keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Stella - Olet tähti!

Ihan uskomaton päivä takana ja vaikka kuinka blogipäivityksen teko piti jäädä huomiselle, niin ei tässä malta mennä nukkumaan ennen kuin on ajatukset kasattu tänne meidän uutisblogiin. Aamu alkoi sillä että lähdettiin agilityhallille vähän treenimään agilityn alkeita ja Stella on kyllä osoittautunut erittäin potentiaaliseksi koiraksi myös tähän lajiin. Harjoittelimme tällä kertaa uutena juttuna pakkovalssia sekä kertasimme pussin estesuorituksen sekä teimme kontaktitreeniä. Stella palkkautuu ihan loistavasti sekä nameista että leluista ja virtaa kuin myös motivaatiota tekemiseen riittää :) Sulon kanssa on sen sijaan vaikea hahmottaa sen osaamistasoa, mutta nyt aletaan keskittymään eri ohjaustekniikoihin niin että ne varmasti menevät perille ja sitten myös toisaalta treenaamaan sellaisia juttuja, jotka ovat vahingossa jääneet kunnolla opettamatta.

Kuva: Suvi Patrikainen


Stella odottaa kehään pääsyä. Kuva: Suvi Patrikainen

Ilta menikin sitten Turun Collie Yhdistyksen järjestämässä Match Showssa Kupittaan puistossa. En voinut vastustaa kiusausta, kun jälleen kerran oli mätsäri ihan meidän naapurissa ja koska treeniä edelleen tarvitsemme niin pakkohan meidän oli mennä osallistumaan! :) Kerrankin saimme jopa miestuomarin, joten sekin oli ihan uutta Stellalle.

Kuva: Päivi Älli

Stella esiintyi pentujen kehässä mielestäni aikaisempaa paremmin. Muutaman kerran innostui pomppimaan kun minulla oli vahingossa liian kova tahti. Pöytä oli hieman parempi viime kertaiseen, mutta edelleen voisi varmemmin siinä seistä. Yksin liikkuessaan liikehdintä oli minusta tosi hyvää, mutta nipin napin hävisimme komealle akitalle ja saimme siis sen odotetun sinisen nauhan, tai tällä kertaa itseassa vihreän nauhan.

Kuva: Päivi Älli
Kuva: Suvi Patrikainen

Sinisten, tai siis vihreiden, kehässä sujui myös mallikkaasti. Meitä juoksutettiin aika paljon ja mietinkin koko ajan, että koskakohan Stellalla menee hermo moiseen, kun ei olla koskaan aikaisemmin yhtä paljon juostu! No ei oikeastaan mennyt hermot kummallakaan vaan sijoituimme yllättäen ryhmän ensimmäiseksi! :) Palkinnoksi saimme pokaalin ja ruusukkeen lisäksi lahjakortin, jonkin näkösen astian, lambi-tyynyn, hölläillään-lippiksen, koiran ruokaa, koirashampoota ja koirankeksejä. Voi olla että kassista löytyi vielä jotakin muutakin...

Luokan voittajana jatkoimme tietysti BIS-kehään, jossa 3 tuomaria laittoi järjestykseen kaikki ryhmävoittajat, joita oli yhteensä kuusi. Aluksi tuomarit kävivät tutustumassa niihin koiraan, joita eivät aikaisemmin olleet tavanneet. Käsittely tapahtui maassa ja tämä oli meille ihan uusi tilanne! Se menikin yllättäen varmemmin kuin pöydällä olo. Kaikki tuomarit olivat tosi mukavia ja kommentoivat lähinnä Stellan kulmahampaita, jotka edelleen ovat paikoillaan. Kerroin tietenkin että olen tietoinen asiasta ja että seurailen tilannetta :)

Kuva: Suvi Patrikainen

Kauan siinä sitten juostiinkin ja seistiin tuomareiden edessä. Jossain vaiheessa kaksi koiraa pudotettiin pois pelistä ja sitten taas juostiin ja seistiin. Ihan viimeisellä kierroksella Stella alkoi jo pomppimaan ja haukkumaan ja ajattelin että neljäs sija on ilmiselvästi meidän, mutta meidät huudettiinkin kakkokseksi! Palkinnoksi saimme 15kg-ruokasäkin, upean pokaalin ja ruusukkeen, sipsipussin, pari lahjakorttia (toinen oli 5€-seteli Mustiin ja Mirriin), susi-seinäkalenterin ja kirjavan viltin. Mielessäni kävi vain ajatus siitä että millä ilveellä saan tuon kaiken palkintosaaliin kuljetettua kotiin asti!? Onneksi Erika sattui olemaan mukana treenailemassa ja auttoi meitä saamaan palkintosaaliin kotiin autonsa avulla :)

BIS 2 Kuva: Suvi Patrikainen


Stella ja komea palkintosaalis: SIN1 BIS2

Iloinen olen tästä tunnustuksesta, jonka saimme tuomareilta. Meille tärkeintä oli tietty päästä harjoittelemaan ja tällä kertaa saimmekin harjoitella koko rahan edestä ja ainakin tarpeeksi ;) Saa nähdä millainen neiti tuosta Stellasta oikein kehittyy ja kasvaa, tällä hetkellä vaikuttaa ainakin olevan täysin nimensä veroinen - Tähti!

8 kommenttia:

  1. Onnea Stellalle! :D Se on ja siitä tulee varmasti ihan super :)

    VastaaPoista
  2. Upeaa Stella, hitsit kun se on jo kasvanut kun kattoo noita kuvia, ei ollakkaan taas nähty niin pitkään aikaan! :) Kylläpäs saitte paljon palkintoja, ettekös saaneet jostain aikaisemmastakin mätsäristä ruokasäkin vai muistanko väärin? Ite en kauheesti tykkää saada ruokaa palkinnoks, kun jotenkin tyhmää alkaa vaihtaa merkkiä.. Paitsi eihän siinä mitään jos kaikki vaan sopii! :) Meillä vaas westejen kanssa joskus ollut jotain häikkää joittenkin ruokien kanssa.

    Täytyykin alkaa Milan kanssa nyt tosissaan treenaileman varsinkin juoksemista, kun eihän niihin näyttelyihin ole enää paljon mitään aikaa! Ja meidän juoksu ei aina ole kovin tasaista kun Mila innostuu siitä niin kovasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten, juosutatko Stellaa niin että kävelet itse ai juoksetko? Mulla on tällä hetkellä semmosta pikakävelyn ja melkeen juoksun sekotusta ;D

      Poista
    2. Stella on tainnut kerran aikaisemmin voittaa mätsäristä 0,5kg sen omaa ruokaa joten se oli ihan hyvä voitto ja sen lisäks siitä kuvakilpailusta sen 6kg samaa ruokaa :) Mutta tuon kyseisen Jeppe-säkin syötän varmaan Sulolle oman ruokansa seassa, en siis vaihda siihen :) Mä en voi juosta Stellan kanssa koska on niin pieni ja lähtee helposti pomppimaan, joten mä oon itsekin ravannut, mutta kyllä mäkin jo nopeammin liikun kuin pari kuukautta sitten, jotta Stella ottais pidempiä askeleita :) Mutta on meilläkin vielä paaaaaljon treenaamisen varaa :)

      Poista
  3. No, onpas melkoinen palkintosaalis pienellä :)! Onnea!!

    VastaaPoista
  4. Samaa olin sanomassa kuin Sirpa :-D Iso on palkintosaalis pikkusella!

    VastaaPoista
  5. Vautsi vau, Onnea Stella ja Sonia :D Palkintosaalis oli tosiaankin ruhtinaallinen!

    VastaaPoista

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)