maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ei täydellistä vaan täysillä!

Käytiin tänään pitkästä aikaa Elina Jänesniemen koulutuksessa. Opittiin paljon taas uutta ja saatiin meille uusi treenitavoite, jonka nopeimmat jo lukivat heti otsikosta. Juuri tällaista treeniä me nimenomaan tarvitaan, missä mua potkitaan persuksille ja jossa opin itse liikkumaan tehokkaammin radalla.

Videolla näkyy selvä ero "agilitybaletin" (ensimmäinen videoklippi) ja sen täysillä menemisen (loput videoklipit) välillä johon me yritetään päästä. Ensiksi meidän piti siis tehdä rata kisanomaisesti ja koutsikin pysyi täysin vaiti. Muuten meni hyvin, mutta tunsin itse ettei nuo muutamat omat ohjausvalintani olleet kauheen osuvia ja että rytmi oli hieman hakusessa kun yritin vain muistaa miten tuo pitkä rata oikein menikään. En ollut edes huomannut kolmea viimeistä estettä, joten ne jäivät tuossa suorittamatta. Sitten alettiinkin yhteisvoimin miettimään parempia ohjausvalintoja meille, jolla saisimme enemmän irti meidän molempien liikkumisesta radalla. Väsymys alkoi painaa viimeiselle pätkälle ja kotiläksyjäkin saatiin, mutta tärkeintä on nyt pyrkiä siirtämään tämä rytmitys ja täysillä menemisen tunne kisoihin. Tässä onkin se meidän oma next level -haaste :)


 
Treenien päätteksi tarttui mukaan kaksi Ke-Hu-lelua, koska meidän treenileluvarasto kaipaa kestäviä ja toimivia treenileluja. Stella tykästyi ensisilmäyksellä uusiin leluihinsa, joita piti päästä tietenkin heti kokeilemaan ;) Stella meni tänään juuri niin hyvin kuin ohjaajansa, joten ansaitsee kyllä kehut!



Uudet lelut uusiin treenikuvioihin ;)


Mä ja mun uudet tapporavistuksen kohteet t. Stella

6 kommenttia:

  1. Huh, kuinka monta estettä tuolla radalla oikein oli? En ite varmasti muistaisi saatika jaksaisi tuollaista rupeamaa! :D Ja kyllähän tuossa näkyi eroa noissa klipeissä, agility on kyllä hauskaa kun on aina jotakin parannettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa taisi olla 37 estettä :) Luulin että niitä oli 34 ensimmäisellä yrityksellä... Kyllä sitä vaan kummasti muistaa ne esteet kun ajattelee enemmän linjoja kuin esteitä :) Tää on siitä hieno laji että koko ajan oppii jotain uutta!

      Poista
  2. En tosiaan minäkään muistaisi noin pitkää rataa :D Ja kyllä huomaa eron kun laitoit vauhtia lisää! Liikut kyllä itsekkin niin himputin näppärästi, että mä mietin monessa kohtaa, että tossa, tossa, tossa ja tossa kohtaa mulla olis ollu jalat solmussa ja myöhässä tai olisin vähintään kaatunut :D Mutta siis niin hienon näköistä kyllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva :) Heti kun osaa käyttää hyväkseen omaa liikettä ja valita vähän tehokkaampia ohjauksia eikä vaan seistä paikallaan niin siitä saa molemmat huimasti enemmän potkua :) Noita pitkiä ratoja on hyvä harjoitella niin sitten kisoissa se 20 estettä ei tunnu ollenkaan pahalta kun vähän jännittää :)

      Poista
  3. Ihan mahtavia noi Elinan "Mene jo! Mitä sä odotat siellä?" :D Tosin sain Armaksen kanssa saman huomautuksen Elinalta, ku ohjasin samalla tavalla kuin Einoa eli vähän varoin rimoja tai vältin esim. aggressiivista liikkumista niiden kohdalla. Mut teidän meno on kyllä niin vaivatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :D Mä en taas suoranaisesti varo tahallaan mitään, vaan jotenkin yritän pitää kontaktin koiraan, mutta ilmeisesti en pidä sitä tarpeeksi hyvin kun Stella lukitsee esteet vieläkin aikaisempaa kuin mä luulen kun vieläkin aikaisemmin pitäisi itse lähteä liikkeelle :D On se niin vaikeeta toi ajoissa liikkuminen xD Mutta Elina on kyllä huippu kun se jaksaa huutaa, vaikka eihän se varmasti kivaa voi olla kun koko ajan joutuu sanomaan asioista, mut en mä muuten opi :D

      Poista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)