärkeintä on siis ollut löytää liikunnan, harjoittelun ja levon tasapaino, joka sopii juuri Stellalle.


Kolmanneksi, jotta tietää minkälaisen suunnitelman kaudelle tekee on päätettävä milloin haluaa, että koira on kauden nopeimmillaan. Hyviä kuntopiikkejä on mahdollista rakentaa 2-3 yhteen kauteen. On siis tehtävä valintoja, koska nopeimmillaan ei voi olla koko vuoden ympäri. Koska Suomessa arvokisoja on pitkin vuotta, on hyväksyttävä se, että päätavoitteeksi ei voi asettaa kaikkia arvokisoja samana vuonna. Itse asetin tavoitteeksi vuoden 2018 MM-karsinnat, mutta EO-edustuspaikka sekoitti pakkaa ja vaikeutti selkeiden kuntopiikkien aikaansaamista. Ruotsin MM-kisojen jälkeen, olen keskittynyt vain ja ainoastaan tämän vuoden MM-karsintoihin, vaikka olenkin osallistunut kuntopiikkejä tekemättä myös muihin arvokisoihin. Esimerkiksi tämän vuoden HalliSM-kisoissa jäimme yksinkertaisella ja suoraviivaisella finaaliradalla niukasti 4.sijalle, joka oli tällä suunnitelmallani täysin odotettavissa. Tänä vuonna olen oikeastaan jossain määrin helpottunut siitä, että teimme virheitä EO-karsinnoissa, emmekä ole lähdössä Hollantiin vaan voimme keskittyä täysillä tuleviin MM-kotikisoihin.

Stella HalliSM 2019 4.sija

Olen kiitollinen siitä, että tutustuin Arppaan, joka teki luennoillaan ja kommenteillaan aloitteen meidän muutoksille. Nämä muutokset ovat vaatineet sitoutumista ja niistä on muodostunut kahden viimeisen vuoden aikana meille uusi elämäntapa. Näiden muutosten myötä on seurannut paljon positiivisia asioita. Ensinnäkin Stella, joka on vuodesta 2015 alkaen käynyt vähintään 4-5 viikon välein eläinfysioterapeutin (Tanja Kotti) käsittelyssä, on pysynyt viimeisen 1,5 vuoden aikana aiempiin vuosiin verrattuna paljon paremmassa kunnossa. Hoitopalaute on ollut paljon positiivisempi ja perusjumit ovat vähentyneet merkittävästi. Stella on jaksanut kulkea paremmin lenkeillä, puhumattakaan agilitykentillä juoksemisesta ja olemme myös välttyneet tänä aikana isommilta loukkaantumisilta (koputtaa puuta). Vauhdin kasvaessa on myös virheiden määrä kasvanut, toisaalta myös voittoja on tullut enemmän. Stellan vauhti ei siis ole parempi ainoastaan silloin kun on kyse kauden tärkeimmistä kisoista, vaan Stellan perusvauhtikin on parantunut aiemmasta. 


Kuva: Rita Larjava/ Mageekuva

Yksistään huippukunnon rakentaminen ei siis ole tuonut meitä tähän pisteeseen, vaan samanaikaisesti meillä on ollut koutsina huippu lajivalmentaja, Elina Jänesniemi, joka on pysynyt ajanhermoilla valmennuksessaan ja laittanut meidät treenaamaan nykyaikaisia ratoja sekä jatkamalla meidän yhteistyön haastamista treenistä toiseen. Huipulle ei siis kiivetä yksin, vaan se on monien sattumien summa; tarvitaan päättäväisyyttä, sitoutuneisuutta, motivaatiota, rakkautta lajiin, ammattitaitoinen valmennus- ja huoltotiimi, liuta sinuun uskovia tukijoukkoja, jossain määrin myös puhdasta onnea sekä tietysti huippu hyvä kisakumppani, koira nimeltä Stella <3


Kuva: Rita Larjava/Mageekuva

Alla meidän kaikki radat tämän vuoden MM-karsinnoista, joissa näkyy hyvin myös tuo vauhdin ja toisaalta ohjaajan reagoinnin hitauden aiheuttamat lipsahdukset. Näiden perusteella tiedetään mitä treenata MM-kisoja varten! Ajankohtaiset treeni- ja kisakuulumiset Instagramin puolelta @soniadelatteagility, tervetuloa seuraamaan! Kiitos Mageekuva blogitekstin ja videon kuvituksesta.




Kiitos kaikille sponsoreille meidän agilitymatkan tukemisesta!

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Tasapainoilua agilityharrastuksen parissa!

Kevään ensimmäinen ulkokenttäkoulutus Wecalla toukokuussa!
Kulunut keväkausi on ollut monella tapaa aktiivinen, jopa niin aktiivinen, että some-näkyvyys on ollut melko vähäistä ja blogi on viettänyt tähän mennessä pisimmän hiljaiselokautensa kuin koskaan aikaisemmin. Tällä päivityksellä haluan osittain selittää tätä hiljaiseloa, osittain tiedottaa tämän blogini muuttuneesta tyylistä ja muistuttaa teitä lukijoita aktiivisemmista some-kanavistani, kuten Facebook urheilijasivusta "Sonia Delatte Agility" ja Instagramista @soniadelatteagility, jossa seuraajia onkin jo komeat 720 tiliä! 

Porissa ulkokenttäkoulutus menossa.
Ensiksi haluaisin palauttaa mieleenne sen, että viime syksystä alkaen olen säännöllisen seuravalmentamisen ohella tarjonnut vierailevana kouluttajana seuroille yksittäisiä agilitykoulutuspäiviä viikonloppuisin omalla toiminimelläni. Olen kokenut tämän todella mielekkääksi ja olen ollut positiivisesti yllättynyt saamastani vastaanotosta toisten seurojen tahoilta. Kovin montaa koulutuspäivää en ole pystynyt sopimaan, koska 100% arkipäivätyöni on vaativaa ja vastuullista, myös henkisesti raskasta, enkä isommalla valmennusmäärällä kykenisi mitenkään tekemään kaikkea laadukkaasti mihin olen lupautunut - saatika ehtisi koskaan itse trenaamaan omia koiriani tai palautumaan työnteosta riittävästi. Pienellä koulutusmäärällä tämä on kuitenkin sujunut erittäin mukavasti, vaikkakin tasapainossa on ollut hakemista ja sen vuoksi erityisesti Raichu kisavalmiiksi -projektini on viivästynyt. Mutta ei tässä mitään hätää ole - tasapaino on löytymässä!

Eurajoen koulutus isolla kentällä huhtikuussa. 
Seuraavaksi kerron hieman lisää agilityvalmennuksistani. Tarkemman kuvauksen minusta ja vähän lisää koulutusideologiastani on luettavissa Agilitykoulutukset -yläpalkista. Jatkossa tulen avaamaan tässä blogissa omia ajatuksiani liittyen tähän kouluttamispuoleen (tässä siis yksi muutos tämän blogin tulevan sisällön osalta). Kevään aikana olen saanut ilon jatkaa jo viime syksynä hyvin alkanutta yhteistyötä Porin agilityharrastajien parissa Wecalla. Viimeisimpänä oikein aurinkoiset ulkokenttätreenit, joissa keskityttiin ratatyöskentelyn ohella myös koiran taitojen kouluttamiseen ja kehittämiseen. Kevään aikana olen käynyt tutustumassa myös Eurajoella treenaaviin koirakoihin yhden koulutuspäivän verran. Huomioin koulutuksissani jokaisen oman kehitystason ja sovellan tarpeen mukaan radalta löytyviä tehtäviä koirakkokohtaisesti. Välillä minulla on suunniteltuna samalle pohjalle kaksi eri tasoista rataa. Sain Eurajoen koulutuksestani paljon kiitosta ja minut varattiinkin heti ensi syksylle pitämään viikonloppukoulutuksia uudestaan samalle porukalle.

Porissa Wecan hallilla kouluttamassa huhtikuussa.
Viime syksynä tein Porissa ja Liedossa koulutuksiini osallistuneiden kesken myös anonyymin palautekyselyn, jossa suurinosa palautteista oli todella positiivisia. Ilokseni sain myös kehujen lisäksi rakentavaa palautetta ja ideoita, joita voin hyödyntää tulevissa koulutuksissani. Yksittäiset negatiiviset palautteet liittyivät laajempiin näkemyseroihin koulutettavan ja itseni välillä. Kouluttajana pyrin ilmaisemaan näkemykseni rehellisesti, mutta ystävällisesti ja melko suoraankin jos katson sen tarpeelliseksi. Esimerkiksi epäreilu asennoituminen yhteiseen tekemiseen koiran näkökulmasta saa minut näkemään punaista. Uskon ns. negatiivisen kokemuksen saavien osallistujien päätyvän ihan luonnostaan muualle tai toiselle kouluttajalle treenaamaan. On mielestäni äärimmäisen hyvä asia, että näin käy, koska kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää ja mielelläni koulutan niitä, jotka kokevat hyötyvän kanssani treenaamisesta. Kuitenkin lähes kaikki viime syksyn palautteista ovat olleet positiivisia ja niissä vastanneet ilmoittaneet osallistuvansa mielellään uudelleen koulutuksiini. Tästä voidaan siis päätellä, että suurinosa on pitänyt koulutustavastani ja koulutusteni sisällöstä. Tämä jos jokin kannustaa jatkamaan myös tätä valmennuspuolta tässä lajissa! Kiitos ihan kaikille koulutuksissani käyneille! 

Raichu ja uusi R&D-lelu käytössä!
Sitten eteenpäin seuraavaan aiheeseen! Olen sen tyyppinen ihminen, että en kovin mielelläni vietä turhanpäiväistä aikaa laitteilla ja somessa, mutta määrätietoisesti päivittäminen ja erityisesti positiivisten asioiden jakaminen vähän laajemmin tuntuu itsestäni mukavalta. Viime aikoina olen huomannut, että jokaisen kisapäivän jälkeen en välttämättä yksinkertaisesti jaksa päivittää some-kanaviin ainakaan heti, vähän riippuen tietenkin omasta fiiliksestä. Suurinpana muutoksena olen kuitenkin havainnut sen, että kisavideot ja -kuulumiset olen siirtynyt päivittämään pääasiallisesti kokonaan Intagramin @soniadelatteagility puolelle. Tämä on tuntunut luontevalta ja nopeammalta ratkaisulta kun ennen kirjoitin jokaisesta kisapäivästä blogiin. Näin toimimalla aikaa jää laitteella oleilusta enemmän itselleni ja omille koirilleni. Jatkossa tulen laittamaan blogiin kisakuulumisia koosteenomaisesti ilman, että koko blogin etusivu peittyy pelkillä tylsillä kisauutisilla. Jos siis edelleen haluatte nähdä ajankohtaisesti meidän treeni- ja kisavideoita, seuratakaa meitä Instagramissa!

Esimerkiksi tällaisia kuvapäivityksiä kisapäivien jälkeen on nähtävissä instagramin puolella!
Kevätkausi Stellan kanssa on sujunut hienosti kaikkien näiden muiden juttujen tasapainoilun ohella. Meidän yhteistyö on pysynyt ennallaan ellei jopa parantunut entisestään, jos se vain on enää mahdollista. Mitään aikaisempiin kausiin verrattuna merkittävää tulosta ei ole tullut ja välillä on viime vuoden kisaväsymys edelleen painanut päälle. Kisatuloksissa on ollut niitä ylä- ja alamäkiä, joka konkretisoituu helpoiten ehkä sillä, että olemme onnistuneet tahkomaan enemmän nollavoittoja kuin koskaan aikaisemmin suhteessa starttimääriimme samanaikaisesti kuin nollaprosenttimme ei ole koskaan ollut yhtä alhainen (vaikka ei se edelleenkään ole mitenkään huonolla tasolla). Stellan kanssa kisaaminen on pääasiassa hyvin rentoa ja hauskaa tekemistä - treenaaminenkin on yhtä antoisaa kuten aina ennenkin. Eniten tämä oman ajan (harrastukset, parisuhde, rentoutuminen, lepo, sosiaalinen elämä yms.) ja töiden (agilityvalmentaminen, arkityö) tasapainottamisen haaste on näkynyt Raichun kanssa edistymisessä. Edistystä tapahtuu, mutta tahti on ollut välillä valitettavan hidas, joten ei ihme kun ei vieläkään kirmailla kisakentillä. Upea ja komea Raichu ansaitsee enemmän näkyvyyttä, joten kesän aikana lupaan omistaa sille oman päivityksen, jossa jaan sen treenaamisesta oman koosteen! Jatkossa blogin puolella on siis enemmän aiheita agilityn valmennuksellisista ja koulutuksellisista näkökulmasta. Uutisilta ja kisakuulumisilta sekä muilta meidän omaan harrastamiseen liittyviltä asioilta tullaan tuskin silti täysin välttymään blogin puolellakaan. 

Stella Sastamalassa helatorstaina, Kuvasta kiitos Tanja Nummelin!

Seuraavaksi haluaisin kuulla teiltä lukijoilta vastauksia seuraavaan kysymykseen: 

Mitä haluaisit tietää minusta agilitykouluttajana? 

Voit vastata tämän päivityksen kommenttikenttään, Instagram-päivitykseni kommentteihin tai laittaa viestiä Facebookin kautta. Kysymykset voivat liittyä esimerkiksi mielipidekysymyksiin ja näkemyksiin, ongelmiin ja haasteisiin agilityssa tai vaikkapa asioihin, joihin toivoisit minulta saavan vastauksen harkitessasi valmennukseeni osallistumista. Riittävän verran kysymyksiä saadessani aion julkaista kysymykset Q&A -otsikolla blogissani! (Pidätän oikeuden siihen, että en välttämättä julkaise kaikkia kysymyksiä ja samankaltaisia kysymyksiä saataan yhdistää jollain tapaa järkeväksi kokonaisuudeksi.)

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Jokainen koirakkosuhde on ainutlaatuinen

Suhde yhteen koiraan ei ole verrattavissa toiseen <3

Viime aikoina olen pohtinut jonkin verran ensimmäisen agilitykoirani, Stellan, uraa ja toisen agilitykoirani, Raichun, alkanutta agilitymatkaa, sitä mikä tekee näiden kahden koiran kanssa harrastamisesta keskenään niin erilaista, minkälaisia haasteita olen kummankin kanssa kohdannut ja mikä tekee molempien kanssa agilitysta niin ainutlaatuista. Idean tähän blogikirjoitukseeni sain kun kuuntelin omien eritasoisten valmennettavieni mietteitä siitä, missä asioissa he kaipaavat tulevalla kaudella erityisesti valmennusta. Riippuen ohjaajan tasosta toiveet olivat laidasta laitaan lajin yleisvaikutelman saamisesta haastavien ohjaustekniikoiden hallitsemiseen. Koirakkosuhteeseen vaikuttaa luonnollisesti merkittävällä tavalla ohjaajan taidot ja tiedot agilitysta, kuten tietysti myös koiran ominaisuudet ja miten nämä saadaan keskenään sovitettua yhteen.

Agility on urheilulaji, jossa ohjaaja joutuu kerta toisensa jälkeen tietyllä tapaa aloittamaan alusta aina siinä vaiheessa kun uusi koira astuu kuvioihin. Tällä hetkellä olen itse samanaikaisesti kahdella eri tasolla koirieni kanssa, joka aiheuttaa välillä ristiriitaisia tunteita; toisen kanssa en ole yltänyt vielä kisavalmiuteen kun taas toisen kanssa olen ollut jopa MM-kisoissa asti. Minulla on käsissäni kaksi ominaisuuksiltaan täysin eri tyyppistä koiraa, joiden kanssa on tällä hetkellä aivan erilaiset ensisijaiset tavoitteet. Uskon, että suurin osa agilityharrastajista on joskus ollut tilanteessa, jossa saa ensin mahdollisuuden opetella koiran kanssa samanaikaisesti lajia ja kohtaa myöhemmin tilanteen, jossa uuden koiran kanssa onkin tietynlainen epätasapaino, jolloin pitää osata asettua koiran näkökulmaan ja osata olla vaatimatta asioita, joiden ei edes muista vaatineen työtä ensimmäisen koiran kohdalla. Itse olen miettinyt Raichua kouluttaessani (ja sen työmäärän kohdatessani) paljon sitä, miten ihmeessä olen saanut Stellan kisavalmiiksi 18kk ikään mennessä kun harjoittelukin aloitettiin vasta 10kk iässä... Kun agilitysta on tullut yhden koiran kanssa helppoa on vaikea muistaa, miten paljon työtä sitä aikoinaan tekikään ensimmäisen koiran kohdalla. 


Rakkaudesta näihin tyyppeihin <3

Aloittelevan ja kokeneen ohjaajan eron voi jaotella esimerkiksi seuraavalla tavalla. Aloittelevalla ohjaajalla ei ole hajua lajin kokonaisuudesta, jolloin ohjaaja ei myöskään pääse ahdistumaan siitä kaikesta mitä uudelle koiralle pitäisi kouluttaa taikka mitä itse pitäisi opetella ja mitä tulisi tietää. Tästä tietämättömyydestä voi olla hyötyä siten, että on helpompi nauttia jokaisesta uudesta asiasta eikä keskittyminen vahingossakaan ajaudu asioihin, joita ei vielä olla ehditty harjoittelemaan. Kunhan aloittelevalla ohjaajalla on osaava valmentaja, joka alusta alkaen saa annettua hyvät opit, aloittelijasta voi kehittyä vaikka mestari jo ensimmäisen koiransa kanssa. Tällöin myös koira ja ohjaaja opiskelevat lajia yhdessä saman tahtisesti ja yhdessä kehittyen. Kokeneella ohjaajalla lähtökohta on toinen, mutta uudelle koiralle kaikki on tästä huolimatta opetettava alusta. Kokeneella ohjaajalla on tietynlainen etulyöntiasema seuraavan koiran kohdalla, sillä onhan ensimmäisen koiran kanssa kertynyt jo yleisvaikutelma lajin kokonaisuudesta ja kokemusta on karttunut sen verran, että osaamistakin asioiden kouluttamiselle on olemassa jo valmiiksi. Tässä kohtaa kysymykseen tulee kuitenkin, haluaako ohjaaja askeltaa samoja jalanjälkiä pitkin kuin ensimmäisen koiran kohdalla, vai tehdä joitain asioita toisin, eri järjestyksessä tai eri menetelmiä käyttäen. Samalla tilanteeseen tuo uudella tavalla haastetta se, että ohjaajan mielessä saattaa pyöriä nyt huomattavasti enemmän treeni-ideoita ja tietoa lajista, joita haluaisi päästä hyödyntämään uuden koiran kanssa, joka voi pahimmassa tapauksessa myös alkaa jossain määrin ahdistaa. Koiralle kaikki on tästä ohjaajan pään sisäisesti tiedosta huolimatta aivan uutta, mikä on tärkeä huomioida.


Kuva: Ella Kaijärvi

Kuulen usein koulutettavien, kavereiden ja joskus myös itseltäni kommentteja kuten ”olisi niin paljon kaikkea mitä pitäisi treenata”, ”läksypino vain kasvaa”, ”treenattavat asiat eivät lopu koskaan” ja ”meillä on vielä se ja se treenaamatta”. Treeniahdistuksesta saisi varmaan aikaiseksi ihan oman blogikirjoituksen, mutta sanon kuitenkin tässä yhteydessä sen, että omasta mielestäni lajin hienous piilee juuri siinä, että koskaan ei ole valmis. Joten ahdistumisen sijaan, olisi tärkeä pystyä alusta alkaen nauttimaan yhteisestä matkasta ja siitä, että nimenomaan on asioita, joita on mahdollisuus oppia. Itse en edes haluaisi käteeni valmiiksi koulutettua koiraa, koska haluan itse vaikuttaa siihen, miten taitavia omista koiristani saan koulutettua. Onnistumisesta nauttii kisoissakin enemmän kun tietää sen olevan oman työn tulosta. 

Jos mietitään vaikkapa sitä, miten monta eri asiaa pelkästään yhdelle esteelle on koiralle mahdollista kouluttaa, päästään lähelle sitä arviota, kuinka paljon harrastaja on lajiin perehtynyt. Esimerkkinä otan itseni silloin kun ensimmäistä kertaa näin agilityn hyppyesteen. Ajattelin sitä katsoessani, että se on este ja se hypätään - palkataan siis koiraa sen hyppäämisestä. Nykyisin katsoessani hyppyestettä tai oikeastaan mitä tahansa muuta estettä, näen sadoittain treeni-ideoita ja asioita, joita esteellä pystyy koiralle kouluttamaan. On tärkeää pystyä ikään kuin mielessään pilkkomaan opetettava asia niin pieniin osiin, jotta siitä voi saada eheän kokonaisuuden. Tämä koskee niin erilaisten esteiden kouluttamista koiralle kuin koiran ohjaustaitoihin pohjautuvien perustaitojen kouluttamista. Erityisesti tämän jälkimmäisen olen havainnut uutena asiana Raichun kanssa ja todennut sen erittäin tärkeäksi asiaksi ajatellen eri ohjaustekniikoiden hallintaa. En halua joutua auttamaan koiraani radalla asioissa, jotka mielestäni sen täytyy itse kyetä hallitsemaan. 

Erityyppiset urheilijasielut vaativat myös eri tyyppiset sapuskat!

Silloin kun aloitin Stellan kanssa agilityn, en tiennyt ohjaustekniikoista mitään, saati siitä miten rataa pitäisi lukea ja miten siihen pitäisi tutustua. Onnekseni minulla oli jonkin verran tokotaustani avulla tietoa koiran kouluttamisen periaatteista, mutta sen tiedon soveltamisessa agilityyn tarvitsin ohjausta. Olin alusta alkaen hyvin innostunut ja halusin oppia lisää tästä mielenkiintoisesta lajista. Pyrkimyksenäni oli saada jokaisesta kouluttajasta irti kaikki mahdolliset opit mitä vain pystyin saamaan ja painaa mieleeni mitä tein, kun jokin toisto onnistui. Pyrin alusta alkaen ymmärtämään radalla mitä tein ja miksi niin tein. Lajiharjoittelu keskittyi pääasiassa siis siihen, mitä minun piti tehdä, ei niin paljon mitä koiralle voisi kouluttaa. Etenimme rohkeasti, harjoittelimme paljon ja kun omassa pienessä kuplassani harjoittelin, pystyin nauttimaan jokaisesta onnistumisen askeleesta treeneissä. Tuohon aikaan olin vielä opiskelija, joten harjoittelumahdollisuudet olivat huomattavasti paremmat kuin tällä hetkellä, sillä pääsin usein myös päiväsaikaan vapaille treenivuoroille. Lyhyessä ajassa olimme myös valmiita kisoihin.

Raichun kohdalla tilanne on ollut aivan toinen. Stellan ura lähti uuteen nousuun juuri silloin kun minun piti alkaa keskittymään enemmän Raichuun, jonka vuoksi kaikki on tapahtunut paljon maltillisempaan ja rauhallisempaan tahtiin kuin aikoinaan Stellan kanssa. Päivätyön ohella treenaamisesta on tullut entistä rajallisempaa kuin opiskeluaikoina. Tämän hetkisessä elämäntilanteessani on huomattavasti helpompi harrastaa ns. valmiiksi koulutetun ja kisaavan koiran kanssa, jolle riittää maksimissaan 1-2 agilitypäivää viikkoon. Kun reilu kaksi vuotta sitten otin itselleni pennun agilitya silmällä pitäen, tiesin siitä kasvavan hyvän kokoinen medi. Halusin nimenomaan saada uudenlaista haastetta harrastamiseeni, sillä en halunnut jäädä pelkästään minikoiran ohjaajaksi. Tein myös tietoisen valinnan, että lähdin rohkeasti kokeilemaan uutta lähestymistapaa agilitykoiran pohjakoulutukseen. Tämä perustui hyvin pitkälti karttuneeseen kokemukseeni lajin parissa ja siihen, minkälaisia taitoja olin nähnyt taitavien koirien omaavan - lähdinkin rakentamaan pohjia toista kautta osaavan kouluttajan avustuksella. Keskityin Raichun kanssa pääasiassa erilaisiin harjoitteisiin, jotka tulisivat palvelemaan meitä tulevaisuudessa. Varsinaista ratatreeniä lähdin tekemään hyvin paljon myöhemmin kuin Stellan kohdalla. Halusin kouluttaa Raichusta ajattelevan agilitykoiran – eli koiran, joka tietää mitä tekee radalla, koiran, joka on kuuliainen, mutta kuitenkin estehakuinen ja nopea sekä itsevarma. Olen aina liputtanut hyvien perusteiden rakentamiselle, sillä tunnetusti paskan päälle on paha rakentaa, ja tämä ajatus tulee kulkemaan mukanani jatkossakin.


Kuva: Stefania Fält

Tällä hetkellä voin siis omista agilitykoiristani todeta, että molempien perustaitojen koulutuksen kohdalla omat elämäntilanteeni ovat olleet hyvin erilaiset ja harjoittelu on aina toteutunut mahdollisuuksien mukaan. Koen juuri tällä hetkellä haastavaksi löytää riittävästi aikaa Raichun kisavalmiuteen suuntaavalle koulutukselle, koska on sanomattakin selvää, että joitain asioita tulisi päästä harjoittelemaan esteille lyhyitä hetkiä jopa kolmesti viikossa. Joku toinen olisi varmasti jo näillä treenituntimäärillä kisaamassa Raichun kanssa, mutta minä olen hurahtanut joissain asioissa enemmän yksityiskohtiin ja ne oleellisimmat asiat kisaamisen kannalta ovat jääneet keskeneräisiksi. Toisaalta Raichu on joissain asioissa jo melko taitava ja se omaa myös joitain sellaisia taitoja, joita Stellan kanssa en ole osannut tai tajunnut harjoitella. En aio sortua usein kuultuun ajatteluun siitä "mitä tämä koira olisi jo jonkun toisen käsissä", vaikka välillä tämäkin käynyt mielessä kun oma aika ei ole tuntunut riittävän. Toisaalta aivan yhtä hyvin joku toinen olisi voinut lähteä juoksuttamaan Raichua turhan varhain radalla siten, että koira ei itse tietäisi mitä se tekee ja lopputuloksena olisi täysi kaaos kun vauhtia on enemmän kuin järki sallii. Olen siis erittäin tyytyväinen siihen pohjatyöhön, joten olen Raichun kanssa saanut aikaan ja olemme valmiita virallisiin kisoihin yksinkertaisesti sitten kun sen aika on. Olen niin kiitollinen molemmista koiristani ja siitä, että minulla on mahdollisuus harrastaa niiden kanssa - opin molemmilta koko ajan niin paljon ja uusia asioita. Minun ja Raichun agility tulee väistämättä näyttämään erilaiselta kuin Stellan kanssa, sen olematta kuitenkaan huono asia. Toivon, että jonain päivänä minun ja Raichun yhteistyö on hioutunut siihen pisteeseen kuin se Stellan kanssa on ollut viime vuosien aikana. Olen siis itse jossain määrin konkari aloittelijan kengissä ja aloittelijan tavoin minulla on myös täysi oikeus olla Raichun kanssa vielä pihalla joistain asioista. ;) 

Raichu möllihyppyradan voitto 16.1.2019