perjantai 24. helmikuuta 2012

Stella 21 viikkoa

Paino: 4,1kg Säkäkorkeus: 30,5cm
Taas on viikko vierähtänyt ja Stellakin lähentelee 5 kuukauden ikää. Kylläpä aika menee nopeasti! Kyllä nyt alkaa vahvasti vaikuttamaan siltä että mulla on pian maxi- ja mini-sheltti, sillä Stella kasvaa niin tasaiseen tahtiin, mutta en usko sen millään kasvavan enää 4 cm lisää. :)

Tänään testasin pitkästä aikaa Sulon vanhoja valjaita Stellalle (ne kun jäivät Sulolle aika pian pieneksi vaikka 6 kuukauden iässä ne vasta ostimmekin) ja vaikuttaa siltä että Stella voi alkaa ulkoilemaan niiden kanssa. :) Sulo ei ehtinyt noita valjaita kauaa käyttää ennen kuin piti jo ostaa uudet, kahta kokoa isommat valjaat! Sulo kasvoi siis vielä vuoden ikään asti korkeutta ja painoakin on tullut iän myötä lisää. Punnitsin myös Sulon äskettäin ja Sulo on suhteellisen laiha poju painaen kokoonsa nähden vain 13,2kg.

Sulo 6kk ja Stella 4kk 3vk
Viime maanataina Stella oli taas pentukoulussa ja tällä kertaa opettelimme paikallaistumista. Tämän lisäksi teimme pienen ohitusharjoituksen pujotellen toisten koirien vierestä. Automatkakin sujui huomattavasti paremmin perille ja takaisin eikä Stella voinut tällä kertaa oikeastaan yhtään pahoin tai stressannut, niin kuin yleensä.  Hyvin Stella taas otti kontaktia eikä pahemmin välittänyt toisista koirista.

Sulon agilitytreenit meni samaan malliin kuin aikaisemminkin. Ohjauksessa meillä on se suurimmat puutostilat, joten lisää treeniä vaan. Sulo kuitenkin tykkää tuosta hommasta joten se on pääasia :) Lisäsin yhdet möllikisat tuohon tuleviin tapahtumiin, joten sinne menemme myös treenailemaan!

Ulkoilemassa <3
Sulolle varmistui myös 8 kerran tokotreenipaikka maaliskuulle ja huhtikuulle, joten kun saamme häiriötreeniä harjoitettua lisää niin eiköhän me tokossakin päästä takaisin vauhtiin ja ehkä ensi syksyllä sitten taas kokeisiin. Stellan kanssa käymme vähitellen läpi tokon alkeita, kuitenkin vain vähän kerrallaan ja leikkimielisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)