torstai 10. heinäkuuta 2014

Kuva-kuulumiset



Jännä kesäkuu on takana ja heinäkuu on täällä omine suunnitelmineen. Sulo on kotiutunut takaisin äidin luota meidän luokse ja nyt sekin pääsee taas mukaan harrastuksiin. Sulo ja Stella saivat viime kuussa myös hauskaa postia shetlanninlammaskoirat ry:ltä, nimittäin omat agilityn ykkösruusukkeet! Hauskaa että sattuivat saamaan ruusukkeensa ihan samana vuotena :)

Agilityn ykkösruusukkeet :)
 Sulon lomaillessa Stella ei suinkaan joutunut olemaan aivan yksin, vaan Teppo sheltti kävi usein kylässä.

Teppo ja Stella
Vapaapäivätuijotus: "leikitään pliis"
 
"Anna pusu!"

Kyläilijä väsähti ;)
Heinäkuussa emme ole toistaiseksi ehtineet vielä muuta kuin lenkeillä ja helteillä toki paljon normaalia kevyemmin. Uimaankin ollaan ehditty vasta yhden kerran. Alkuviikosta Stella kävi myös osteopaatilla ja kuten vähän arvelinkin niin Stellan ranka oli mennyt ihan vinoon niissä karsintojen pimeän liukkaissa putkissa ja myös vasemmalta löytyi SI-nivelen lukko. Se hyvä lihastasapaino, joka oli saatu pidettyä toukokuulta asti, joudutaan nyt uudestaan hakemaan. Ranka saatiin onneksi suoristettua ja lukko sekä kireydet avattua. Ihan alkuun pysyttelemme nyt kaukana esteistä ja keskitymme ravilenkkeihin ja uimiseen sekä kehonhallintaharjoituksiin. Stellasta huomaa kyllä noiden hoitojen jälkeen aina niin selkeän eron!

Tässä muutamat lenkkikuvat viime viikolta. Ellalle kiitos kuvista! :)



 Viime maanantaina olimme uintireissulla yhdessä Noona & co:n sekä Eino & co:n kanssa. Stella tykkäsi taas niin kovasti kun pääsi uimaan. Sulo jäi suosiolla kotiin lepäämään, koska sen pää ei vain kestä tuota kimppauintia toisten kanssa eikä se muutenkaan arvosta uimista. Sulo arvostaa ainoastaan veden äärellä haukkumista ja sitä taas omat tärykalvoni eivät arvosta, joten parempi näin kaikkien osalta ;) 
Kiitos uintiseurasta ystävät!


  


Ryhmä rämä

Stella ja Noona

Kumpi ui kovempaa? :D

Stella noutamassa frisbeeta




Stella ja Stellan uimakaverit Noona, Eino ja Elvis (Batman puuttuu kuvasta eikä Elvis oikeastaan uinut)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)