Unelmista totta - Stellan kanssa Suomen agility maajoukkueeseen!

Photo © Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

Viime viikonloppuna kisasimme Stellan kanssa elämämme neljänsissä Suomen agility maajoukkuekarsinnoissa, Ojangossa. Ensimmäistä kertaa koskaan Stella oli oikeasti hyvässä kunnossa osallistuessaan näihin kisoihin ja tuntui erittäin hyvältä päästä radoille sen kanssa. SM-kisojen jälkeen ehdimme käydä kaksi kertaa esteillä, joista toinen oli ratatreeniä. Meidän karsintaviikonloppu osoittautui aikamoiseksi tunteiden vuoristoradaksi, lopputuloksesta puhumattakaan. Tässä tekstissä meidän karsintaviikonlopun tapahtumia ja tunnelmia.

Stellan treenit SM-kisojen jälkeen

Perjantaina suunnattiin Helsinkiin, jossa majoituimme ketymme "residenssissä".

Stella ja hänen kannustusjoukkonsa :D

Photo © Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

Ensimmäinen karsintarata oli hyppyrata, joka oli Esa Muotkan käsialaa. Ennen ensimmäistä rataa ei suuremmin jännittänyt ja keskityin vaan siihen, että saisin ohjattua ensimmäisellä radalla ehjän suorituksen, jotta seuraavien ratojen juokseminen olisi mahdollisimman paineetonta. Ihan kelpo nollaratahan siitä paineltiin, vaikka treenattaviakin paikkoja sieltä löytyi ;) Tällä radalla sijoitus 4./81 ja pistetilin saldo auki 39,40 pisteellä. Toinen karsintarata oli agilityrata, joka oli Jari Helinin käsialaa. Lähdin hieman turhan rennolla otteella radalle ja olin myöhässä takaaleikkauksessa okserille, jolloin Stella käänsi itsensä riman päällä niin, että takimmainen rima rikkoutui. Keskittyminen herpaantui tämän jälkeen siten, että en ihan ohjannut loppurataa kuten suunnittelin. Stella oli kuitenkin hieno, kuuliainen ja taitava! Ajallisesti olisimme ilman vitosta olleet hyvällä sijoituksella tälläkin radalla, joka tietysti lämmitti omaa mieltä ja samalla tietysti pikkuvirhe vähän harmitti. Ei siis pisteitä tältä radalta, mutta hyvin fiiliksin suuntasimme lepäämään, ennen seuraavaa agilityrataa.

Paras kisakumppani ikinä <3

Kolmas karsintarata oli myös Jari Helinin käsialaa. Muistan, että mulla oli tästä radasta jo rataantutustumisessa erittäin hyvä fiilis. Pitkästä aikaa onnistuimme tekemään radan, johon näillä meidän taidoillamme osaan olla kaikin puolin tyytyväinen. Maalissa ei voinut muuta kuin tuulettaa ja riemuita! Ja en kyllä meinannut uskoa korviani ja tulostaulua, kun kuulin, että me voitettiin Stellan kanssa kyseinen rata - ihan omalla sekunnilla! Tämä voitto toi meille siis 50pistettä lisää, joten hyvistä asemista startattaisiin siis seuraavan päivän finaaliradoille, joilla mitä vaan voisi vielä tapahtua. Seuraavana yönä ei sitten paljoa nukuttanutkaan...

Photo © Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

Kuva: Ella Kaijärvi

Sunnuntaina jatkettiin finaaliratojen - hyppyradan ja agilityradan - merkeissä. Voi miten paljon olisinkaan halunnut onnistua Jari Helinin superkivalla hyppyradalla, mutta mitä enemmän sitä itse jännittää, sitä enemmän jää tiukoissa paikoissa varmistelemaan ja sittenhän ne virheet vasta tulevat. Yksi rima putosi huonon ja myöhästyneen ohjauksen vuoksi, josta itselläni putosi fiilis sitten aivan totaalisesta. En ohjannut kunnolla loppuun, joten koko rata päättyi hylkäykseen. Myönnän, että harmitti suunnattomasti erityisesti se, että en ohjannut täysillä loppuun asti vaan menetin fiiliksen ja oikeastaan aivan suotta - meidän menohan oli hienoa! Jälkikäteen kellotettuna radan aika olisi ollut jälleen aivan kärkipäästä. Ensimmäistä kertaa meillä oli (näköjään) omaksi hämmästyksekseni kunnon mahdollisuudet yltää vaikka minne ja nyt en itse pystynyt tekemään yhtä hyvin nollia kuin aikaisempina vuosina. Onneksi sain kovin paljon tsemppiviestejä ystäviltä ja kotoa, joiden avulla sain tämänkin nollattua.

Photo © Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

 Ennen viimeistä Esa Muotkan tuomaroimaa finaalirataa, olin käynyt itseni kanssa keskustelun, jossa päädyin seuraavaan: Ainoa asia, jota tulisin tulevalla radalla mahdollisesti katumaan, on se, jos lähtisin radalle huonolla asenteella enkä antaisi kaikkeani. Niinpä hylkäsin mielestäni sisäisen luovuttajaminäni ja päätin taistella ja juosta loppuun asti, enkä aio katsoa taakseni vaikka virheitä matkan varrella tulisi. En muista, koska olisin viimeksi ollut rataantutustumisessa ja sen jälkeen yhtä epävarma kuin tällä radalla. Jouduin ihan tosissani mielikuvittelemaan jokaikistä kohtaa päässäni ihan siihen asti, että oli meidän vuoro startata 7. viimeisenä. Muistan miten seisoin katsomon takana ja tein viimeiset rituaaliliikkeeni ennen omaa vuoroa. Katsomosta kuulin tutun äänen kuiskaavan "Tsemppiä, te osaatte kyllä". Tässä kohtaa kaikki mun epäilykseni itseäni ja Stellaa kohtaan katosivat. Asetuin lähtöön, asetin Stellan lähtöön ja hetkeä myöhemmin näin sivusilmällä miten Stella varasti..... JA SITTEN JUOSTIIN.

Photo © Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

En ole koskaan ennen tehnyt agilitya niin, että oikeasti juoksin radan alusta loppuun kuin olisin juossut henkeni edestä. Olin jäljessä heti alkumetreistä lähtien ja ehdin juuri ja juuri oikeeseen paikkaan oikeaan aikaan. Kerran meinasin jo jättää Stellan selkäni taakse, mutta onneksi olin hereillä ja sain tilanteen pelastettua ennen kuin Stella ehti singahtaa väärään putken päähän. Maaliin päästyäni kuulin yleisön, mutta en kuullut kuulutuksia, vaan vaivuin jälleen siihen ihmeelliseen kuplaan. En tiennyt mitään tuloksesta, ennen kuin huippu-ketymme tuli kertomaan, että me oltiin tällä hetkellä kokonaiskisan kärjessä, tällä radalla 2.sijalla. En vaan voinut käsittää, en siis millään. Totaalinen epäuskon tila. Viimeisten koirakoiden jälkeen tuli tieto - ja se oli varma se - me oltiin saavutettu meidän kolmella nollaradalla maajoukkuekarsintojen 2.sija! Viimeiseltä radalta hävisimme niukasti vain yhdelle koirakolle ja saimme 48,50 pistettä lisää.

Minien vuoden 2018 maajoukkuekarsintojen tuloslistan kärki

Uskomatonta.... me olimme juuri voittaneet paikan agilityn pohjoismaiden mestaruuskisoihin Vantaalle elokuussa ja agilityn maailmanmestaruuskisoihin Kristinestadiin lokakuussa! Pääsemme kisaamaan sekä yksilö- että joukkuekisassa molemmissa kisoissa. Jos kaikki menee hyvin ja pysymme kunnossa, yksi isoimmista unelmistani toteutuu ja kaiken lisäksi, se tapahtuu mun rakkaan Stellani kanssa <3 Tämä koira on kyllä ylittänyt kaikki mahdolliset odotukset kerta toisensa jälkeen. Vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi. Olen niin kiitollinen tästä koirasta ja ylpeä siitä mitä olemme vuoden sisällä saaneet aikaan kovalla työllä. Vuosi sitten ei vauhti riittänyt edes neljällä nollatuloksella 10 parhaan joukkoon...

Minien top 10!

Maajoukkuekarsintojen 2.sija 137,90 pisteellä!

Suomen agilitymaajoukkue vuosimallia 2018!

Kiitos Ella ketynä toimimisesta ja ratojen kuvaamisesta <3 

Tässä meidän onnistuneet vedot, joiden ansiosta ollaan mukana Suomen maajoukkueessa.

Livestreamin kuvaamana:

Meillä on ollut tänäkin vuotena aivan mahtavia huipputyyppejä meidän ympärillä auttamassa meitä tämän unelman toteuttamisessa. Olemme tehneet määrätietoisesti töitä ja tämä on palkinto siitä panostuksesta, jonka olemme Stellan kanssa toisillemme antaneet. Jälleen on kiitoksen paikka: Kiitos kuntovalkku Arppa, koutsit Elina ja Esa sekä luottofyssari Tanja. Kiitos myös teille kaikille, jotka olette jaksaneet tsempata ja uskoa meihin. Aina kannattaa uskaltaa unelmoida samalla kun nauttii siitä mitä tekee eikä koskaan saa luovuttaa, edes silloin kun on epäonnistunut edeltävällä radalla tai edeltävässä kisassa tulostaulun mukaan. Lupaan nauttia jokaikisestä radasta Stellan kanssa tulevissa isoissa kisoissa. Tavoitteenani on tehdä sitä agilitya, josta me molemmat nautitaan eniten ja johon me näillä omilla taidoillamme tänä päivänä kykenemme. <3 

Photo © Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

"Ei ole tärkeää tehdä paljon, vaan tehdä koko sydämestään sen minkä tekee"

Photo © Rita Larjava, Mageekuva.fi