torstai 8. elokuuta 2013

Ostoksilla ja osteopaatilla

Kotosalla ja lenkkeillessä on kulunut meidän eka viikko kotona. Viikonloppuna tilasin koirille Peten Koiratarvike -nettikaupasta parit alennustuotteet, jotka molemmat ovat meille todella tarpeellisia ja ajattelin esitellä ne täällä blogissakin kun sain napattua niin hauskoja kuvia!
 
Ihan ensimmäisenä tilasin Sulolle oman kevythäkin. Häkki on L-kokoa ja ihanan miehekkään värinen ;) Ajattelin että tällainen on hyvä olla oma myös Sulolla, jos vaikka joskus kuumalla ilmalla tarvii saada koira pois autosta tai vaikka jos Sulon kanssa menen kisoihin syksymmällä niin saan sen lähemmäs kehää :)
 
 
Sulo ei ihan ensin hoksannut mikä tämä uusi ilmestys meidän kotona oli mutta namien avulla se meni ihan reippaasti uuteen boxiinsa ;)
 
Kukkuu!
 

Pööö!
Stellahan silti ihan ensimmäisenä tuonne boxiin syöksyi ja oli kyllä aluksi sellainen linssilude ettei toista ole! Stella on muutenkin ominut koko boxin itselleen... Tuli myös testattua tuo että molemmat mahtuvat hyvin samaan boxiin, jos joskus tulee sellainen tilanne että täytyy ottaa vain yksi boxi mukaan matkaan.

Tää on selkeesti mulle!
 
Paita ja peppu <3

Kukkuuu!
Toinen asia jonka tilasin oli Hurtan viilennystakki Stellalle tulevia kesäkisoja varten, jotka käydään hellesäässä. Tuosta takista sanotaan ohjeissa näin: "Viilennystakki on suunniteltu helpottamaan koiran oloa helteellä ja porottavassa auringonpaisteessa. Tuote sopii hyvin kesätreeneihin koiraurheilijoille sekä ulkonäyttelyihin. Takki viilentää koiran selän ja rintakehän, ja tekee koiran olon kuumuudessa siedettävämmäksi."

Takki päällä <3
 

Aika paljon meiltä löytyykin jo näitä Hurtan tuotteita eikä ole toistaiseksi ollut kyllä mitään valittamista :)

 
Simmut <3
Mainittakoon myös että Stella kävi maanantaina osteopaatilla, Leena Piiralla. Tuli kyllä todella tarpeeseen tämä käynti. Stellalta löytyi nimittäin vasemman puolen lonkan SI-nivelen lukko, jäykkyyttä rintarangassa sívutaivutuksessa oikealle ja vasemman puolen kylkiluissa. Kaula- ja lanneranka olivat kunnossa. Liikeradat avautuivat onneksi hyvin ja Stella on siis taas hoidettu kuntoon :) Kiitos Jennalle, joka pääsi viemään Stellan kiireisesti hoitoon kun itse jouduin olemaan töissä!


2 kommenttia:

  1. Moooro, eka kommentti mihinkään blogiin varmaan koko kesänä :D Täytyy tehdä paluuta tänne blogimaailmaan taas pikkuhiljaa... Kiva poksi ja hyvän näköinen tuo viilennysloimi, on kyllä pyöriny harkinnassa itelläkin, mutta katotaan sitten ens kesänä... Sit ku sä oot kertonu omat kokemukses ;) Hei, täytyykin varata muuten Milalle aika kans osteopaatille pentujen jälkeen, sinne on kuulemma pitkät jonot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moooi :D No mä oon tainnut jäädä vähän koukkuun tähän blogin kirjoitteluun :) Kerron kyllä kokemuksista, mutta sitä saa odottaa varmaan ensi kesään asti että päästään käyttämään tota takkia ;) No mä varasin vuoden alussa kaikki meidän ajat, joten kannattaa olla ajoissa kun aikoja varaa!

      Poista

Jos haluat kommentoida tätä kirjoitusta, ole hyvä ja raapusta ajatuksesi alla olevaan ruutuun. :)