sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Stellan 6-vuotisagilitykisat ja Taikapennin kasvattitapaaminen

Kuva: Tea Turunen

Johan on ollut tapahtumarikasta ja melko vauhdikasta. Raichu kävi viime maanantaina terveystutkimuksissa, joiden virallisia lausuntoja vielä odotellaan kennelliitosta. Kuvista ei kuitenkaan kuvannut eläinlääkäri löytänyt mitään moitteita, joten harrastuslupa on saatu ja sehän on pääasia! <3 Tutkimustuloksista tarkempaa päivitystä siis tulossa myöhemmin blogiin.

Peltoleikit 23.9.2017 Kuva: Tea Turunen

Uusi kaveri nimeltä Merri! Kuva: Tea Turunen

Kuva: Tea Turunen

Kuva: Tea Turunen

Alkuviikosta oli myös aktiivikoirien huoltopäivä. Raichukin on tottunut jo olemaan hyvin käsiteltävänä. 
Selkeästi ottanut Stellasta mallia kun ihan vuoroaan odotellessakin vetää pitkäksi :) 
Kyllä nyt taas kelpaa juoksennella ja porskuttaa elämässä eteenpäin! Kiitos Tanja jälleen hyvästä huollosta!
Huoltopäivä @ TurunKoirafysio

Stella täytti eilen vuosia, jota juhlistettiin oman seuramme agilitykisoissa. Voi että meillä oli lystiä Salme Mujusen huippuvauhdikkailla radoilla! Starttasimme ihan alussa, joka tietty asetti omat haasteensa, koska aikaa ohjauskuvioiden pohtimiselle ei kovinkaa paljon ollut ja lämmittelystäkin piti suoriutua mahdollisimman lähellä omaa lähtövuoroa, jotta lihakset pysyisivät lämpimänä radalle. Stella on ollut tasan kahden viikon pituisella agilitytauolla, joka siis päättyi eilen. 

Iloiset kisaajat <3

Stella laitteli parastaan jälleen kerran <3 Ohjaajaa lähinnä vaan nauratti viimeisellä radalla ja vähän myös kaarrokset alkoivat paukkua loppua kohden, mutta huippuhienosti selvittin jokaisesta radasta! Erityisen ylpeä olen meidän ensimmäisestä radasta, jolta irtosi myös nollavoitto. En ole koskaan aikaisemmin ollut radalla, jossa tuli näin vähän tuloksia... Radalla sai selvästi pluspisteitä siitä, että koira on sopivasti estefokusoitunut ja sopivasti ohjaajafokusoitunut. Stella oli superkiltti, kuuliainen ja haki esteitä just niin kuin pitikin. Muutama läheltäpiti -tilanne, joista kuitenkin selvittiin tiiminä <3 Poispäinkäännöksestä on näemmä tullut mun yksi ihan lemppariohjauksista!

C-hyppyradalta nollavoitto!


Agilityradoilla jatkettiin hyvää tekemisen meininkiä, joilla sijoituttiin 2. ja 4. Kärjestä jäätiin molemmilla radoilla kuitenkin vain noin 0,5 sekuntia hieman pitkäksi menneillä kaarroksilla. Todella toivon, että meillä on vielä yhteisiä kilometrejä paljon edessä, koska nythän me vasta vauhtiin ollaan päästy! Kerrottakoon myös, että yksi vauhtia lisännyt tekijä on varmasti se, että Stella on laihtunut mm-karsintojen jälkeen, eli tasan 3 kuukauden aikana, peräti 1kg:n verran (eli siis noin 13,2% omasta lähtöpainostaan). Hitaasti, mutta varmasti olemme siis saaneet tuloksia tiukan ruokamäärien punnitsemisen ja lepo-liikuntaseurannan avulla. Meno on radalla ihan toista kuin mm-karsinnoissa tai Ruotsissa kesällä. Arvokisat 2018 - täältä tullaan! :)



Tänään suunnattiin Raichun kanssa Taikapennin -kasvattitapaamiselle, jossa Raichu tapasi pitkästä aikaa äitinsä Guinnessin ja sisaruksensa. Koko poppoolla oli todella hauskaa yhdessä, ihan kuten viimeksikin tavatessaan. Ihanaa, että pentujen omistajat ovat niin motivoituneesti tulleet yhteistapaamisille. Stella pääsi turistina mukaan reissuun ja samalla palauttavalle lenkille eilisistä kisoista. Kiitos isosti kasvattajalle tapaamisen järkkäämisestä!

Vasemmalta:GT, Haiku, Penni, Saiga, Guinness (emä) ja Raichu.

Äiti ja poika <3

Porukan parhaiten paikallaan pysyjät ;)

Penni, Saiga, Guinness ja Raichu

Pieni turisti <3

Tulipa melko pitkästi päiviteltyä kuulumisia - jaksoikohan kukaan selata loppuun asti? :) Täällä päässä kirjoittamista lopettelee yksi hieman väsynyt, mutta kovin onnesta soikeana oleva koiraharrastaja viime päivien tapahtumista. Sen vaan vielä haluan tähän kirjoittaa, että nauttikaa ja pitäkää hauskaa koirienne kanssa. Jos homma alkaa mennä liian vakavaksi - palauttakaa itsellenne mieleen miksi valitsemaanne lajia ylipäätänsä harrastatte. Tekemisen ilo on ainakin itselleni ollut se ykkönen ja paras palkinto tänäkin viikonloppuna. Terveys ja osallistumismahdollisuus koiratapahtumiin ei ole itsestäänselvyys eikä kenenkään kilometrit ole rajattomia, joka herkästi välillä unohtuu kun harrastamiseen kunnolla uppoutuu. Juuri nyt, olen itse niin kiitollinen <3 

Tässä ja nyt, 
se mitä meillä on,
on hemmetin arvokasta,
joten nautitaan siitä, 
eikä välitetä mistään muusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)