keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kevään ensimmäinen punkki!

VAROITUS: Seuraava kuva saattaa aiheuttaa yökötystä!

Punkki poistettuna pihdeissä. YÖK!!!!!
Noniin, kuva kertookin sitten jo aika paljon siitä mikä tämän päivän blogipäivityksen aihe on! En olekaan hetkeen päivittänyt blogiamme. Koirat olivat hoidossa Luvialla ollessani lomalla Budapestissa ja sen jälkeen olenkin viimeistellyt kevään opinahjoni täällä Turussa ja siksi ei ole ollut aikaa blogipäivityksille vaikka olenkin käynyt ahkerasti treenaamassa agilitya molempien koirien ja itseni huviksi. Blogipäivitys on nääs vähemmän tärkeämpää kuin harrastusten parissa puuhaaminen ;)

Mutta tosiaan, huomasin äskettäin että Sulolla oli poskessa ISO punkki! HYI YÖK ja ÄLLÖTYS! En ole ennen punkkia edes nähnyt ja olen ilmeisesti ollut onnekas kun en ole aikaisemmin joutunut poistamaan punkkia vaikka olenkin ollut koiranomistajana jo 3,5 vuotta! Punkkipihdit ovat olleet pakkauksessaan ehkä 3 vuoden verran ja nyt sitten "vihdoin" niille tuli käyttöä. Kiitän itseäni että tajusin ottaa nuo pihdit tänne Turkuun, koska olen pitänyt niitä Porissa, jossa vietämme kesät. Punkit ovat todellakin siis täällä, joten olkaa kaikki varuillanne ja tarkistakaa koiranne vähintään kerran päivässä!

Sulon punkki oli sellaisessa kohdassa että sitä oli vaikea havaita: aivan poskiviiksikarvojen juuressa!
Itseäni kihelmöi vieläkin ajatus pienistä ällöistä otuksista, jotka syövät ja imevät verta :( Harmittaa etten ollut huomannut tuota punkkia aikaisempaa. On myös mahdollista että se on peräisin Luvialta, jolloin se on suuremmalla todennäköisyydellä hyvänlaatuinen. Turun saaristossa esiintyy kuulemma enemmän punkkeja, jotka kantavat borrelioosia, joten melkein toivoisinkin että tuo kyseinen iljetys oli Luvialta peräisin! Voi Sulo raukkaa, joka on kantanut tuota imevää otusta poskessaan monta päivää! Sulo antoi onneksi poistaa punkin todella hyvin ja sainkin sen poistettua erittäin hyvin ja perusteellisesti. Hyvät pihdit siis! Puhdistin puremakohdan septidinillä ja luin ohjeista, että jos purema on leveydeltään isompi kuin 2cm pitäisi sitä käydä näyttämässä eläinlääkärillä. Mietinkin miten tässä kannattaisi toimia? Mielestäni purema ei kyllä ole yli 2cm leveä, joten periaatteessa nyt pitäisi vain toivoa että se on hyvänlaatuinen eikä kanna borrelioosia mikä vaikuttaa tuhoisasti hermostoon...

Stella on onneksi toistaiseksi välttynyt punkeilta!

Tarkastin tämän havainnon jälkeen molemmat koirat käsituntumalla, enkä ainakaan löytänyt muualta lisää punkkeja. Pelkkä ajatuskin siitä että käden avulla olisin voinut löytää lisää punkkeja ällötti... Nyt seurailen tuota Sulon puremakohtaa ja puhdistan sen vaikka vielä muutamaan otteeseen. Toivottavasti lähtee paranemaan itsellään :)

Vielä muutama sana koirien hoidossa olo -viikosta. Kaikki oli mennyt ilmeisesti hyvin: Sulo oli vallannut perheen isännän paikan ja nukkunut pää tyynyllä Irmeli-mamman vieressä (normaalia Suloa), Stella oli ihmetellyt kaikkea uutta ja haukkunut olemattomille asioille (mörkö-ikä on näköjään täällä...) ja muuten pysynyt kaiketi sisäsiistinä, paitsi öisin käynyt tekemässä eri paikkoihin pissoja (kaiketi herännyt outoihin ääniin, koska ei kotona tee moista). Oli kiva kuulla, että koiria oli hoidettu todella hyvin (4 lenkkiä päivässä, ruoka kahdesti päivässä ja lähes koko ajan seuraa sekä leikittykin oli leluilla). Stella ja Sulo saivat myös kaksi "uutta" lelua mukaansa, koska olivat pitäneet niistä niin kovin paljon! Oikein tippa tuli linssiin kun niitä oli hoidettu niin hyvin! Sanoivat jopa että niitä tulee vähän ikävä, vaikka totesivatkin että mulla on varmasti kovasti hommaa niiden kanssa... No, minähän hoidan niitä mielelläni ja kun Stella tuosta aikuistuu niin minun hommani helpottuu :)

Palattuamme Turkuun on Stella ollut mukavasti sisäsiisti ja osoittanut samalla pientä uhmaiän poikasta käytöksellään. Molemmat ovat olleet todella väsyneitä näiden kuluneiden päivien aikana ja ovatkin vain nukkuneet ja syöneet kotona ollessaan. Kylässä oleminen näköjään vie voimat (etenkin kun kuulemma Sulo on seurannut väliaikaista laumanjohtajaansa kuin hai laivaa...) Huomaan muuten Stellan saaneen malttia tietyissä arjen asioissa, esim. paikallaistumisessa ja vaikka vielä onkin täysin pentu niin kyllä nyt alan uskoa siihen että ei mene kauaakaan kun se on jo iso tyttö!<3 Iso tyttöni on tällä hetkellä 33,5cm ja 5,5kg ja veikkaan vahvasti että miniksi jää (JES agilityn suhteen!:)) Nyt kun Stella on hieman rauhoittunut pikkupentuajoista, sopiikin hyvin aloittaa tokon eskariryhmässä jo ensi viikolla! :)

Kylässä oleminen väsytti etenkin Sulon perinpohjaisesti...

Huomenna matkaamme pitkästä aikaa Poriin joten nyt pakkailemaan :)

7 kommenttia:

  1. No YHYIIII! Kyllä osaa olla kamalia noi punkit, hyi! Aika ilkee jälki jäi Sulolle, mutta en usko että on niin iso että tarttis mennä näyttämään, ja onneks ne tartuttavat punkit on harvemmassa!:)

    Hienoa kuulla että kaikki meni hyvin hoidossa, ja kivaa nähä huomenna! :)

    VastaaPoista
  2. Oliverilla oli juuri samassa kohtaa viime vuonna punkki! Ovela paikka kyllä, ei heti huomaakkaan.

    Mekin löydettiin iso punkin ällötys viikonloppuna Oliverin kyljestä. Tein saman puremakohdalle kuin säkin ja nyt se näyttää jo paljon paremmalta. Kannattaa seurailla tuota puremakohtaa muutama päivä ja ottaa yhteyttä eläinlääkäriin jos oudolta alkaa näyttämään eikä ala paranemaan. Hyi olkoon, punkit yh! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu punkit ovat kyllä kesän ällötyksiä! Nyt mielestäni purema on jo laskeutunut, mutta seuraillaan tilannetta :) Muistelin jo Luvialta koirat hakiessani että käteeni osui jokin möykky kun silitin koiraa mutta siinä sitten juteltiin samalla kuulumisia hoito-perheen kanssa ja katsoin nopeesti että "jaa tuossa onkin nuo viiksikarvat ja ihan samanlaiset toisella puolella" joten olen nyt 100% varma että punkki on peräisin Luvialta. Myöhemmin en muistanut tarkistaa kyseistä kohtaa ja keskiviikkona se olikin jo niin iso että se löytyi väkisinkin! Hieman syytän itseäni etten ole tarkempaa tutkinut koiriani, hieman kiirettä pitänyt, mutta onneksi sain sen ällötyksen irrotettua!

      Poista
  3. Hyyii, mikä kuva! Meillä on tänä keväänä löytynyt jo 5kpl punkkeja joista 4 ollu kiinni! Inhottavia otuksia ja vaikea huomata vaikka meillä on karva tällä hetkellä aika lyhyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon ja TOIVON ettei shelttiin tartu kovin helposti kun karva on pitkää. Harjaamisen avullakin voi irtonaiset punkit saada pois kiipeilemästä! Muilla lyhyempikarvaisilla roduilla on varmasti vaikeampaa...? Vaikeaksi tuon tekee silti se että siellä pitkän karvan seassakin VOI olla punkkeja joten aina silloin tällöin täytyy sieltäkin alkaa kaivelemaan... Onneksi kuitenkin asettuvat tuohon pääalueelle suhteellisen usein. (parempi tietty jos eivät asettuisi lainkaan tai vielä parempi jos punkit kuolisivat sukupuuttoon!:D)

      Poista
  4. Hyi että! Voitollakin noita kavereita on useampia ollut (tänä vuonna ei kyllä vielä yhtäkään, vaikka en ole punkkiainettakaan vielä laittanut!) ja mä aina tiedätkö yökin vielä pitkään sen jälkeen kun olen punkin jo poistanut... :D Yäk, ne on niin ällöttäviä!

    VastaaPoista
  5. Me poistettiin just yks punkki meidän sheltiltä :D

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)