sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Stella 1 vuotta!

Tasan vuosi sitten elämääni syntyi pieni sininen tyttö, joka mullisti elämäni. Stella täyttää tänään siis jo 1 vuotta enkä voi ymmärtää miten aika onkaan mennyt näin hurjan nopeasti! Toisaalta kaipaan sitä pientä pehmonallea, jota Stella muistutti muutettuaan luokseni, mutta toisaalta ihailen sitä miten ihanaksi tuo tyttö on kasvanut, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin! Minä, joka rakastan nostalgisia hetkiä, vien blogimme lukijat hetkeksi ajassa taaksepäin muistelemaan sitä mistä Stellan ja minun yhteinen taival sai alkunsa...
  
Stella syntyi 30.9.2011 ainoana merle-pentuna Heinlahdessa Kati Toikan kotikennelissä. Stella kasvoi tasaiseen tahtiin yhdessä kahden trikkiveljensä ja yhden trikkisiskonsa kanssa. Pennut pääsivät sosialistumaan alusta alkaen eläen arkea, johon kuului muun muuassa kaksi lasta ja emon lisäksi kaksi muuta perheen koiraa.

Lissu ja Shetwood-pennut viikon ikäsinä. Kuva: Kati Toikka
Minun ensikosketukseni Stellaan tapahtui facebookin kautta, jossa näin päivittäin uusia postauksia tästä pentueesta ja pian minulle tarjottiinkin merlepentua sijoitukseen. Hetken mietittyäni päätin lähteä katsomaan pentuja livenä ja kuinka ollakkaan, rakastuin ja sydämeni oli pakahtua - olin  siis aivan myyty. Pennuilla oli ikää ainoastaan 3 viikkoa, eikä niistä erottanut vielä oikein mitään, mutta jokin vain syttyi sisälläni kun kasvattaja ojensi pennun syliini <3

Stella 3 viikon ikäisenä

Stellaa katsomassa 3 viikon iässä kasvattajan luona.

Stella Riko-veljensä ja Neppari-siskonsa  kanssa,ikää 3 viikkoa
Parin viikon painonseurannan ja pohdinnan jälkeen lupauduin antamaan Stellalle niin hyvän sijoituskodin kuin vain pystyisin tarjoamaan opiskelijana ja päivien laskeminen luovutuspäivään alkoi. Voi sitä pitkää odotusta ja voi miten onnellinen olinkaan kun vihdoin pääsin tuota pentua hakemaan. Se oli suloisempi livenä kuin olisin koskaan kuvista voinut edes kuvitella!
Ensimmäiset pusut luovutuspäivänä <3
Ensimmäisiä kuvia, jotka nappasin kotiin tultuamme tuona marraskuisena pimeänä iltana.
Siitä päivästä lähtien Stella on asunut Sulon ja minun kanssani ja voi kuinka hienosti nekin ovat ystävystyneet, vaikka aluksi minullakin oli epäilykseni. Sulo nimittäin pelkäsi Stellaa aluksi, mutta aika pian se rentoutui, eikä mennyt montaa viikkoa kun ne jo nukkuivatkin yhdessä. Nykyään nuo kaksi ovat kuin paita ja peppu :)


Isoveli valvoo Stellan unta <3

Tässä muutamat kuvat kehityksen varrelta. Onhan se pikkunen hieman kasvanut ja kehittynyt ;)


Stella 10 viikon iässä
Stella 6,5kk
Kuva: Sirpa Saari


 



Tänään olemme siis hiukan juhlineet Stellan synttäreitä, lähinnä oman laumamme kesken. Töitteni jälkeen lähdimme Stellan kanssa treenailemaan agilitya hallille, sillä jokainenhan haluaisi varmasti tehdä jotain itselleen supermieluista omana syntymäpäivänään, eikö totta? ;) Stellan kanssa treenattiin irtoamista, keppejä  ja rengasta parin esteen kautta sekä kerrattiin hieman "kontaktinokkimista" ja paria muuta ohjaustekniikkaa. Stella teki upealla motivaatiolla ja loppuakohden alkoi tottumaan häiriöihin, joita aiheuttivat toiset treenaajat hallissa.
 
Tasaväkisyyden nimissä treenasin sitten hallin ulkopuolella Sulon kanssa tokoa seuraavia kisoja varten. Otettiin ruutuun lähetystä, hyppynoutoa, metallinoutoa ja tunnari kymmenellä kapulalla. Tosi hienolla vireellä Sulo teki ja jos vaan jaksaa keskittyä parin viikon päästä koetilanteessa niin ykköstuloksen saavuttaminen on täysin realistista näillä kyvyillä :) Erityisen ylpeä olen tunnarista, se oli toooosi hieno!
 
Kotona Stella saikin sitten nauttia ihka-ensimmäisestä synttärikakustaan, jonka "leivoin" ihan itse ;)
 
Kakun syöntiä, nam nam... Stella söi muuten itse kakkunsa ihan alusta loppuun asti :D
 
Sulo sai tietysti myös oman ruokansa Stellan seuraksi, vaikka saikin jo paljon nakkia ja lihapullia tokotreeneissään... Sen jälkeen molemmille tulikin väsy, mutta kyllä tota virtaa sitten riittää, koska taas täällä 1h+k:ssa riehutaan....
 
 
Hyvää syntymäpäivää rakas Stellani <3

4 kommenttia:

  1. Onnittelut Stellalle! Toi uusi banneri on muuten tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut myös täältäkin!! :-)

    VastaaPoista
  3. Jos minun seinääni eivät koristaisi koirataulut, maalatut ja kuvaamossa teetetyt, voisin hieman hymyillä Stellan synttäreille. koska kuitenkin kuulun näihin koirahöyrähtäneisiin, tyydyn toivottamaan Stellalle hyvää syntymäpäivää.T. Erja ja karvakuonot.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut Stellalle näin hiukan jälkikäteen! :) On kyllä nätiksi tytöksi kasvanut! :)

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)