maanantai 30. huhtikuuta 2012

Sinne menivät Stellan yläkulmurit, samoin toukokuun suunnitelmat

Tämän vuoden vapun juhlinta muuttuikin oikein murheengryyniksi kun jouduin viemään Stellan Koira-Kissaklinikalle. Olenhan täällä blogissakin jo useasti päivitellyt noita Stellan maitohampaiden lähtöä ja koko ajan olen ollut toiveikkaana ja uskonut, että kyllä ne yläkulmahampaatkin vielä lähtevät. Muutamat kasvattajatkin ovat vielä pyytäneet minua maltillisesti odottamaan, koska Stella on kehittynyt muutenkin hieman hitaaseen, mutta tasaiseen tahtiin, joka ei siis sinänsä ole huono asia. Tasainen on hyvä, mutta kun muut hampaat irtoilivat niin hienosti 23 ikäviikkoon mennessä ja yläkulmurit eivät vieläkään olleet lähteneet niin päätin, että asialle on tehtävä jotain ja pian. Mätsärissäkin minua on huomautettu Stellan hampaista ja eilen meidän luokan arvostellut tuomari sanoi, että Stellan purenta on nyt vielä hyvä, mutta jos en poistata noita hampaita ja jos ne eivät itsellään lähde pian, se voi vaikuttaa sen purentaan haitallisesti. Niimpä poistatin nuo riiviömäiset yläkulmurit pois päiväjärjestyksestämme ja tällä hetkellä Stella nukkuu kauneusuniaan leikkauksen jäljiltä ja minä en tietenkään voi jättää toipilasta yksin kotiin valvomatta. Stellahan ei ole saanut aamullakaan ruokaa ja vielä ei ainakaan ruoka maistu hänelle, joten seurailen tilannetta. Ehtiihän sitä vappua juhlia ensi vuonnakin...

Stella noin 6kk ikäisenä syö luuta
Ja näin sitten kaikki tapahtui...
Viime perjantaina päätin sitten varata ajan eläinlääkärille, koska muutosta hampaiden suhteen ei ollut vieläkään tapahtunut. Itseasiassa nuo hampaat kyllä jossain vaiheessa vähän heiluivat, mutta nyt olivat työntyneet taas jo niin lähelle uusia hampaita, jotka ovat kasvaneet jo lähes loppuun asti, että niitä oli mahdotonta edes heilutella. Kaikkeni olen noiden hampaiden kanssa tehnyt: puruluita tarjonnut, vetoleikkejä ja räsyleikkejä leikkinyt ja onhan tuossa muidenkin koirien kanssa painittu aika kovaan tahtiin sen mitä kennelyskä-varoajan jälkeen olemme ehtineet, mutta ei vain ole auttanut asiaa :(


Stellan ja Vilin hurjat leikit viime viikolta.... Stella laittaa urokset matalaksi!
No oli miten oli, niin tälle päivälle sain ajan Koira-Kissa Klinikalta ja sinne suuntasimme Stellan 7kk-päivän "kunniaksi". Puntari Stellalle 5,1 kiloa, joten 400g on näköjään tullut kuukauden aikana painoa lisää. Tosiaankin harmillisesti osui juuri tälle päivälle tämä lääkärikäynti enkä siitä syystä saa otettua mitään kuukausikuviakaan Stellasta tai muitenkaan päivitettyä blogia iloisissa merkeissä, vaikka niin olisin senkin halunnut tehdä. Mutta kuten sanottu, tällä asialla oli ihan oikeasti kiire, joten sen suurempia miettimättä halusin homman alta pois niin pian kuin mahdollista!

Eläinlääkäri antoi Stellalle ensin rauhoitteen ja neiti otti sen paremmin kuin Sulo viime viikolla. Hiemanhan se kirpaisi tätäkin tättähäärää, mutta ei niin paljon että siitä olisi pitänyt kauheaa numeroa tehdä. Stella nukahti siinä sitten syliini ihan muutamassa minuutissa ja siinä sitten silittelin pientä sinistä tähteäni toivoen, että kaikki menisi operaation kanssa hyvin. Itkuhan siinä sitten pääsi viimeistään kun näin miten hoitaja tuli hetken päästä hakemaan Stellaa ja nosti Stellan aivan löysänä ja silmät ummessa syliinsä ja kantoi toiseen huoneeseen. En poistunut paikalta vaan odotin koko sen puolisen tuntia, jonka ajan Stella oli poissa.

Pian Stella sitten kannettiinkin jo takaisin luokseni tiputuksessa ja filtti päällään.Tuntui todella rankalta katsoa miten Stella lähes kuolleen näköisenä veteli siinä sikeitä, suu auki, kieli ulkona ja silmät ummessa. Istahdin heti lattialle sen viereen ja silitin sitä pientä ja tarkistin tietty pulssin kaiken varalta. Sitten lääkäri saapuikin kertomaan operaatiosta. Yläkulmurit olivat todellakin olleet niin tiukasti kiinni, etteivät olisi omin keinoin luultavasti lähteneetkään ajan kanssa ja jos olisivat, olisi luultavasti purenta jo vahingoittunut. Kyseisten hampaiden juuret osoittautuivat ihan valtaisan pitkiksi, kuten alhaalla olevasta kuvasta näkyykin. Pieni viilto jouduttiin ikeniin tekemään molemmille puolille ja siitä syystä myös laittamaan kaksi sulavaa tikkiä. Stella oli saanut myös antibioottia sekä kipulääkettä. Stellan oikeasta jalastakin oli jouduttu kanyylin laittamisen takia ajamaan karvaa pois (eli se siitä hienosta eilisestä trimmaamisesta...). Pääasia kuitenkin että kaikki meni hyvin. Kyllä se vaan niin on että terveys tulee aina edellä!



Kuvassa näkyy kaikki talteen saamani maitohampaat, jotka ovat kotona kiltisti irronneet ja etualalla näkyy eläinlääkärissä poistetut kulmahampaat, joista huomaa selkeästi, että juuri oli näissä TODELLA pitkä.

Tässä vielä kooste Stellan maitohampaiden lähtemisestä. Minulla oli tarkoitus laittaa tämä tänne heti viimisten hampaiden lähtemisen jälkeen, mutta nyt tämä kuva on ollut 1,5 kuukautta jossain arkistojen syövereissä, koska noiden kulmahampaiden vaihtumista odotimme niin kauan... Tämä kooste on tietty hauska säilyttää niin että minä ja myös muut voivat verrata koiransa hampaiden lähtemistä näihin päivämääriin, jolloin Stellalta lähti hampaat.



Aina sitä näköjään sitten oppii jokaisen koiran kanssa jotain uutta. Jos olisin paremmin tiennyt, olisin poistattanut nuo hampaat jo kuukausi sitten, jotta en nyt sitten joutuisi tuon nukutuksen ja lääkityksen 30pv varoajan takia peruuttamaan nuo kaikki kivat kevään pentuskabat. Eivät nuo hampaatkaan tietysti ole vielä viikkoon näyttelykunnossa, saatika tuo oikea etujalka, josta ajeltiin karvoja....

Harmittaa tämä todella suuresti, vaikka tiedostan että terveys tulee ennen kaikkea. Tätä pettymystä voi olla ehkä vaikea ymmärtää ulkopuolisena, mutta jos tietäisitte miten kovin olemme juuri noita näyttelyitä varten valmistautuneet ja miten minä olen odottanut niitä kaikkien näiden kehujen jälkeen mitä Stellasta olen saanut, niin ehkä siinä kohtaa ymmärtäisitte että itku on ihan sallittua. Stella on nyt viimisen kuukauden aikana oppinut esiintymään tosi hyvin mätsäreissä ja olisin niin halunnut päästä osallistumaan kaikkiin noihin näyttelyihin, jotka olemme siis jo maksaneet eli: Rauma, Harjavalta, Salo sekä Pori. Stella on vain kerran pentu ja nimenomaan pentunäyttelyistä olisi ollut kiva aloittaa, niin tietää mitä parantaa junioriluokkaan. Kun johonkin asiaan on todella paneutunut niin pudotus tulee erittäin korkealta ja tuntuu tosi suurelta. Surullisinta on vetää yli periaatteessa kaikki kivoimmat tapahtumat pois omasta kalenteristani, vaikka tiedän että näyttelyitä tulee ja menee jatkossakin.

Nyt Stella syö kipulääkettä pari päivää tarpeen mukaan ja liikkuu hieman vähemmän kuin normaalisti myös. Viikon verran syödään vain pehmeetä ruokaa, jotta tikit saavat sulaa rauhassa. Suunnitelmat Stellan näyttelyiden suhteen on auki, koska tärkeintä on toipuminen. Laitoin Stellan korvat myös heti takaisin liimaan, vaikka ihan hyvin pysyivätkin alhaalla, mutta nyt samalla kun emme kuitenkaan voi osallistua näytelmiin niin vahvistetaan tuota korvien taitoskohtaa. Täytyy katsoa jos työt antaisivat sen verran myötä että voisin käydä näyttämässä Stellaa esim. Lohjalla, Helsingissä tai Kotkassa sitten kesäkuun puolella .Nyt on kuitenkin tärkeintä Stellan toipuminen leikkauksesta ja voimmehan viikon kuluttua treenata kaikkea muuta, kuten agilitya ja tokoa jotka on Stellastakin mieluisampia, vaikka kyllä myönnettäköön että kyllä Stella oikeesti taitaa tykätä tuosta näyttelyesiintymisestäkin. Hieno pentu on<3

4 kommenttia:

  1. Onneksi hampaiden poisto sujui hyvin! :) Saako kysyä, paljonko tuo toimenpide maksoi?
    Meidän sheltillä on aika tiukasti kanssa nuo yläkulmurit kiinni. Tässä seuraillaan päivä päivältä, että rupeisko ne heilumaan yhtään vai pitääkö ne lähtee poistattamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kysyä: 140,30 € oli koko homma ja meille se maksoi myös neljän näyttelyn osallistumismaksut eli yli satku siihen lisää, koska ei ilmeisesti saada rahoja sieltä takaisin. Onko teillä jo alkanut uudet kasvamaan? Kasvavatko oikeasta kohtaa? Tsemppiä teille, toivottavasti teillä käy hiukan parempi tuuri kuin meillä :)

      Poista
  2. Tuota luokkaa sen ajattelin maksavankin. Harmi, jos ei saa rahoja takaisin. :/ Uudet on alkaneet kasvamaan vähän. Alhaalta toinen kulmuri lähtenyt ja toinen heiluu jonkin verran. Kyllä ne pitäisi kasvaa oikeasta kohtaa, mutta voi olla että pitää jollekin näyttää, joka osaisi sanoa tarkemmin. Kiitti! Pitää vielä koittaa vähän vetoleikkejä sun muita tässä muutama päivä kokeilla. :)

    VastaaPoista
  3. Niin ja muuten kun kysyit niistä Milan hampaista, niin laskin ne tänään ja kaikki 42 löytyi :)

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)