sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kohti kesäkautta


Huhtikuuta
Useampi viikko on ehtinyt jälleen vierähtää viimeisimmästä blogipäivityksestä ja tässähän on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ei mitään maata mullistavaa, mutta ollaan saatu harrastaa terveinä ja se on ollut ihanaa. Uuteen arkeen oppiminen on vienyt voimavaroja ja varsinainen pentutreenaaminen on ollut hyvin vähäistä. Stellan kanssa ollaan treenattu säännöllisesti (max 2krt viikossa) ja eilen palattu myös kisakentille. Tässä lyhyt katsaus viimeisen kuukauden tapahtumiin.

Raichun ensimmäinen mätsäri Lemmikkisasemalla 2.4.2017 PUN ei sij.

Raichu 6,5kk
Raichu pääsi kuun alussa ensimmäiseen mätsäriinsä harjoittelemaan seisomista häiriössä. Raichu sai punaisen nauhan ja pääsi punaisten kehässä jatkoonkin, mutta loppuen lopuksi jäi ilman sijoitusta melko hyvästä tönöttämisestä huolimatta. Raichulle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki hyvästä käytöksestä ja jälleen ollaan kokemusta rikkaampina! Odottelu on näissä epävirallisissa näytelmissä aivan sietämätöntä itselleni, mutta Raichulle odotellessa on hyvä harjoitella rauhoittumista. Edeltävänä päivänä piipahdettiinhan myös Turun keskustassa, jossa muun muuassa käytiin ilmaisessa eläinlääkäritarkastuksessa ja syötiin Koira-Kissa klinikan synttärikakkua. 

Koira-Kissa klinikan synttärikakulla keskustassa 1.4.2017

Seuraavana viikonloppuna harjoiteltiinkin sitten "pentuaksaa" omd-areenalla. Hyviä läksyjä saatiin meidän läksyvarastoon, mutta harmillisesti näitä oppeja ei olla juurikaan tuon viikonlopun jälkeen päästy harjoittelemaan, koska treeniavustajaa on ollut vaikea saada. En tosin ole halunnut pitää Raichun kanssa mitään kiirettä agilityn suhteen. Tajusin kyseisellä kurssilla, että sillä on jo hyvä käsitys siitä mitä eri "peleissä" halutaan, joten nyt voidaan ihan rauhassa keskittyä vaan temppuiluihin ja muun tekemisen kautta yhteistyön rakentamiseen. Pohjat on toki tärkeä rakentaa, mutta onneksi ne on mahdollsita saada aluilleen ihan ilman varsinaisen agilityn aloittamista.

8.-9.4.2017 OMD-Pentukurssi
 10.4. käytiin Ellan kanssa Ari "Arppa" Kuparisen luennolla Agilitykoiran huippukunnon rakentamisesta. Luennolta sain mukaan hyviä vinkkejä siihen, miten suunnitella Stellan harrastaminen siten, että huippukunnon saa ajoitettua haluamiini ajankohtiin vuoden sisällä. Toki se miten huippukuntoon pääsee juuri Stellan kanssa pitää itse kokeilun kautta hakea, mutta tärkeintä on kirjoittaa kalenteriin ylös kaikki mitä on tehnyt, jotta pystyy tarvittaessa toistamaan samaa kaavaa kun jokin hyväksi koettu rytmi on löytynyt. Pääsiäisen jälkeen aloitettiin Stellan kanssa pyörälenkit 1-2krt viikossa, joilla rakennetaan ensin peruskuntoa. On aivan yhtä tyhjän kanssa treenata aina vain täysillä korkeilla sykkeillä, jos peruskuntoa ei ole rakennettu ensin pohjalle. Tuleva vuosi menee siis tunnustellessa ja kokeillessa miten vuosi kannattaa jaksottaa, eli mihin ajoitetaan peruskunto-, nopeudentuotto-, kisa-, kunnon alasajo- ja lepokaudet. Tästä aiheesta saatan kirjoittaa myöhemmin ihan oman päivityksen siinä vaiheessa kun pystyn kertomaan omista kokemuksistani. Tällä hetkellä toteutuneita lenkkejä on vasta 4kpl ja jo muutaman lenkin jälkeen tuntui siltä, että Stella oli hyvin terävä liikkeistään treeneissä ja eilen kisoissa tehtiin meidän etenemäennätys. Tähän voi kuitenkin olla monta syytä, mutta tuskin meidän pyörälenkeistä on mitään haittaakaan ollut kun suunta on näin hyvä.

Pääsiäisen viettoa

Pääsiäinen 2017
Porin Puuvillassa 16.4.2017
Pääsiäinen vietettiin Porissa syöden, lepäillen, kyläillen ja lenkkeillen. Raichu kävi Puuvillan mätsärissä jälleen hakemassa kokemusta ja punaisen nauhan. Eipä tuo pentu ollut sielläkään moksiskaan vaan enemmänkin innoissaan. Kauppakeskukset ja liikkeet ovat jostain syystä Raichusta hirmu kivoja paikkoja. Luultavasti siksi, koska siellä näkee ihmisiä, jotka välillä jopa antavat rapsutuksia. Sulo jäi pääsiäisenä jälleen äitini luokse asumaan.

Uusia lenkkareita shoppailemassa 23.4.2017
Seuraavalla viikolla päästiin korkkaamaan ulkotreenit Stellan kanssa kun ATT:n halli meni remonttiin. Lisäksi ATT:n kevät kokouksessa meidät palkittiin Stellan kanssa vuoden 2016 agilitykoirakko -palkinnolla. Lisäksi seura muisti koko meidän SM-joukkuetta pronssimitalin johdosta. Raichu pääsi puolestaan mukaan kaupungille ostamaan uudet lenkkarit meidän tuleville yhteisille juoksulenkeille. 

Maailman rakkain Stella <3



Näiden avulla kohti kesäkautta
Nyt kun Stellan iho on parantunut jo niin hyvin ja paljaalle iholle on kasvanut jo hyvin karvoja, saimme luvan palata uintiharrastuksemme pariin. Joinain viikkoina toinen pyörälenkki vaihtuu siis puolen tunnin uintireissuun Turun koirauimahalliin. Stella oli pikkasen innoissaan kun pääsi sinnekin pitkästä aikaa!


Uimakauden avaus 29.4.2017
Vappuna käytiin pikaisesti hallilla Stellan kanssa. Superiloinen koira näyttää tältä:


Tällä viikolla aurinko alkoi paistamaan ihan kunnolla. Eilen päästiin kauniin kelin kunniaksi Stellan kanssa kisaamaan. Ensimmäinen rata oli todella onnistunut ja mielestäni sain pidettyä juuri hyvän etäisyyden Stellaan alusta loppuun asti enkä jarrutellut turhia vaan annoin Stellan mennä täysillä. Niin teimme uuden etenemäennätyksemme eli 5,10m/s! Hävittiin kyseisellä radalla yhden laukan verran voittajalle. Seuraava rata meni täysin sekoiluksi. Unohdin radan eikä suunnitelmani toimineet ollenkaan. Kolmannella radalla oli hyvä tekemisen meininki, mutta yksi ajoituksellinen herpaantuminen ja huono sijainti johti yhden ylimääräisen hypyn suorittamiseen. Fiilis kuitenkin pysyi tästä huolimatta ja tehtiin hyvää rataa loppuun asti. Treenilistalle päätyy siis puomilta käteentuloharjoitukset sekä keinulta sivuirtoaminen. 



Stella 6.5.2017 TSAU:lla hyppyradan 2.sija (etenemä 5,10m/s)
Pitkästä aikaa on oikein hinku kisaamaan ja motivaatio lajiin on huipussaan. Kisakalenteria on alustavasti suunniteltu elokuulle asti, mutta koska mitä vaan voi sattua niin suunnitelmat elävät toki aina. Toivotaan että nyt pysytään terveinä, jotta päästään kesän arvokisoihinkin. Nyt kun työarkeen alkaa vähitellen tottumaan yritän kunnostautua myös pentutreenaamisen suhteen. Haasteena on lähinnä ollut Raichun murrosiän alkaminen, eli ns. hormoonit alkava jylläämään ja ruoka kiinnostaa entistä vähemmän kun taas häiriöt kiinnostavat enemmän. Raichu palkkautuu tällä hetkellä paremmin lelulla kuin ruoalla. Tällä hetkellä, Raichun ollessa vajaa 8kk ikäinen, on kokoa noin 39,5cm/8kg eli jos ennusteet pitävät paikkansa niin siitä tulee erittäin hyvän kokonen medikoira :) Shelteistä kun ei koskaan tiedä niin silti aion itse jännittää ihan loppuun asti sitä kuinka isoksi kasvaa...

Stella ja Raichu 5.5.2017

2 kommenttia:

  1. Ootko kokenut muuten ton stellan lyhyemmän turkin vaikuttavan mitenkään lämmönsietokykyyn?:) stella on super suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun blogger ei ole ilmottanut mulle uusista kommenteista ja vasta äsken löysin ison kasan julkaisemattomia kommentteja, joita nyt plärään läpi ja koitan vastailla.

      Stella on kyllä turkittomanakin niin super suloinen eli samaa mieltä ollaan! Ja olen huomannut, että on reippaampi helteellä eikä läkähdy yhtä helposti. Stellan turkki on niin tiivis ettei siltikään tarvitse pelätä ihon polttamista. :)

      Poista

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)