sunnuntai 3. elokuuta 2014

Varsinais-Suomen Piirinmestaruuskisat Salossa 2.8.2014

Kuva: Sirpa Saari
Eilen koitti minun ja Stellan ensimmäiset piirinmestaruuskisat. Kisat järjestettiin Salon Märynummessa kivalla hiekkakentällä. Tuomarina yksilökisassa toimi Eija Berglund ja täytyy kyllä sanoa, että tämän tädin radoista tykkäsin oikein kovasti :) Piirinmestaruuskisoissahan lasketaan kahden radan yhteistulos, mutta myös molemmissa kisoissa jaetaan erikseen sijoitukset ja palkinnot, koska kyseessä on kuitenkin myös kaksi virallista kisaa. Tämän jälkeen kisataan epävirallinen joukkuekisa, jossa jokaisesta neljän koirakon joukkueesta otetaan huomioon kolme parasta tulosta ja näistä lasketaan yhteistulos. Jännä päivä oli siis tulossa ja me valmistauduttiin tähän hellepäivään Stellan kanssa nestetankkauksella ja syömällä runsas aamupala. 

Kuva: Jaana Hakola
Kuva: Jaana Hakola
Hellettä piisasi kisapaikalla. Ensimmäisenä oli vuorossa agilityrata, joka oli profiililtaan oikein kiva. Olen tällä viikolla vaihtanut Stellan A:n käskyn "go go go":ksi ja suoritustavan juoksu-A:ksi. Olemme vasta pari kertaa ehtineet tätä kokeilemaan, joten jännitin todella miten A toimisi keskeneräisenä kisatilanteessa. Useimmiten Stella on tullut kolmella laukalla alastulon, mutta jonkin verran myös kahdella laukalla. Katsotaan millainen tuosta kehkeytyy treenin kautta. Tällä radalla Stella tuli kuitenkin kahdella laukalla, osuen kuitenkin nipin napin kontaktipinnalle (treeneissä on tullut paljon pidemmälle). Vaikeinta tässä kriteerin muuttamisessa on se kun se vaikuttaa väkisinkin toisiin kontakteihin, etenkin puomin suorittamiseen, josta tulee nyt kisoissa nopeasti pois vaikka pitäisi pysähtyä ja odottaa vapautuskäskyä. Tehtiin kuitenkin tällä radalla sujuva nolla ja tuloslistaan kurkatessani suuni loksahti auki kun tajusin, että Stella voitti tämän kisan!



A-agilityradalta Stellalle voittonolla!
Toinen rata oli kiva hyppyrata, jolla riitti myös haasteita. Valitettavasti radan taltiointi epäonnistui, mutta kuulemma se oli oikein hieno ja minustakin se tuntui erittäin sujuvalta. Onneksi saatiin Sirpa Saaren ja Jaana Hakolan ottamia hienoja kuvia tältä radalta muistoksi. Tällä radalla mineissä tehtiin monta nollaa ja vaikka olimme vasta kuudensia tällä radalla, jäimme silti vain alle 1,5 sekuntia kärjestä, joten kova kisa käytiin tällä radalla! Olin kuitenkin hirmu tyytyväinen meidän molempiin PiirM-ratoihin ja tiesin, että teimme molemmilla radoilla Stellan kanssa parhaamme emmekä paljon lujempaa olisi enää päässeet. Olin niin tyytyväinen meidän yhteistyöhön! <3

Hyppyradalla. Kuva: Sirpa Saari
Täysillä ja asenteella "kaikki tai ei mitään"! Kuva: Sirpa Saari
Täysillä eteenpäin! Kuva: Jaana Hakola
Valssi... melkein ajoissa :) Kuva: Sirpa Saari
Yhteistulokset: Stellalle PiirM-Hopeaa!
Yhteistuloslista puhukoon puolestaan: Stellalle piirinmestaruus hopeaa! Paljoa ei voittajalle hävitty, mutta hopea ei todellakaan harmita tai ole millään muotoa häpeä :) En olisi ikinä uskonut tätä lopputulosta ja vieläkin tätä asiaa on vaikea uskoa...



Olimme aikatauluista hyvän tovin etuajassa, joten joukkuekisan alkua jouduimme odottamaan jonkin aikaa. Helteestä johtuen taisin päästää jo suustani ettei joukkuekisa paljoa enää nappaa kun pitkä päivä jo takana, mutta kummasti se mieli muuttui kun Marjo Heino saapui paikalle ja kiva agilityrata rakennettiin kentälle. Me starttasimme mineissä Stellan kanssa ihan ensimmäisenä ja täten myös siis joukkueemme ensimmäisenä koirakkona. Joukkueemme oli sama kuin SM-kisoissa, joten koin että olin tälle porukalle velkaa yhden hyvän radan, koska Tampereella oma joukkueratamme meni täysin plörinäksi.


Tässä ATT:n 1.joukkue: Sonia & Stella, Heidi & Wii, Hanna & Tuure ja Mikael ja Lupe.
Sain siis revanssin SM-kisoista ja tehtiinkin yksi meidän parhaimmista agilityradoista ikinä! Puomin jälkeen meinasin jopa unohtaa radan, mutta onneksi Stella ei paljon kysellyt vaan syksyi kepeille. Tästä radasta jäi niin huikea fiilis ettei tosikaan ja tuulettaen syöksyttiin perälle asti. Kun ensimmäinen kierros oltiin saatu päätökseen oli Heidin ja Wiin vuoro. Hekin tekivät oikein hyvän nollan ja voi sitä tunnetta kun saatiin tuulettaa tätä nollien satelua meidän joukkueelle yhdessä :) Kohta olikin sitten Hannan ja Tuuren vuoro ja heille tuli valitettavasti keppivirhe ja hieman yliaikaa tästä johtuen. Olimme kuitenkin jo tässä kohtaa tavoitteessamme, eli saisimme kuitenkin tuloksen toisin kuten SM-kisoissa. Viimeisenä meni sitten Mikael ja Lupe ja heille nopea rata ja vaikka radalta tulikin vitonen A:lta niin meidän joukkue teki hienon kokonaistuloksen ja voitti piirinmestaruus joukkuekultaa! Woop Woop! :)


Meidän upea kultajoukkue! :) Kuva: Sirpa Saari


“The strength of the team is each individual member. The strength of each member is the team.”

Kiitos joukkuetoverit!

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari
Minien joukkuekilpailun yhteistulokset
Stella teki vieläpä joukkuekisaajista nopeimman nollan!
Kotona sitten otettiin vielä Stellasta ja palkinnoista kuva, jossa myös tuo joukkuepokaali, joka suuntaa ensi viikolla ATT:n vitriiniin odottamaan kaiverrusta. Aika huikea päivän saldo: Yksi voittonolla, tuplanolla SM-kisoja varten, kolme hienoa rataa ja peräti kaksi piirinmestaruusmitalia! Etenkin tuon joukkueradan muistan varmasti pitkään, se fiilis oli niin hieno :)



Loppuun kerrottakoon vielä, että käytiin myös tänään juoksemassa pari agilityrataa Salossa. Teimme ensimmäisellä radalla elämämme rataa, kunnes tulimme toiseksi viimeiselle esteelle, joka oli puomi ja jolle Stella tuli niin kovaa, että tasapaino meni ja Stella putosi ensimmäistä kertaa elämässään puomilta. Stella ei näyttänyt olevan kovin moksiskaan, mutta epäilemättä tuli ihan miten sattui sieltä alas, joten varmasti on ranka taas mennyt vinoon. Onneksi joukkuetoveri-Heidi pystyi vaihtamaan osteopaattiaikansa meidän kanssamme ja pääsen viemään Stellaa jo huomenna Leena Piiran käsittelyyn. Onni onnettomuudessa ettei käynyt pahemmin (tai huokaistaanko vasta huomenna helpoituksesta?), mutta kyllä minä ja jotkut yleisössäkin säikähtivät. Iloisesti Stella kuitenkin juoksi uudelleen puomin sen jälkeen kun olin katsonut, että se laittoi painoa kaikille tassuille, ja tämän jälkeen tuli vielä törkeästi pysäytyksestä läpi (sekoittaa A:n muuttuneeseen kriteeriin). Palautin vielä kerran alastulolle ja siitä vapautin maaliin. Koska Stella liikkui ihan hyvin ensimmäisen radan jälkeen ajattelin mennä kuitenkin vielä toiselle radalle, ainakin nähdäkseni miten Stella liikkuu. Puomi puuttui tältä radalta kokonaan, joka oli harmi, koska nimenomaan olisin halunnut saada yhden onnistuneen puomin, koska sitä lähdettiin ensisijassa tänään muistuttelemaan. Rata oli profiililtaan oikein kiva tämäkin ja yhtä virheohjausta lukuunottamatta (tein turhan ja täysin suunnittelemattoman putkijarrun) sujuvaa menoa. Tulimme tällä radalla kolmanneksi ihan hyvällä etenemällä, vaikka viimeinen terävyys radasta puuttuikin. Jos jotain positiivista niin lähdöt toimivat tänään erinomaisesti ja oikeastaan kaiken kaikkiaan menihän tämä viikonloppu aivan yli odotusten. :)

Ensi viikko huilitaan agilitysta ja keskitytään kropan huoltoon. Tulevia kisoja en uskalla vielä suunnitella, koska päällimmäisenä ajatuksena on hoitaa Stella kuntoon ja sen jälkeen keskittyä omiin koulutustavotteisiini, kuten esimerkiksi selkeyttää Stellalle kontaktien kriteerejä sekä parantaa niiden suorittamista. Toivon mukaan päästään kuitenkin kuun lopussa pidettäviin ATT:n seuramestaruuskisoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)