lauantai 29. elokuuta 2015

Elävä elokuu ja operaatio buu

Blogi on elänyt hiljaiseloa, eikä se valitettavasti tarkoita sitä, että olisimme olleet niin aktiivisesti taas harrastuksissa mukana, että en sen takia ole ehtinyt kirjoittamaan. Taas on kuukausi päässyt vierähtämään elämässä eteenpäin, eivätkä harrastussuunnitelmat vieläkään ole päässeet etenemään. Sen sijaan olen saanut viettää paljon aikaa ystävieni kanssa. Miten monta hienoa ihmistä olenkaan oppinut tuntemaan, kiitos koiraharrastuksen. Siitä olen niin kiitollinen <3 Jälleen siis aika megapostauksen, joka sisältää lähinnä kuukauden kohokohdat. 

Onnelliset ihmiset ja myös onnellinen Teppo, joka ei juuri siltä näytä.
Elokuu lähti käyntiin erittäin vauhdikkaasti Ellan kanssa DBTL-viikonloppuna juhlien kesää ja tätä ihanaa elämää, joka sekä antaa että ottaa <3 Eikä siitä sen enempää - hullun hauskaa oli! Maanantaina meno jatkui lintsillä Jennan ja Fannyn kanssa riehuessa, meidän jokaisen koirat jäivät toki kotiin, ja myöhemmin samalla viikolla olimme Kupittaalla aurinkoa ottamassa opiskelukavereideni seurassa. 


Lintsillä :)
Stella ja pojat. ;)
Sulo nauttii rapsutuksista :D
Seuraavalla viikolla suuntasimme koirien kanssa Helsinkiin, eläinlääkäri Mevettiin. Muistatteko vielä Stellan oudon käytöksen, jota aloitimme selvittämään viime syksynä? Olin jo vakuuttunut siitä, että kyse on psyykkisestä ongelmasta, koska mitään varsinaista vikaa ei koskaan löydetty. Kevään juoksujen jälkeen sama syksyn juoksujen jälkeinen kaava toistui: Stella oli toukokuun alussa alkaneiden juoksujen jälkeen todella passiivinen lenkeillä. Neiti oli laiska kulkemaan lenkillä, se oli jopa haluton lähtemään lenkille eikä se kotonakaan tehnyt muuta kuin nukkui pedissään. Pysähtelyjä tuli siis jälleen samaan tyyliin ja vielä pahemmin kuin viime syksynä, joka sai minut vakuuttuneeksi siitä, että käytöksen takana on niinkin yksinkertainen asia kuin valeraskausoireet. Te, jotka olette seurannet meidän eläinlääkärissä ramppaamista, voitte varmasti kuvitella miten toisaalta ärsyttävää, mutta samalla helpottavaa on näiden monien satojen eurojen ja diagnoosiepäilyjen jälkeen löytää järkeenkäypä syy Stellan käytökselle!

Muistutettakoon lukijoita, että Petvetissä 4. maaliskuuta kun Stellaa viime kerran tutkittiin, eikä mitään vikaa vieläkään löytynyt, ensimmäistä kertaa eräs lääkäri keksi ehdottaa syyksi valeraskausoireita. Aika hassua, ettei yksikään lääkäri ollut vielä tähän mennessä puhunut tästä mahdollisuudesta!? Sterilointi olisi siis yksi keino selvittää mistä Stellan liikuntahaluttomuus oikein johtui. Silloin en kuitenkaan ollut halukas tähän operaatioon ryhtymään, koska olin vielä harkinnut Stellalle pentujen teettämistä. Viime juoksut kuitenkin vahvistivat sen, että nuo hormonit pistävät Stellan pään nykyisin niin sekaisin, ettei se ole enää missään muotoa kivaa koirallekaan. Oireet kestivät jälleen reippaasti kahden kuukauden ajan, joka vaikutti meidän arkeen todella negatiivisesti ja Stellaa oli mahdotonta pitää hyvässä fyysisessä kunnossa kun se vain nipin napin laahusti lenkeillä mukana. Niinpä varasin Stellalle viimein ajan tähystyssterilaatioon, siinä toivossa, että tämän projektin jälkeen pääsisimme takaisin agilityharrastuksen pariin ja voisimme lopettaa tämän asian tutkimisen lopullisesti. Jos oireilu jostain syystä kuitenkin taas palaisi, olisimme ainakin poissulkeneet yhden mahdollisen oireiden aiheuttajan. 

Mevetissä odottamassa meidän vuoroa.
Mevetissä Stella jäi Tiiu Toijalan osaaviin käsiin ja nukahti melko pian rauhoitteen saamisesta. Stellan tähystyksen aikana, me lähdettiin Sulon kanssa viettämään päivää ulos lämpimään ulkoilmaan. Yritin saada ajatukseni pois tuosta operaatiosta, vaikka olin kyllä luottavaisin mielin, että kaikki sujuisi hyvin. Vietimme Sulon kanssa aikaa kaksin ja kävimme m.m. pizzalla ja mäkkärissä smoothiella :)

Sulo the kaupunkikoira :)

Pizzavahti :D


Pitäjänmäen mäkkärillä
Stellan operaatio sujui täysin oppikirjan mukaan ja pääsimme neljän tunnin jälkeen lähtemään kotiin. Eläinlääkäri totesi kuitenkin leikkauksessa, että Stellan sisäelinten välissä oli normaalia enemmän rasvaa agilitykoiraksi ja pyysi meitä vielä poissulkemaan Stellan kilpirauhasen vajaatoiminnan verikokeella. Niinpä samalla viikolla kävimme otattamassa tuon verikokeen, josta selvisi, että Stellan kilppariarvoissa ei ole mitään vikaa. Neiti on päässyt muuten vain lihoamaan, koska liikunta on ollut vähäistä (emmehän me mitään agilitya nyt ole tehneet) ja omistaja on saattanut laittaa hieman liikaa ruokaa kuppiin... Eläinlääkäri määräsi kipulääkkeitä kolmelle päivälle, lepoa yhden vuorokauden verran, remmissä kävelyä viikon verran ja kaulurin pitoa kahden viikon verran. Näillä ollaan menty ja Stella on toipunut erinomaisesti <3

Stella kaulurinsa kanssa kotona parin päivän jälkeen.

Sulolla on tylsää? :D
Köllimistä soffalla :D
Uskomatonta, miten nopeasti Stella pystyi olemaan jo ihan normaalisti lenkeillä mukana kuten myös kotona. Alkuun sen oli vaikea kulkea kaulurin kanssa sisätiloissa, mutta parin päivän jälkeen sekin sujui jo. 

Iloinen pikku potilas <3

Haavojen paranemista vasen laitakuva otettu 6h leikkauksen jälkeen ja oikea laitakuva otettu tänään.
Omat koirani eivät siis ole päässeet elokuussa harrastamaan, mutta minä olen jatkanut kouluttamista ATT:llä. Olin myös PM-kisoissa kisatöissä ja oli aivan huippua päästä seuraamaan aitiopaikalta pohjoismaiden huippuagilitya! Jonain päivänä toivoisin pääseväni kokemaan nuo kisat kisaajan roolissa, vaikka tiedän että pelkästään kyläkisoihin on nyt pitkä matka. Haaveita pitää kuitenkin olla!

PM-kisat!
Tässä kohtaa kuukautta, meidän arki muuttui säännölliseksi ja aamukuuden herätykset tulivat entistä tutuimmiksi. Onneksi läheltä löytyy ihanat lenkkimaastot, joissa voi antaa koirien juosta aamuisinkin parin kilsan verran vapaana ennen töihin lähtöä. Ketään ei ole tähän mennessä tullut tuohon aikaan ulkona vastaan!

Aamulla 6.30 
Elokuun puolen välin jälkeen tapasimme koirien kanssa kaksi innokasta tyttöä, jotka ovat käyneet ulkoiluttamassa Suloa ja Stellaa minun ollessa flunssan kourissa. On se jännä miten uusia tuttavuuksia syntyy ihan vaikka ulkoillessa ja on kyllä todella mukavaa saada koiranhoitoapua näin yksin asuessa, kiitos tytöt L & J ! <3

Sulon ja Stellan uudet ystävät :)
Jos mä jotain olen tänä vuonna oppinut niin sen, että yksi parhaimmista asioista elämässä on se kun voi jakaa omat (ja toki myös ystävien) huippuhetket rakkaiden ihmisten kanssa! Tässä(kin) on kaksi ihmistä, joita en olisi ehkä koskaan tavannut ilman koiriani! Kävimme juhlistamassa graduni valmistumista sekä uutta työpaikkaani syömällä kolmen ruokalajin verran. Kiitos Laura ja Eeva <3


Ja nyt vielä lopuksi tilannekatsaus nykyhetkeen. Stella kävi Tanjan fyssarikäsittelyssä viime keskiviikkona (kiitos Anu kun pääsit viemään Stellan!) ja vaikka eläinlääkäri sanoikin kahden viikon sairasloman riittävän, niin Stellan kohdalla ei agilitysta tarvitse vielä edes haaveilla. Stellan sterilisaatio on jättänyt jälkensä sen kroppaan ja kuntoutettavaa löytyi jälleen taas monen moista. Lihastasolla niska oli jumissa (johtunee kaulurin käytöstä), ylimenoalue oli kuonainen ja vasemmassa takajalassa oli hieman lihaspuutosta. Jäykkyyttä ja jähmeyttä löytyi pitkin rankaa ja vasen ristiluu oli jumissa. Ylimenoalueen jäykkyys ja lantion tukkoisuus, joka johtuu sterkkauksesta, on vinouttanut lantion niin ettei Stella ole käyttänyt vasenta takajalkaa oikein. Tämä taas on johtanut lihaspuutoksiin kyseisessä raajassa. Nyt pitäisi siis aktiivisesti jumpata Stellan takapäätä ja lisätä rasitusta. Kunhan tästä flunssasta tokenen, niin me aloitetaan taas juoksulenkit ja tehdään jumppaamisestakin rutiini niin että päästään toivottavasti vielä tämän vuoden puolella treeneihin.


Väkisinkin sitä on tullut taas mietittyä, että onko tässä koiraharrastamisessa mitään järkeä. Kohta on mennyt vuosi siitä kun olemme alkaneet viettää enemmän aikaa milloin minkäkin ammattiauttajan luona kuin agilitytreeneissä ja välillä tuntuu, ettei me päästä täältä suosta ikinä kunnolla pois. Tuo Stellan sterkkaus auttaa meitä varmasti jatkossa pysymään paremmin harrastamisessa mukana, vaikka se nyt aiheuttikin takapakkia. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni ja toivon, että me voidaan pian taas keskittyä täysillä harrastamiseen. Meillä on kova ikävä meidän rakasta lajia! 

Päädyin siihen, että ei - tässä ei ole mitään järkeä. Mutta, tätä tehdäänkin tunteella ja siksi me ei luovuteta vaan tavoitteet on siellä missä ne aikaisemminkin olivat ja me tehdään kaikkemme, että ollaan mahdollisimman pian taas mukana agilitykuvioissa. 

"The minute you think of giving up,
think of the reason why you held on so long."

Stella ja kaksi muskettisoturia! Kuva: Ella Kaijärvi 
Ihanaa syksyä kaikille lukijoille! :)

1 kommentti:

  1. Hei,
    Voi voi, että pitääkin teillä on kivinen tie reeneihin tänä vuonna! Mutta kyllä te vielä sinne pääsette mihin tavoittelette!

    Poistettiinko Stellalta kohtukin vai vain munasarjat leikkauksessa? Meillä nimittäin Jessica meinasin kuolla noin 6-vuotiaana kohtutulehdukseen ja leikattiin sitten akuutisti kohtu pois. Samana aamuna neiti oli hyvällä mielellä ja illalla lähtö lähellä, näin nopeasti tauti kehittyi. Onneksi siitä selvittiin, mutta eläinlääkäri sanoi, että tämä on tosi yleistä nartuilla, joilla ei ole pentuja ollut. Monelle tutun nartullekin, jolla ei pentuja ole ollut on samanlainen kokemus. En siis nyt jaa tätä tieteellisenä faktana, vaan yhden ihmisen kokemuksena ja yhden eläinlääkärin sanomana, mutta silloin ajattelin, että jos nartun joskus vielä otan niin kohtu pois heti. Oli se niin pelottavaa kun rakkain karvakaveri yhtäkkiä on henkitoreissaan. Mutta en tiedä onko tuo kohdun poisto standardi steriloinneissa?

    T: Petra

    VastaaPoista

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)