tiistai 16. lokakuuta 2012

Toko - Siitä kaikki alkoi ja tässä sitä ollaan

Sulo ensimmäisessä kokeessaan
Eksyin jotenkin kummasti opiskelutöistäni katselemaan tietokoneen arkistoista Sulon tokokokeita ja erityisesti hallissa kuvattuja kokeita. Kylläpä on muuten kannattanut videoida jokainen koe, sillä muuten olisi jäänyt tämäkin oppitunti oppimatta! Suu auki katselin vuoden 2011 videoita ja en voi vieläkään ymmärtää miten suuri ero Sulon työskentelyssä on havaittavissa hallitilanteessa kun vertaa vanhoja videoita ja nyt tätä uusinta videota hallikokeestamme. Tuntuu jotenkin kuin koko koira olisi muuttunut - ja kuin olisin itsekin ihan toinen ihminen. Yllätyin siis toden teolla ja pakko oli tulla tänne blogiin purkamaan ajatuksiani, koska edes facebookin tilapäivitys-kenttä ei olisi riittänyt tätä varten kertomaan vain muutamalla sanalla mitä tarkoitan. Palataanpa hieman ajassa taaksepäin nähdäksemme Sulon koko kehityskaaren...

Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että koiran kanssa ei lähdetä tokokokeeseen tuurilla kalastelemaan tuloksia, vaan koiran täytyy oikeasti osata kaikki vaadittavat liikkeet, kestää häiriötä hyvin sekä kestää palkattomuutta (tai vaihtoehtoisesti palkkautua itse liikkeistä). Tällä periaatteella olen siis edennyt tokoharrastuksemme parissa, joka vei sydämeni ja intohimoni vuonna 2009. Vasta siinä vaiheessa kun koulutusohjaajat alkoivat kyselemään, että koskas me mennään Sulon kanssa ekoihin kokeisiin, silloin vasta aloin suunnittelemaan ensimmäistä tokokoetta. Eipä meille asetettukaan sen kovempia paineita kuin Sinin veikkaus "192 pistettä", mutta eipä Sulon pistesaldo tuosta paljoa poikennut kun heti ekasta kokeesta tuli  vuonna 2010 se 190,5 pistettä kunniapalkintoineen kaikkineen.

Ensimmäisen kokeen hieno saldo
Sitten yhden epäonnistuneen treenin jälkeen, jossa itse olin epäselvä koiralleni, Sulo keksi nousta istumaan maasta paikallamakuun aikana. Tätä ongelmaa korjailin sitten noin vuoden verran. Pari alokasluokan koetta käytiin tsemppaamassa läpi ykköstuloksin, mutta haukkuminen liikkeiden välillä osoittautui yhtä suureksi ongelmaksi kuin istumaan nouseminen. Avoinluokkakin korkattiin samana vuonna, mutta, koska paikkamakuu meni taas istumiseksi, päätin korjata tuon ongelman perinpohjaisesti ja kokeet saivat odottaa kunnes koiralle oli tehty selväksi ettei sieltä saa nousta ilman lupaa.

KP kokeesta vaikka paikallaolo meni istumiseksi

Avoimen luokan korkkaus - ja taas istuttiin paikallamakuussa
Seuraavana vuonna kun treenit olivat menneet paikallaolonkin suhteen mainiosti ja varmasti, ilmoitin Sulon kokeeseen pitkästä aikaa ja tällä kertaa ensikertaa hallikokeeseen. Meillä oli epäonnea ja otimme heti alkajaisiksi takapakkia harjoittelusta kun yhtäkkiä paikkamakuun aikana putosi lunta ja jäätä kovalla äänellä kaarihallin katolta ja Sulo-raukka pelästyi kuollakseen  ja sinkosi 10 metriä eteenpäin paikaltaan. Trauman ainekset olivat valmiina eikä loppukokeesta tullut yhtään mitään. Taas olimme alkupisteessä ja tällä kertaa meillä oli uusi ongelma: hallissa paineistuminen. Loppujen lopuksi itsekin vain pahensin tässä kohtaa asiaa, koska olin itse jo luovuttanut kyseisen kokeen suhteen ja koira varmasti vaistosi että olin allapäin.


Vuoden 2010 tulosten myötä Sulo sai ykkösruusukkeen
Shetlanninlammaskoirat ry:ltä ja sehän piristi mieltä
kaikesta huolimatta. 
Pian taas noustiin ja kohtasimme tällä kertaa yhteisen pelkomme: hallikokeet. Kaksi avoimenluokan hallikoetta meni ykköstulokset napaten, mutta pisteet eivät todellakaan kerro kaikkea. Kokeissa sattui mitä kummallisempia asioita, Sulo rapsutti itseään (sijaiskäytöstä), haukkui minkä kerkesi ja oli koko ajan pyrkimässä ulos hallista. Itselleni jäi vain huono maku suuhun joten ei mikään ihme jos en ole järin nauttinut kokeissa käymisestä ennen. Tässä tosin tuli huomattua seuraavanlainen asia: vaikka koira ei todellakaan ollut oma itsensä, eikä sen kanssa ollut edes kiva kisata, niin se kuitenkin osasi liikkeet tarvittavan hyvin, ansaitakseen ykköstuloksen joka kerta, lukuunottamatta sitä koetta jolloin katolta pamahti lunta alas kovalla voimalla.

Tässä AVO-kokeessa oltiin paineistuneita ja myös haukuttiin
Saman vuoden lopulla hekumoin ajatuksella päästä kokeilemaan VOI-luokkaan. Sulo osasi jo liikkeet kyseiseen luokkaan ja koin että koirani olisi valmis. Ja paskat sanon minä! Olihan se sen verran valmis että ykköstulos saatiin, mutta aivan nipin napin ja olin itse niin jännittynyt että heitin kapulankin päin hyppyestettä! Kävelin kuin kakat pöksyissä, Sulo hakkui minua jokaisen liikkeen välissä ja jos ei haukkunut minua niin haukkui liikkeenohjaajaa. Sulo myös näytti videolta katsottuna todella pelokkaalta, eikä se juuri nauttinut tekemisestä kanssani. Itsellänikin oli tyhmiä maneereja, m.m. taputin käsiäni yhteen napakasti liikkeiden välillä, josta Sulo ei nähtävästi tykännyt yhtään. Tämäkään koe ei jättänyt järin mukavaa fiilistä saatika varmuutta siitä että tästä edetään EVL:llään. Päin vastoin. Nyt ei todellakaan olisi aika kiirehtiä, vaan jäimme Stellan saapumisen myötä treenitauolle.

Sulo nipin napin VOI1 ja Nuutti-veli vei komeasti AVO-luokasta koko potin.
Pitkän kisatauon jälkeen ilmoitin Sulon kokeeseen tänä syksynä ja tällä kertaa oikein rauhallisin mielin. En jännittänyt läheskään yhtä paljon kuin ennen, sillä ennen saatoin aloittaa jännittämisen ilmoittautumispäivänä ja jatkoin sitä aamusta iltaan jokaisena päivänä kunnes koe oli ohi. Nyt suhtauduin aika rennosti tulevaan eikä ollut oikeastaan mitään paineita suuntaan tai toiseen. Molemmista kokeista on irronnut hienot pisteet, luokkavoitot ja ykköstulokset, mutta hienoimpana tietty mahtavat tokokoekokemukset, jotka ovat ensimmäistä kertaa tehneet tokokokeissa käynnistä kivaa! Ulkokokeessa oli vähemmän kivaa kun juuri silloin alkoi sataa, mutta tämä jälkimmäinen koe oli silkkaa hauskanpitoa. Hallissa työskentelyä auttoi myös varmasti se kun kävimme yhdessä möllitokossa kokeiden välissä ja sen kautta Sulo sai varmasti lisää varmuutta hallikokeessa työskentelyyn.

Kisatauon tulos näkyi toisessa VOI-kokeessa
Jos nyt siis verrataan tuoreinta tokokoettamme hallissa vuosi sitten olleeseen hallikokeeseen niin mikä on ero? Ihan yllätyin ja olin aivan äimänkäkenä - Sulohan on ihan kuin toinen koira! Vielä vuosi sitten Sulo oli todella epävarma ja se säikkyi jokaista ääntä hallissa. Sen tekeminen oli väkinäistä ja minun piti punnertaa paljon. Nykyään tekemisestä nauttii sekä koira että ohjaaja ja liikkeetkin ovat suurimmaksi osaksi mieluisia koirallekkin. Sulo palkkautuu upeasti monista liikkeistä ja kestää hyvin kisatilanteen paineen vaikka ei saakkaan ruokapalkkaa. Itsekin osaan olla kokeessa rennommin, kehun enemmän koiraani sekä kokeissa että treeneissä ja rapsuttelen myös, joka toimii ikäänkuin laumavietti-palkkana. Kyllä sen vaan kuulkaa huomaa mikä ero on 8 ja 10 yhteistyö-arvosanalla! Näihin kahteen viimeiseen  kokeeseen asti piti siis odottaa sitä kymppiä kokonaisvaikutuspisteissä!

Halli kisapaikkanakaan ei enää estänyt menestystä!
Iso parannus on siis tapahtunut etenkin viimesen vuoden aikana ja aivan minun huomaamattani! Kysyn itseltäni siis suu auki "miten ihmeessä?" Kun katson ensimmäistä VOI-luokan videota ei tulisi mieleenikään lähteä kyseisen koiran kanssa kisaamaan EVL:llään, vaikka minua kehotettiin sinne jo tämän ensimmäisen VOI-ykköstuloksen myötä. Nyt taas kun katson uusinta tokokoevideota, en malta odottaa, että päästään osallistumaan uuteen luokkaan, koska tiedän, että siitäkin tulee yhtä kivaa heti kun liikkeet on opittu!

Yhteenvetona sanoisin: "Olen oppinut luottamaan koiraani ja koirani minuun ja siinä on avain menestykseemme". Aivan mahtava tunne etten sanois! Tämän muistelun myötä opin pysymään vielä vahvemmin kannassani, että luokanvaihdossa ei pidä kiirehtiä jos koira ei ole siihen valmis ja että hiljaa hyvä tulee :)


10 kokeen saldona kolme koulutustunnusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)