lauantai 30. tammikuuta 2016

Se on siinä - NOLLAT kasassa!


Stella viime viikonloppuna Tsaulla. Kuva: Maria Sori
Tänään kisattiin kotihallin kisoissa ja taisteltiin viimeiset nollat ensi kesän arvokisoja varten! Stellan 2016 -vuoden arvokisanollat ovat nähtävissä ATT:n edustussivulla. Ensimmäiseltä radalta 2.sija ja toiselta radalta mahdollisesti yksi meidän uran parhaimmista radoista ja siitä myös komeasti nollavoitto! Viimeiseltä radalta hylättytulos ohjaajan kepeille ohjaussekoilujen seurauksena. Sen ei kuitenkaan annettu lannistaa päivää, koska onnistuttiin kokonaisuudessaan todella hienosti tänään! 

Stellan tuplanolla tuloslistalla.


Nyt Stella jää vajaan viikon huilitauolle ja tiistaina suunnatan osteopaatille huollettavaksi. Se on tällaisten ratojen jälkeen sen ansainnut. On se vaan paras aksakaveri ikinä <3


Palkitsin itseni tästä saavutuksesta upouusilla agilitykengillä! Tulevilla radoille edetään siis entistä ketterämmin ;) Tuskin maltan odottaa tulevia kisoja ja haasteita! Nyt peukut pystyyn, että pysytään molemmat terveinä niin, että päästään toteuttamaan meidän ensi kesän kisasuunnitelmat ;)

Uudet Irockin agilitykengät <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)