perjantai 9. lokakuuta 2015

Sairastuvan blogikirjoittaja täällä hei

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, ajattelin siitä tulevan harrastuspainotteinen. Valitettavasti tästä on tullut vuoden sisällä oikea sairastuvan -blogi ja olemme viettäneet enemmän aikaa koirien kanssa eläinlääkäreissä ja fysioterapiavastaanotoilla kuin treeneissä, kisoissa ja koiratapahtumissa yhteensä. Tämä näkyy aika hyvin myös rahankulutuksessa... Viime vuoden sisällä (lokakuu 2014-lokakuu 2015) meillä on mennyt laskelmieni mukaan reilu 3200 euroa koirien (lähinnä Stellan) hoitokuluihin ja ainoastaan vain yhteensä noin 250 euroa harrastamiseen koko tuona ajanjaksona. Nyt osaan jo hiukan nauraa tälle meidän "harrastamiselle" samalla kun toivon, ettei mun kirjanpito näytä tuolta enää tulevina vuosina.

Lisää huvitusta aiheuttaa se, että Sulo on ilmeisen fiksu, koska on näemmä tajunnut, että tässä blogissa saa nykyisin enemmän huomiota jos vähän sairastelee!!?? Niinpä tällä viikolla olen sitten juossut Sulon kanssa eläinlääkärissä ja kerronkin tällä kertaa sitten siitä...


Ensin Sulon kuonoon oli ilmestynyt verestävä patti.
1.10
Seuraavana päivänä sen kuono näytti yhtäkkiä tältä :(
2.10
JA tältä. :(
2.10
Eläinlääkäristä hoitaja kehoitti puhdistamaan ihottumaa betadinella ja laittamaan vetramilia. Sulon ihottuma oli selvästi kutiseva, niinpä suojasin sitä lisäksi Stellan kaulurin avulla. Hetken näytti jo paremmalta näiden apteekin tuotteiden avulla, mutta alkuviikolla oli pakko mennä Sulon kanssa eläinlääkäriin, koska nyt ihottumaa oli myös toisella puolella kuonoa ja hieman sen korvissa.

Viikonloppu-chilliä ja "toiveessa elämistä".
Ihottuman selvittämiseksi Sulo rauhoitettiin ja siltä otettiin koepalat ihottumakohdista. Koepalojen tuloksia odotellaan vielä labrasta, mutta eläinlääkäri epäilee ihosairautta nimeltä: Discoid lupus erythematosus (DLE). Onneksi sairaus on hoidettavissa, vaikkakin todennäköisesti uusiutuva. Nyt Sulolla on muutamat tikit kuonossa, sillä on kauluri vielä reilun viikon ja sillä on sekä kortisooni- että antibioottikuuri päällä. Kutina on parissa päivässä helpottunut ja Sulo on muuten hyvävointinen. Nyt odotellaan tuloksia ja toivotaan parasta.


Sulo kotiuduttuaan eläinlääkäristä 7.10
Ja muutenhan meille kuuluukin ihan hyvää. Stella voi hyvin ja toivottavasti pian päästään säännöllisesti treenaamaan ja luomaan takaisin agilitylihaksia. Kerran ollaan käyty fiilistelemässä hallilla pari viikkoa sitten ja tämän lisäksi olen kouluttanut normaaliin tapaan kisaavien ryhmää ATT:llä. Mieletön ikävä on päästä itse treenaamaan Stellan kanssa!


Sulo ja Stella täyttivät myös viime viikolla vuosia.<3 
Stella täytti upeat 4 vuotta ja Sulo komeat 7 vuotta! 

Olen kovin kiitollinen näistä vuosista kanssanne ja toivon, että meillä on monta iloista vuotta vielä edessämme! 
Seuraava ikävuosi pysytään terveinä, JOOKOS? <3

<3 Stella 4v ja Sulo 7v <3

4 kommenttia:

  1. Voi, onpas teillä ollut paljon sairastamista - tosi kurjaa :/ Jos ei sairasteta, niin sitten siellä eläinlääkärissä rampataan kaiken muun takia - koirien kanssa kun aina sattuu ja tapahtuu koko ajan.

    Tsemppiä kuitenkin jatkoon, kyllä se siitä! Ja paljon onnea synttärisankareille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän ollut viime vuosi epäonnea mutta voishan asiat olla paljon pahemminkin! :) Toki blogiin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle ihan siksi, että ei ole ollut mitään erikoista päivitettävää. Mieluiten laittaisin tänne agilityvideoita treeneistä ja kisoista sekä kivoja kuvia. No ehkä sekin vielä tapahtuu jonain päivänä :) Yritetään kovasti kääntää negatiivinen kierre positiiviseen! :)

      Synttärisankarit kiittävät onnitteluista! :)

      Poista
  2. Mä pystyn niin samaistumaan. Itekin ajattelin, että nyt kun tuon meidän vanhemman neidin kanssa on aika paljon sairasteltu viime vuonna niin tänä vuonna ei tarvitsisi eäinlääkärissä rampata koko ajan.Ikävä kyllä tuo meidän poika päätti sitten tuhlata omat harrastuskassansa eläinlääkärin vastaanotolle, jossa ollaan rampattu jo ihan liikaa tälle vuodelle. Toivotaan, että loppuvuosi ja ensi vuosi sitten harrastetaan enempi. Onnet synttärikoirille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastelu on niin mälsää :( Ja meillä tuo suuri rahallinen menetys ratkaistiin ihan pankkilainalla :/ Meillä on mennyt harrastamiseen vuodessa ehkä noin tonni, mutta nuo eläinlääkäreihin menneet kulut olivat niin roimat ettei edes se kassa riittänyt :( Kauhulla mietin miten iso summa olisi kyseessä ilman vakuutusta, joka kuitenkin korvasi useamman satasen... Tsemppiä teille! Ainakin tällaista kokeneena osaamme arvostaa harrastamista entistä enemmän! <3 ;)

      Poista

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)