Pienen ja ison sheltin kuulumisia

Ajattelin hieman päivitellä meidän arkisia löpinöitä, jotta blogi ei päivittyisi pelkistä näyttelypäivityksistä. Pitkästä aikaa oli muuten edessä viikonloppu ilman koiranäyttelyä, joka tekee ihan hyvää vaihteeksi, vaikka toisaalta onhan tässä aikamoinen näyttelykuumekin. Muutamat tutut ja ystävät kun ovat tämän viikonlopun ja viime aikoina rohmunneet koirilleen SA-tuloksia, vara-sertejä ja sertejä, niin usko siihen kolmanteen ERI:iin Stellan kohdalla on muuttunut loppupeleissä aika realistiseksi. Muutenkin kun Stellaa katson, pidän näkemästäni<3, ja siitä syystä taidamme jatkaa näyttelyissä käyntiä ihan vain kokeilumielessä myös ensi vuoden puolella, josko Stellakin joskus saisi vaikka SA:n ja luokkasijoituksenkin(!?).

Kun tarpeeksi monta kertaa jaksaa lähteä yrittämään, uskoo itseensä ja koiraansa ja harjoittelee niin hyvin kuin osaa, niin kyllä lopussa se kiitos vielä seisoo! Nimittäin nyt on peräti kolme hyvää esimerkkiä lähipiirissäni todistamassa sitä, että kyllä ne sertit ja ykköstulokset ovat täysin mahdollisia, vaikka välillä ei kisoissa ja näyttelyissä niin sujuisikaan. Ja tämä pätee siis sekä agilityssa ja tokossa, kuten näyttelyissäkin. Shelttien kohdalla näyttelyissä käyminen on aina hieman tuuripeliä, shelttejä kun on monenlaisia ja tuomareilla monenlaisia mieltymyksiä eikä tuomareista ikinä voi tietää etukäteen. Pitää vain osua oikealle tuomarille oikeeseen aikaan ja esiintyä hyvin!

Toisten menestymistä seuratessa oma harrastuskuume vain nousee ja aina voisi voivotella sitä kun oma aika ei meinaa millään riittää kaikkeen mihin haluaisi, kun opinnot ja työt, unohtamatta muita vapaa-ajan puuhia, vievät myös oman osuutensa vuorokauden tunneista. Muiden menestyessä tunnen kovasti iloa toisten puolesta ja väitän, että jos olisin seurannut näiden ihmisten menestystä paikanpäältä, olisin varmasti purskahtanut onnen kyyneliin H-hetkellä kehän laidalla, koska tätä on tapahtunut useamman kerran aikaisemminkin... Jep, näin tunteellinen tämä kirjoittaja täällä näppäimistön toisella puolella on ;D

Stella 10,5kk

Sitten katsaus kuluneeseen viikkoon. Ollaan touhuttu koirien kanssa vähän kaikenlaista, minulla kun oli alkuviikosta muutama lomapäiväkin töistä. Stellan kanssa ollaan käyty muutama kerta agilityhallilla ja tällä viikolla olemme keskittyneet puomin kontaktiin, keppeihin ja muutamaan ohjauskuvioon. Tuo Stella on kyllä niin näppärä tapaus: vauhti - check ja motivaatio - check. Ainoa asia, josta voisin antaa miinusta on Stellan häiriönsietokyky. Tämä ongelma ei tosin poistu kuin ajan kanssa kasvamalla ja tottumalla.

Tokon suhteen samainen ongelma on vielä valtaisampi, koska aina on jotain häiriötä jossakin ja etenkin kun Stella ei vielä ole ihan täysin syttynyt tokoon, ei liiassa häiriössä tokon opettelusta tule yhtään mitään. Tokoakin olen siis Stellan kanssa yrittänyt ehtiä harjoittelemaan tällä viikolla. Ruutuun lähetys on todella hieno (lelu ruudussa), tunnarikapula löytyy hyvin ruohikosta (palautus ei tosin ole vielä kokonainen), maahanmeno on nopea ja näppärä, sivulletulo alkaa olemaan kivaa puuhaa, luoksetulokin sujuu ilman häiriötä ja odottaakkin Stella jo osaa (kiitos agilityn). Vielä on kuitenkin huimasti opetettavaa ja treenattavaa, mutta on tuo pentunen tuohonkin lajiin pätevä. Noutokapulan pitoharjoitusten suhteen olen vielä täysin hukassa. Sulo osasi jo tässä iässä noutaa täydellisesti tokokapuloita - Stella taas noutaa vain leluja ja palloja hienosti. Haluaisin Stellallekin opettaa oikeanlaisen kapulan pidon, mutta sen täytyisi tapahtua eri lähestymistavalla, koska Sulolle opetettu tyyli ei selkeästi sovi Stellalle ja kiinnostus kapulaan vain katoaa. (Stellan mielestä se on ilmeisesti ihan tylsää vain pitää ja nostaa kapulaa....)

Sulo 3v 10,5kk (ja karvanlähtö)

Sulon kanssa ollaan tällä viikolla käyty treenaamassa tokoa, pari kertaa ulkona ja kerran hallissa. Sulolla on siis viikon päästä ensimmäinen tokokoe sataan vuoteen (eli kymmeneen kuukauteen ;D) ja tuntuu kuin viime kokeesta olisi oikeesti ikuisuus. Edes minä en osaa enää panikoida tokokokeen lähestyessä, kai tuo Stella on opettanut mua tottumaan näissä virallisissa koiratapahtumissa ramppaamiseen! Sulon treenivire on muutamassa viikossa selkeesti laskenut, mutta näinhän käy aina kokeen lähestyessä. Häiriön alla ja ryhmässä ollaan treenattu ihan liian vähän ja viime aikoina olen varmasti myös treenannut ihan liian tylsästi. Muutama varma ongelma, jotka ovat myös jännityksen aiheita tulevassa kokeessa, on liian kova vauhti ruutuun juoksussa ja häiriön ottaminen liikkurista tunnistusnoudossa. Tämän lisäksi olen huomaamattani kehitellyt tietämättäni vartaloavun liikkeestä istumiseen, jonka bongasin tänään, eikä luoksetulon pysähdytksetkään ole niin täydelliset kuin ovat joskus olleet. Metallikapulaakaan ei ole näemmä enää kivaa tuoda. Mitä siis meille jää käteen tästä löpinästä? :D Koirahan ei siis ole ihan koevalmis, mutta mennään nyt kokeilemaan ja sitten syksymmällä uusiksi. Juurihan minä opin että kaikki on mahdollista kun vain tarpeeksi treenaa :)

Ensi viikon kokeesta toivon hartaasti, että Sulo jaksaa työskennellä palkatta koko kokeen ajan, eikä minun tarvitse keskeyttää koetta. Mennään siis toivon mukaan pitämään hauskaa kokeeseen ja vähän tunnustelemaan miltä tokokokeessa tuntui olla osallisena!

Eikä tässä vielä kaikki: Viime näyttelyn innoittamana lähdimme kuokkimaan poikaystäväni äijä-mökkireissulle vähän sosialistamaan koiriani MIEHIIN. Stella ei ainakaan näitä miehiä pelännyt, tosin ei myöskään syliin juossut, mutta antoi hyvin silittää ja tykkäsi noutaa myös palloa ja frisbeetä pojille. Sulohan nyt heittäityi tapansa mukaan ihan rennoksi miesten armoille ja käänsi takapuoltaan merkiksi luottamuksesta. Kai tästä kokemuksesta jotain apua oli, mutta vielä täytyypi sosialistaa lisää sopivan tilanteen tullen! Kiitos siis koko tusinalle, jotka olitte rapsuttelemassa mun koiria eilen! :)

Stella ja Sulo sosialistumassa nuorten miesten joukossa ;)