sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Jokainen on oman onnensa seppä!

Taas tulee mieleen näitä hyviä sanontoja kun alkaa pohtimaan mikä meni pieleen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja miten jatkossa kannattaisi tehdä. Yhdet kisat taas Stellan kanssa takana, tällä kertaa Porissa tuomariharjoittelija Jari Helinin radoilla. Stella toimi hienosti uudessa paikassa ja uusilla esteillä, ottamatta taaskaan häiriötä yhtään mistään ja juoksemalla täysin huumassa supermotivoituneessa tilassa välittämättä mistään muusta kuin minusta ja esteistä. On se hieno koira <3 Omat töppäilyt tässä harmittavat, mutta ainakin olemme taas yhtä kisakokemusta rikkaampana ja toivottavasti nyt osaan jättää aikaa paremmin treenaamisellekin ja toivottavasti myös osaan suunnitella meille tarpeisia treenejä, niin ettei tarvitsisi samoja virheitä tehdä joka kisoissa.

Ensimmäinen rata oli mielestäni tuota hyllykohtaa lukuunottamatta oikein kiva. Ennen A-estettä olin tosin persjätössä myöhässä ja parempi ratkaisu tuohon olisi tietysti ollut pakkovalssi toiselta puolelta estettä. A:n jälkeen oma keskittyminen herpaantui ja puolivalssin jälkeen (jolla estin koiran syöksymästä suoraa linjaa putkeen) olin myöhässä kun en saanut omia jalkojani toimimaan tarpeeksi nopeasti ja en ehtinyt takaakiertolähetykseen ja Stella ehti hyppäämään hypyn väärinpäin. Loppu olikin sitten oikein mallikas, lukuunottamatta hieman hidasta keinua. Tällä radalla ei tullut mineillä yhden yhtä puhdasta nollatulosta, ainoastaan yliaikanollia ja virheitä sekä hyllyjä. Stellan aika olisi riittänyt ihanneaikaan, mutta tuota yhtä kämmiä on nyt turha jossitella, vaan noita on selkeesti treenattava, koska ne ovat minulle vaikeita. Toisaalta eihän sellaista voi osata kunnolla mitä ei koskaan opettele tai treenaa...



Toinen rata opettikin sitten ehkä enemmän kuin yksikään rata tähän astisista. Virheitä tuli enemmän, mutta onneksi koira menee juuri sinne minne ohjaan, joten pitäisi kai olla kiitollinen kun Stella osaa opettaa minua näin hyvin. Hylly tuli siis tältäkin radalta ja aivan samanlaisessa kohdassa kuin viime kisoissa Vantaalla agilityradalla. Rata lähti kyllä liikenteeseenkin aivan väärällä jalalla. Lähdin itse liikkeelle kun koira oli ilmassa ja vilkaisin jo rengasta, joten rimahan se komeasti kosahti alas. Kepeiltä sain Stellan hyvin lähetettyä putkeen ja olin mielestäni ajoissa takaakierrossa, mutta en osannut sijoittautua tuosta vauhdista oikein ja kyseisen hypyn suorittaminen meni aivan käteen. Hypyn jälkeinen elämä oli sitten A:lla silkkaa sekoilua. Ensin sijoittauduin väärin A:lle hylkäyksen takia eikä Stellalle ole opetettu hakemaan A-estettä noin eikä myöskään sitä että voin jäädä juuri tuohon kohtaa A:n suorituksen jälkeen ja siksi Stella tuli hieman läpi kontaktilta (etukäteen päätin että jos tuossa kohdassa tulee läpi niin saa tulla, koska emme ole vielä opetuksessa käyneet tuollaista kohtaa läpi, eli en voi vaatia sitä koiraltani). Kuten olen sanonut aikaisemmin, tavoitteeni on olla aina reilu koiralle ja vaatia vain niitä asioita, jotka tiedän varmasti sen osaavan. Välistävedossa olin sitten myöhässä ja puomilta Stella valui hieman läpi, mutta korjasi itse ihan hyvin, joten päätin jatkaa rataa. Täytyy tosin olla tarkkana ettei tämä tule tavaksi, koska tuohan olisi myös hyllyttänyt radan. Järkevämpi ratkaisu olisi ollut valssailu ennen puomia ja puomin toiselta puolelta juokseminen. Persjättöni oli koiran nopeuden takia myöhässä. Siitä sitten rata loppuun asti oli ihan onnistunut ja keinu oli paljon parempi kuin ensimmäisellä radalla. Virtuaalihypyt unohtuivat taas jonnekin, mutta ensi kisoissa suunnittelen nekin sinne! :) Tälläkään radalla ei yksikään mini-koira ehtinyt ihanneaikaan puhtaalla suorituksella.



Harmittaa omat töppäilyt, mutta nyt tämän perfektionistin täytyy kyllä antaa armoa itselleen... Vasta kaksi kuukautta sitten korkkasimme viralliset ykkösissä, joten eiköhän tässä ole oikeuskin olla osaamatta vielä monia asioita ;) Koko ajan opitaan lisää, mutta faktaa on se että tälläiset kohdat ovat meille nyt läksykasassa ihan ensimmäisenä ja koska kontakteissakin on oman sijoittautumiseni kanssa paljon treenattavaa, niin Salon kisojen jälkeen jätän ainakin kahdet kisat välistä, jotka olin jo suunnitellut kisakalenteriimme ja laitan seuraavan ilmoittautumisen menemään, vasta kun olemme ehtineet treenaamaan hieman enemmän läksyjämme. Jos jotain positiivista täytyy tästä päivästä hakea niin minä en mokannut keppejä eikä Stella tehnyt lentokeinua, joten eiköhän ne kontaktit ala pikkuhiljaa erottumaan kisaradoilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)