sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Agilitysiipiä kokeilemassa Virossa


Olen jo pidemmän aikaa haaveillut siitä, että pääsisin taas Stellan kanssa kisaamaan vähän pidemmälle. Viime marraskuusta alkaen, jolloin pääsimme taas säännöllisemmin tekemään agilitya, olemme kisanneet ainoastaan Liedossa, joko ATT:llä tai TSAU:lla. Nyt kevään aikana on tarkoitus taas harjoitella muualla kisaamista. Kisamatka, erilainen pohja, erilaiset esteet ja kisatunnelma ovat asioita, joita ei olla ties koska viimeksi päästy harjoittelemaan. Nyt avautuikin harvinaislaatuinen mahdollisuus lähteä kisaamaan Tallinnaan ja vaikka tiesin, että me tuskin ollaan mitään ehditty harjoittelemaan, Stellan tämän hetkisten rajoituksien takia, niin me lähdettiin tulevaisuutta ajatellen hakemaan lisää kisakokemusta ja kokeilemaan siipiämme. Takana oli 10 päivän agilitypaussi ja pieni kevyt tuntumatreeni keskiviikolta.

Viroon matkatessa on muuten erityisen tärkeää muistaa seuraavat seikat: 
- Voimassa oleva passi tai henkilökortti on pakattava mukaan, esim. ajokortti ei riitä.
- Koiran passi, johon merkitty voimassa olevat rokotukset
- Matolääke, koiran madotusta varten ennen Suomeen paluuta
- Koiran kisakirja ja muut tarvittavat kisakamat kuten Suomessakin
- Jos matkaan lähtee autolla on Virossa vaadittava auton varustus oltava kunnossa: palosammutin (1kg), 2 rengaskiilaa, hätäkolmio, auton rekisteriote ja vakuutustodistus sekä heijastinliivi. 
- Ja jos matkasta haluaa oikein ikimuistoisen, hauskan ja riemukkaan sekä jos haluaa saada radat videolle ja oman kuskin, kannattaa matkaan ottaa oma kepo <3 

Ajamassa laivaan
Matkaan lähdettiin perjantai-iltana. Ajomatka Helsinkiin, jossa ajettiin suoraan autojonoon Viking XPRS-laivaan. Stellan pystyi jättämään kätevästi autokannelle. Olin varannut sille Sulon häkin mukaan, joten Stellan oli oikein hyvä lepäillä autossa sillä aikaa kun kepo ja allekirjoittanut pääsivät herkuttelemaan laivabuffetiin pariksi tunniksi ;)  


Puolen yön aikaan pääsimme määränpäähän ja passille tulikin sitten heti käyttöä, koska poliisit pysäyttivät summan mutikassa autoja, jotka ajoivat ulos laivasta ja me olimme yksi niistä. Kaikki oli toki kunnossa, mutta esim. passin unohtuminen kotiin olisi voinut tulla kalliiksi... Sitten lähdimme pimeässä suunnistamaan ajaen kohti Oru-hotellia ilman minkäänlaista navigaattoria, pelkkä kartta ja suuntavaistot apunamme. Jotenkin ihmeen kaupalla löysimme perille ilman ylimääräisiä kilometrejä. Stellankin tulo oli huomioitu mukavasti hotellilla...


Hotellihuoneessa oli valmiina kuppi, koiranruokaa ja kakkapussi :D
Oru-Hotelli ulkopuolelta
Yöllä tehtiin vielä pieni kävely Stellan kanssa ja sitten alettiin nukkumaan. Aamulla herätys soi kahdeksan aikaan ja kisapaikalle suunnattiin vähän ennen yhdeksää - jälleen kerran kartanlukutaidoilla ja suuntavaistolla. Itseäni jännitti kymmenkertaisesti enemmän kuin pitkään aikaan. Tajusin, ettei tosiaan olla edes lyhyttä kisamatkaa tehty sitten viime kesän! Yleensä pystyn jo nykyisin syömään aamupalaa kisapäivinä, tällä kertaa en saanut juuri mitään alas. 

"Herätys keposeni,mä lähden kisaamaan!" -Stella
Kisapaikkana lämmittämätön halli Maardussa.
Kisapaikalla oltiin todella ystävällisiä. Ohjeistivat kivat lämmittelyreitit ja lääkäri pystyi ilmoittautumisen yhteydessä merkitsemään matolääkityksen passiin vitosella. Edessä oli kolme rataa, yksi hyppyrata ja kaksi agilityrataa. Pohja tuntui odottelualueella kovalta, luultavasti keinonurmen alla oli betonia, mutta pääasia, ettei se ollut yhtään liukas. Stella tiesi kyllä heti mitä sinne oltiin tultu tekemään ja kisakavereille tuli haukuttua ihan samalla tavalla kuin koti-Suomessakin. Viroa en osaa yhtään, mutta kummasti sitä vaan pysyi mukana tapahtumissa kun meni sinne minne muutkin ja yksittäiset sanat muistuttavat niin kovin suomenkieltä, että tuntui melkein kotoisalta vaikka jännitti. Tuomarina toimi Zsofi Biro, joka piti oikein kivan ja positiivisen alkupuheen englanniksi. Hän painotti mm. sitä, että omaa järkeä tulee käyttää jos jää radalle treenaamaan eli ei tehdä kontakteja viisi kertaa uudelleen. Hän ei myöskään sallinut treenitaskun kanssa kisaamista (tosin sen olen itse lopettanut jo melkein kaksi vuotta sitten). Hän painotti myös sitä, että koiralle pitää olla radalla kiva, koska se tekee töitä meille ja että pääasia on pitää koiran kanssa hauskaa eikä sillä ole merkitystä, mitä paperilla lukee. 

Halli Maardussa
Hauskaahan meillä toden totta olikin. Radat olivat virkistävän erilaisia ja ennen kaikkea haastavia. Koirat kulkivat pääasiassa todella kovaa ja ohjaajat olivat enimmäkseen taitavia. Ensimmäinen rata oli todella kiva ja niin pienestä oli loppumetreillä nollarata Stellan kanssa kiinni, mutta yhden askeleen puuttumisen takia Stella sujahti putki-putki -erottelussa väärään putkeen. Seuraavalla radalla oli todella hyvä meininki kunnes jälleen oma ajoituksellisesti myöhässä oleva ohjaukseni ja putki-putki erottelu johti väärän radan suorittamiseen. Kahden hyllyn jälkeen eteen iskettiin sitten vielä haastavampi rata ja tälle lähdettiin kyllä kaikki tai ei mitään - asenteella. Rataantutustumisessa pähkäilin kuumeisesti kepeille vientiä ja vasta rataantutustumisen jälkeen päätin kumpaa puolta aikoisin ohjata. Molemmissa olivat riskinsä: jos juoksisin Stellan oikeaa puolta kompastuisin joko puomiin tai vähintäänkin olisin pirun myöhässä ja työntäisin Stellan väärään keppiväliin tai meille tulisi kolari. Jos taas juoksisin Stellan vasenta puolta saisin Stellan liikkeellä paremmalle paikalle ennen keppejä ja ehtisin itse varmasti ajoissa, MUTTA emme ole koskaan treenanneet tällaista vientiä ja leieröintiä kepeille, joten en tiedä tulisiko se onnistumaan. Tästäkin voi jo päätellä kumpaan ratkaisuun päädyin....Nyt jos koskaan minun oli luotettava siihen, että Stella hoitaa homman kotiin. Kolmas kerta toden sanoo ja näin päin pois. Tässä videokuvaa tuosta agilityradasta...


Voihan tuota adrenaliini ryöppyä kun päästiin maaliin ja pystyin tuulettamaan! Tuo loppusuora oli sellainen pelastelu-paniikki-kalastelu, että oksat pois. Jäin keinulla ja loppusuoralla leikkimään lentokonetta (normaalisti en nosta käsiäni noin kuten jostain syystä epävarmuudestani nyt tein) ja siinähän paloi hirmuisesti aikaa. Keinulla olin suunnitellut ottavani valmiiksi enemmän etumatkaa ennen putkea, mutta jäin aivan liian lähelle keinua ja olin auttamatta myöhässä. Keinu oli omasta huonosta liikkumisestani luultavasti noin huono ja hidas. Näytti jo siltä keinun jälkeen, että Stella tulee ohi toiseksi viimeisestä putkesta, koska ohjaukseni oli niin myöhässä. Eteen-käsky olisi voinut tulla vieläkin aikasempaa ja itse olisin voinut keskittyä huitomisen sijaan vaikkapa juoksemiseen. Mutta nuo kepit!!! Voi jestas miten hienosti me onnistuttiin vaikeassa paikassa! Yksi hienoimmista onnistumisen hetkistä tähän mennessä kisoissa tähän asti.




 Ratkaisevinta tässä kisakokemuksessa on kuitenkin mielestäni se, että me taisteltiin päivän päätteeksi nollatulos vieraalla maaperällä ja olen niin ylpeä siitä, miten pystyin psyykkaamaan itseni kahden hyllyradan jälkeen tuollaiseen taistoon, vaikka nälkä ja väsymys alkoi painaa.
 Itse huomaan videota katsoessani paljon kohtia, joissa oma liikkumiseni ei ole meidän tekemiselle eduksi, mutta pakko silti olla huikean tyytyväinen tähän meidän Viro-debyyttiin. Varmasti tullaan uudemman kerran ja silloin me ollaan toivon mukaan ehditty treenaamaan ja meidän siivet kantaa pidemmälle ja vauhtikin saattaisi antaa vastuksen virolaisille koirille. Tällä kertaa vauhti riitti tällä suorituksella kakkossijaan, voiton mennessä todella kovalle parille, nimittäin Dmitri Karginille ja Stanleylle, jotka ovat kisanneet paljon ympäri maailmaa ja ihan MM-tasollakin. Huonolle ei siis hävitty ja vaikka tiedän, että pystymme parempaan, voitimme itsemme selviytymällä tuosta radasta ilman virheitä. Ihan huikee fiilis!





Palkintojenjako



Vielä puoli vuotta sitten mietin, päästäänkö me koskaan Stellan kanssa kisaamaan, joten pelkästään se, että päästiin kisamaan ulkomaille oli ihan mahtava kokemus! Palkinnoksi ostin Stellalle uuden kisaremmin ja treenilelun :)


Stellan tulijaiset Virosta  :)
Paras kisakamu <3
Kepolle täydet pisteet kisapäivästä!

Illalla käytiin vielä tekemässä lenkki Stellan kanssa ja Tallinnan keskustassakin piipahdettiin syömässä. Seuraavana aamuna oli paluu Suomeen aamulaivalla ja ajomatka Helsingistä kotiin. Olen niin kiitollinen siitä, että Stellan kanssa on niin helppo matkata pidemmällekin. Toivon todella, että päästään vielä monen monta reissua sen kanssa tekemään sen agilityuralla :)


Kaikkensa antanut koira <3
Ja jos joku pohtii miten Sulo vietti viikonloppua niin vastaus tulee tässä ystäväni kuvaamana... Alla olevat kuvat: Stefania Fält. Kiitos vielä Steffa ja Matias kun otitte pikkupojan hoitoon <3 Arvoitukseksi jää, kummalla koiralla oli kivempi viikonloppu ;)



Sänkypaikka - check!


Awww.... <3


2 kommenttia:

  1. Fick riktigt tårar i ögonen av er video - jag som int vet något om agility såg ju inga fel över huvudtaget utan bara ett jättesött o glatt par. Ni e bäst! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ojjj nämen tack <3 Stella är bäst!!! Och Sulo med ;)

      Poista

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)