perjantai 27. tammikuuta 2012

Stella 17 viikkoa ja ensikosketus agilityyn

Paino: 3,35kg Säkäkorkeus: 28,5cm
Tänään kävin Stellan ja Sulon kanssa ottamassa rokotukset ja molemmat saivat nelosrokotteen ja rabieksen. Stella oli hienosti kuten aina eikä sanonut taaskaan sanaakaan kun piikkiä laitettiin vaan söi kiltisti nameja kädestäni. Purenta on kuulemma hyvä eikä yhden yhtä maitohammasta ollut vielä lähtenyt. Sulo sen sijaan pelkäsi toimenpidettä jo eläinlääkäriin mennessään ja pöydällä se oli yhtä epävarma. Piikkiä ei kommentoitu mutta piti vähän vääntyillä siihen malliin että ei kivalta tuntunut eikä namitkaan maistunut kädessä - ja se jos jokin on epätyypillistä Suloa.

Molemmat pääsivät myös puntarille: Stella painoi 3,35kg ja Sulo painoi 13,45kg. Mittasin taas Stellan säkäkorkeuden kotona perjantain kunniaksi ja sain sellaisen ympäripyöreän luvun kuin 28,5cm. Neidistä voisi siis ennustaa 34,5cm korkeaa sitten aikuisena, mutta nähtäväksi jää miten tuo ennuste neljän kuukauden iässä pitää paikkansa, jonka mukaan noin 6 cm tulisi vielä korkeutta lisää.

Käytiin rokotuksien jälkeen lumo-hallilla ja Stella sai ensikosketuksensa agilityyn ;) Tein Stellan kanssa muutamia ohjausjuttuja aidan siivekkeiden kanssa, lähinnä kiertämisiä. Sitten otettiin pari kertaa ihan lyhyt suora putki ja muutaman toiston jälkeen neiti olisi mennyt sitä itselläänkin. Huomasi kyllä että Stella tykkäsi puuhasta alusta lähtien! Sulon kanssa otin eilisen koirahierojan takia ihan kevyen treenin, sillee että sekin sai pikkasen mennä jotain kun sinne hallille kerran päästiin. Se mikä Sulon treenissä oli hyvää oli se että sillä oli kivaa ja plus että se meni ekaa kertaa ihan itekseen keinua ja suhteellisen reippaasti jopa. Nopeammin saisi juosta keinun päähän, mutta nyt sitä voi jopa sanoa esteen suorittamiseksi! Tiedän taas sitten vähän paremmin mitä Sulon kanssa kannattaa treenata, eli ohjausharjoituksia kilokaupalla. Se on edelleen se Sulon kompastuskivi - se ei VIELÄ osaa lukea mua. 

Voisin tässä samalla mainita että viime maanantain aglitytreenit ATT:llä menivät oikein hyvin, sillä teemanahan oli irtoaminen. Sulo teki myös A:lla erinomaiset kontaktit ja oli poikkeuksellisen kuuliainen. Lopuksi otin renkaan pari kertaa, jotta muistuu senkin suorittaminen. Sain myös mennä pientä radanpätkää Sulon kanssa, jossa oli pari takaakiertoakin. Siinä tuli taas esille se ettei Sulo seuraa mun ohjausta... mutta eiköhän se sieltä sitten kun tehdään vain noita treenejä. Stellan kanssa meinaan tehdä niin etten palkkaa koskaan jos tarjoaa itsenäisesti estettä vaan mennään niitä esteitä ainoastaan minne minä ohjaan :)

Meinaan myös lähitulevaisuudessa käydä Turun Koira-Kissaklinikalla kuvauttamassa Sulon lonkat ja kyynärpäät ja silmäpeilata sen silmät, koska Sulolle ei olla ikinä tehty sheltille kuuluvia kunnon terveystutkimuksia. Pian ollaan toivottavasti siinä pisteessä että Sulo vois alkaa kisaamaan agilityssakin, ensin mölleissä ja sitten ehkä jo tänä vuonna virallisissa. Aika näyttää kuinka käy, mutta eihän meillä Sulon kanssa ole kiire minnekkään kun ei ole tavotteitakaan asetettu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)