sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viimeinen nolla Stellan agilitykilpailukirjaan Porissa!



Tänään se sitten tapahtui - Stellan agilitykilpailukirja tuli täyteen Porin agilitykisoissa nollavoiton myötä! 148kpl erillistä virallista nollatulosta tuohon kisakirjaan on merkitty, jonka lisäksi arvokisamerkinnät ja muutamat "ei-nolla -merkinnät". Tuosta keltaisesta kirjasta ei kuitenkaan löydy ihan kaikki Stellan kanssa kisatuista nollaradoista. Emme siis saa unohtaa niitä SM- ja PiirM- joukkuekisoja, joissa olemme Stellan kanssa tehneet lähes poikkeuksetta nollatuloksen. Kisakirjasta puuttuu toki myös merkinnät muista epävirallisista nollaradoista, kuten seuramestaruuskisoista ja muista epiksistä. Aika monta nollarataa on siis mahtunut tähän meidän 4,5 vuotta kestäneeseen agilitytaipaleeseen! Starttimäärät ovat olleet kohtuulliset. Noin 50 starttia + arvokisastartit ja muut mahdolliset epäviralliset startit per vuosi, lukuunottamatta tietenkin vuotta 2015, jolloin kisasimme hyvin vähän terveydellisistä syistä. 

Voittonolla Stellalle ja tuplanolla Manulle!

Miten kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut kisakaveriksi juuri Stellan ja näin monta upeaa yhteistä muistoa <3 Tällä hetkellä Stellan kanssa kisaaminen on niin rentoa ja hauskaa, koska me ollaan jo oikeasti ylitetty itsemme ja saatu jo ihan kaikki mahdollinen omasta mielestämme. Joka ikiselle radalle voidaan lähteä täysillä varmistelematta ja tietenkin aina tavoitteena ylittää itsemme yhä uudelleen. Kuitenkin yhteinen kisataival on väistämättä ylittänyt jo puolen välin, joka tuntuu tietenkin myös surulliselta. Pitää vaan toivoa, että yhteistä matkaa riittää kuitenkin vielä runsaasti. Stella - nimi oli tosiaan enne <3


Tässä vielä päivän radat. Ekalta radalta harmillinen tilastorima, mutta kisan nopein aika kuitenkin!






Tuloslistat, Stella porskutti mineistä nopeimmiten molemmilla radoilla!

Palauttelulenkki, seurana 7kk ikäinen Bufon <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)