maanantai 18. kesäkuuta 2018

AgiSM 2018 - Ilon ja surunsekaiset tunteet


Vuoden verran valmistauduttiin, kaikkemme annettiin, ja myönnän pettymyksen olevan suuri kun vain muutaman sekunnin verran päästiin tekemään sekä lauantaina että sunnuntaina puhdasta rataa agilityn SM-kisoissa. Stella on tällä hetkellä ihan mielettömässä tikissä. Sen vauhti ei ole koskaan aiemmin ollut mitään verrattavissa tähän aiempina vuosina. Mun oma keskittyminen ja rento tekeminen ei ollut vielä viime vuonna tämän kaltaista. Silti, me ei tämän vuoden SM-kisaviikonloppuna tehty yhtään tulosta. Säännöt ovat armottomat, yhteenkään virheeseen ei ole varaa tai se on game over. Parhaamme tehtiin ja tällä kertaa se ei riittänyt yksilöissä finaaliin. Ilon ja surun ristiriitaisin fiiliksin kirjoitan meidän SM-kisaviikonlopusta, joka oli kyllä aikamoista tunteiden vuoristorataa.


Viikonlopun onnennumerot parhaassa seurassa <3 Stella ja Maukka!
AgiSM-2018 järjestettiin tänä vuonna siis Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla. Kisajärjestelyt ja puitteet olivat aivan mahtavat ja keli oli lämmin ja helteinen. Kisaseura paras mahdollinen. Lauantaina kisattiin joukkuekisat ja sunnuntaina yksilökisat, ja Stellan kanssa edustimme jälleen Agility Team Turku ry:tä. Lauantaina ATT:n minijoukkueen jäsenet tekivät upeaa työtä ennen minun ja Stellan ankkuriosuutta. Emma & Niki tekivät ensimmäisenä pohjalle nollan, Heidi & Wii toisena nopean kymppituloksen ja Petra & Manu kolmentena tekivät upean nollaradan. Stellan kanssa starttasimme joukkueen ankkurina finaalikierroksella kisan neljänneltä sijalta, eli neljänneksi viimeisenä. Valitettavasti Stella ei jostain syystä "löytänyt" A-estettä ja ehti sen sijaan suorittamaan vieressä olevan hypyn, joten peli oli meidän osalta äkkiä pelattu. Vasta kolmannella yrityksellä sain Stellan A:lle ja jouduin siinä yrittäessäni kysymään tuomariltakin "What's going on?" kun en yhtään ymmärtänyt mistä oli kyse. Jälkikäteen useampi katsoja totesi myös monen muun koiran tulleen A-esteestä ohi. Aurinko paistoi ainakin tuossa vaiheessa iltaa aivan A:n takaa, joten silläkin saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Myöhemmin videota katsoessani toisesta näkökulmasta, näyttää siltä, että ohjauksen liikesuunta oli vain hieman pielessä, joten ehkä kyseessä oli kuitenkin vain ohjaajan moka. Oli niin tai näin, niin loppurata vedettiin sitten joten kuten suunnitelmien mukaan. Puomilla epätoivoinen yritys saada Stella kisavireessä pysähtymään, mutta muuten tein kuten suunnittelin. 

Maalissa harmitti koko joukkueen puolesta. Lopputulos jäisi siis kympiksi. Lähdin teltalle juottamaan Stellaa, kunnes muutamaa minuuttia myöhemmin meidät tultiin hakemaan teltalta ja sain kuulla, että voitimme joukkuekisassa hopeaa. Kylläpä helpotti omaa fiilistä kun kuulin ettei meidän ankkuriosuus vienyt muilta joukkueen jäseniltä hyvää sijoitusta ja mitalia. En voinut uskoa, että meidän hyllyttämisestä huolimatta yllettiin mitaleille. Olisin kuvitellut että nollatuloksia tai vitostuloksia olisi ollut enemmän. Joka vuosi joukkuekisa on kuitenkin erilainen ja näin tällä kertaa! Tämä oli Stellan kanssa nyt kuudes SM-tason mitali, joista neljä mitalia on saavutettu joukkuekisoissa, ATT:n riveissä. 


Epätodellinen fiilis! Mutta niin vaan SM-2 Mini-joukkue!
Kuva: Rita Larjava
Palkintojenjako. Kuva: Sporttirakki



Sunnuntaina kisattiin yksilökisat. Stella starttasi viimeisen ryhmän neljänneksi viimeisenä. Rataantutustumisen jälkeen itselläni oli luottavainen olo meidän osaamisen suhteen. Päätin tehdä radan juuri kuten olin suunnitellut ja nauttia joka hetkestä ja yhdessä tekemisestä. Vitos esteen kohdalla tuntuma pohjaan kuitenkin katosi hetkellisesti, joka kostautui liukastumisena niin, että liuin kevyesti päin suoritettavaa estettä. Kuulin, tunsin ja näin miten rima lähti putoamaan siivekkeeseen tulleen iskun seurauksena. Jokin mussa sanoi kuitenkin sisällä "älä luovuta" ja jatkoin vaan täysillä loppuun asti. Tottakai tiesin, että peli oli pelattu, mutta en antanut sen häiritä. Ratasuoritus oli ihan mieletön ja Stellan vauhtiin olin todella tyytyväinen. Niin pienestä kiinni täydellinen onnistuminen ja finaalipaikka. Niin ylpeä itsestäni, että en luovuttanut. Niin iloinen Stellan vauhdista, joka olisi puhtaalla tuloksella ollut -10,55 ja riittänyt 3.sijaan. Niin iloinen myös siitä, että Stella ei häiriintynyt pienestä kolarista. Olen myös surullinen siitä, että juuri tällaisessa paikkaa piti olla näin huono tsägä. Olen myös vihainen itselleni siitä, että en ostanut viime viikolla itselleni uusia kisakenkiä, jos kumminkin ne olisivat voineet estää liukastumisen. Ennen kaikkea olen järkyttävän onnellinen tuosta pienestä kiiturista <3 Ilman sitä, en saisi edes mahdollisuutta yrittää tavoitella Suomen mestaruutta tässä lajissa. Toivottavasti saadaan ensi vuonna Stellan kanssa uusi mahdollisuus. 


Tälleen tällä kertaa - ensi vuonna uusiks!?
Kiitos kaikille tsemppaajille, valmentajille, ystäville ja kanssaeläjille! 
TÄMÄ on agilitya - Ei voi onnistua, jollei osallistu ja ota riskiä siitä, että voi epäonnistua. 
Niin koukuttavaa, niin ihanaa, niin jännää ja niin tunteiden todellista myräkkää ja 
vuoristorataa samaan aikaan. Taas kokemusta rikkaampana eteenpäin kohti seuraavia 
haasteita. Kenkäkaupan kautta. 


Kuva: Rita Larjava

Onnistuminen on jatkuvaa epäonnistumisista toipumista. 
-Tuntematon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)