sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja uudet kujeet!


Vuoden ekat treenit 13.1.2016
Vuosi vaihtui ja me ollaan ehditty tammikuussa kaksi kertaa ohjattuihin treeneihin, kerran epiksiin treenaamaan kisatilannetta ja tänään kaivettiin pitkästä aikaa myös keltainen kirja esiin. Joulun tienoilla ja alkuvuodesta tuli käytyä hallilla harvemmin, ehkä noin puolentoista viikon välein, mutta nyt on taas tarkoitus tehdä treenaamisesta ja kisaamisesta meille sopiva rutiini. 

Stella epiksissä 18.1.2016 
Tänään TSAU:n kisoissa Stella luki huikean hienosti rataa, haki esteitä taitavasti, liikkui hyvin, teki hienot kontaktit ja pysyi lähdöissä upeasti. Kahdella ekalla radalla juuri ne kohdat johtivat hylkyyn, johon päätin jättää tekemättä "mitään ylimääräistä". No kahden radan jälkeen olin oppinut läksyni ja palauttanut tietoisesti mieleeni sen, että Stella on yksilö ja radalle ohjaukset pitää suunnitella sen eikä kenenkään toisen koiran mukaan. Stella lukee rataa tietyllä tavalla - eli juuri kuten se on opetettu - ja nyt kun se on saanut vauhtia ja röyhkeyttä lisää, niin se toimii parhaiten silloin kun ohjauksia käyttää aktiivisesti. Itselleni hyvä opetus seuraaviin kisoihin on tämä:

 Jokaiseen kohtaan pitää suunnitella jotakin Stellan silmin ;) 

Viimeiselle radalle lähdin "kaikki tai ei mitään" -asenteella. Uskalsin myös tehdä ohjauksia, jotka me osataan, mutta joita en ole aikaisemmin uskaltanut käyttää kisoissa. Kyllä kannatti! Tehtiin uusi henkilökohtainen etenemäennätys: 5,04 m/s, jonka lisäksi sijoituttiin nipin napin toiseksi. Ennen keppejä tuli muutama ylimääräinen laukka ja jouduin käyttämään ääntänikin normaalia enemmän ;) Tällä radalle tein myös takaaleikkauksen sekä lopussa viskileikkauksen, joihin olen todella tyytyväinen! Onnistuttiin Stellan kanssa todella hienosti ja tämä rata on aivan varmasti meidän yksi onnistuneimmista ikinä tähän mennessä. Tällä fiiliksellä kohti seuraavia ratoja! 



Tälle keväälle riittää kivasti haastetta, koska meiltä puuttuu vielä kesän arvokisoista joitain tuloksia. Tavoitteena on myös päästä joillekin agilitykursseille tai -yksityistunneille yli 15kk tauon jälkeen jossain välissä kevättä. Vaihdan itse myös helmikuun aikana koulutusryhmää ATT:llä ja käyn Sagin koulutusohjaajakurssin. Lisäksi minua pyydetty taas Poriin kouluttamaan Wecalle myöhemmin keväällä. Stellan kanssa jatkamme uskollisesti Esa Lehdistön treeniryhmässä harjoittelua . Tästä tämä taas lähtee ja tästä kaikesta nautitaan niin täysillä :) 

Harrastamisen iloa ja ihanaa kevättä kaikille lukijoille! 

ATT <3 kuva: 12.1.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)