maanantai 16. huhtikuuta 2012

Shelttien tokopäivä Kupittaalla 15.4.2012

Sulo valmiina tottistelemaan! Kuva: Sirpa Saari
Tänään oli sitten tokon vuoro eilisen koiratanssikurssin jälkeen. Leena Välimäki tuli viime vuoden kevään tapaan pitämään tokokurssia shelteille ja tottakai Sulon piti päästä mukaan, onhan kyseessä hänen ykköslajinsa ;) Stellakin pääsi katselemaan ensimmäistä ryhmää, joten molemmat pääsivät tapaamaan toisia shelttejä ja vähän puuhastelemaan. Päivään mahtui paljon kaikkea, myös uusia oppeja, ja tästä tokosta oli totisuus kaukana sillä kivaa oli :)

Olimme Sulon kanssa toisessa ryhmässä ja Sulolla oli aluksi erittäin kova vire treenata, oikeastaan juuri passeli vire työskentelyyn pitkästä aikaa. Ensimmäisenä halusin ottaa merkin opettamista, koska en ole sitä ollenkaan opettanut Sulolle ja alkaisi olemaan korkea aika...


Sulo lähtee merkille ekoja kertoja. Kuvat: Sirpa Saari

Merkkiä aloitettiin opettamaan niin että jätin Sulon istumaan ja menin merkin taakse "bilettämään" eli kertomaan Sulolle että täällä on bileet, niinpä sinne sen haluan. Palasin koiran luokse ja sanoin "merkki" katsoen merkkiä kohti ja sinne se syöksyi alun epäröinnin jälkeen. :)

Sulo merkillä vastaanottamassa lihapulla-palkkaa. Kuvat: Sirpa Saari
Onneksi mulla sattui olemaan lihapullia matkassa mukana, sain palkattua Sulon kätevästi niillä. Tosin heitin ne aivan liian pitkälle, koska olen tottunut heittämään niitä luoksetulon pysäytyksessä "hieman" pidempiä matkoja :D Älyttömän nopeasti Sulo silti äkkäsi mitä tehtiin ja vauhti oli alusta asti erinomainen ja pysähtyi myös hienosti käskystä. Eli homma meni siis niin että kun olin kertonut koiralle että tänne juostaan ja kun Sulo meni ohi merkin, annoin pysäytyskäskyn ja sen jälkeen lensi oitis lihapullapalkka. Ruutua treenatessa pitäisi hetken aikaa aina käyttää palkkaa ruudussa, jotta ei lähde aluksi sekoittamaan näitä kahta liikettä. Merkissä ei myöskään näytetä kädellä minnekkään, kuten ruudun harjoittelussa.

Lentsun kommentit Sulosta olivat "Sulla on kyllä tyhmä koira, siis hyvällä tavalla" ja "Hauska tyyppi". Sulo ei kyllä mun mielestä tyhmä ole kun tajusi noinkin näppärästi mitä tehdään, mutta jokainen vetäkööt omat johtopäätöksensä mun hölmöläisestä<3

Kuva: Sirpa Saari
Seuraavalla kierroksella halusin ehdottomasti ottaa tunnistusnoudon, koska se on jo kerran kokeessakin nollattu. Teimme saman tyyppisen kuvion kuin viime syksyn kokeessa, jotta nähtäisiin tekeekö Sulo saman tempun kuin viimeksi.

Kapuloille lähetys. Kuvat: Sirpa Saari

Suureksi yllätyksekseni Sulo teki ihan mielettömän upean tunnarin! Sulo haki kauan omaa, mutta kun löysi sen, toi reippaasti eikä maistellut muita kapuloita ollenkaan. Lentsun kommentti: "Jos ette ole treenanneet tätä ja silti näin hyvä niin älkää treenatko" :D. Olen kuitenkin sitä mieltä että kestävyystreeniä tarvitaan useamman kapulan kanssa samaan aikaan, sekä myös treenaamista useammin avustajan kanssa ja eri paikoissa ja maastoissa. Ihan mahdottoman ylpeä olin Sulosestani<3


Sulo etsii omaa. Kuva: Sirpa Saari
Seuraavalla kierroksella alkoikin Sulon patterit jo loppua parin tunnin odottelun jälkeen, kun halusin ottaa salamakävelyä. Sulo veti hyvin asennot, tosin vaihdot voisivat olla vielä nopeammat ja hieman jäi Sulo myös ihmettelemään käännöksen kohdalla merkkejä. Minä mokasin liikkeen tekemällä täyskäännöksen ennen liikkurin käskyä, joka oikeasti nollaa liikkeen. Tätä täytyy siis alkaa harjoittelemaan avustajan kanssa ja myös erikseen täytyy tehdä noita jääviä.

Ihan viimeisessä liikkeessä ei sitten riittänyt enää keskittymiskykykään oikein kummallakaan kun teimme ohjattua noutoa namikupeilla. En tosin saanut tämän liikkeen treenaamisesta mitään uutta tietoa kuin sen että suunnat ensiksi kuntoon ennen kuin vaihdetaan kapuloiksi. Kapuloiden kanssa voi treenata myös ennen kuin osataan merkki ja lyhyeltä matkalta voi treenata samassa yhteydessä merkkiäkin kun se alkaa sujua.

Otimme myös ryhmässä lyhyen paikallamakuun. Sulo suoritti sen yhtä varmasti kuin ennenkin.
Kuva: Sirpa Saari

Lopuksi piti vielä tehdä mallikas ja kiva hyppynouto, jonka Sulo suoritti hienosti vaikka hyppääkin pirun kaukaa esteelle, mutta hyvältä se silti näyttää kuten kuvasta näkyy. :)

Sulon hyppynouto. Kuva: Sirpa Saari
Nyt lähdetään Sulon kanssa sitten treenaamaan näitä VOI/EVL-liikkeitä kuntoon ja voisimme ottaa tavoitteeksi sen TK3 2013 vuoden loppuun mennessä. Realistisena ajatuksena olisi käydä parissa VOI-kokeessa ensi syksynä, jos liikkeet saadaan kuntoon siihen mennessä.

Tähän vielä loppuun pieni kooste siitä mitä Stellan kanssa rällästelin kun katselimme muiden treenaamista aamupäivän ajan...
Puun kiertoa à la Stella. Kuvat: Sirpa Saari

Pitipä sitä koittaa myös mitä neiti tekee noutokapulalle, koska palauttaa aika hyvin keppejä. No kyllähän innokkaasti hommaa lähdettiin suorittamaan siitä mitään tietämättä, mutta ei se kapula ihan minun luokseni päässyt ;) Lisää treeniä vaan ja naksuttelua niin kyllä se sieltä tulee... Mehän ei vielä Stellan kanssa säännöllisesti treenata tokoa, mutta ehkä Stella siitäkin tykkäisi joten miksipä ei. APUA, aika loppuu kesken kun haluttais harrastaa kaikkea! :D



Stellan tutustumista noutokapulaan. Kuvat Sirpa Saari

Kiitokset taas Sirpa Saarelle kivoista kuvista ja Lentsulle hyvistä tokovinkeistä. Seura oli kyllä mitä mainioin ja Stellakin pääsi tutustumaan kivoihin toisiin koiriin ja myös leikkimään pitkästä aikaa toisen pennun kanssa. :)  

Ylä kuvassa Nadjan Flow-bortsu ja ala kuvassa Jope-sheltti Stellan kanssa.
Kuvat: Sirpa Saari
 
Stella ja Maya
Kuva: Sirpa Saari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)