Hurlumheitä metsästämässä Janakkalan kisoissa 16.2.2014

Tänään lähdettiin pitkästä aikaa meille täysin vieraaseen halliin kisaamaan Stellan kanssa. Sulo pääsi päivän ajaksi mitä parhaimpaan hoitoon ystäviemme luo Paimioon. Päivän tapahtumien jälkeen taitavat molemmat koirat olla ihan yhtä väsyneitä... Nämä tämän päivän kisat jäävät kyllä mieleen monestakin syystä, mutta ennen kaikkea nämä kisat saivat taas ajattelemaan agilitya astetta uudella tavalla ja opin jälleen kerran todella paljon. Tässä kirjoituksessa en kuvaile pelkästään tämän päivän kisoja vaan haluan ihan yleisellä tasolla nostaa esille ajatuksiani agilitysta ja siinä kisaamisesta.

Oman pitkän tanssitaustani takia oma liikkumiseni radalla on aika "tanssimista" ja tänään keksin sille jopa oman nimenkin: agilitybaletti. Kisoissa tuli tänään puheeksi että sellainenkin laji on ollut olemassa kuin "hiihtobaletti" ja kuulemma se näyttää aika hölmöltä :) No tästä sitten tajusin että voisin alkaa kutsumaan tuota omaa tanssimistani agilitybaletiksi, koska ohjaamiseni saattaa usein näyttää ihan nätiltä, mutta myös samalla varovaisen varmalta, tasaiselta, lattealta ja puuromaiselta. Janita Leinosen tammikuun yksärin jälkeen tajusin viimeistään ettei tällainen peli voi jatkua, vaan mun pitää ihan oikeasti alkaa juoksemaan siellä radalla ja ottamaan omasta fysiikastani ja koirastani kaikki irti. Tätä "parempaa liikkumista", eli Janitan kielellä "hurlumheitä" lähdettiinkin sitten tänään hakemaan ja parhaimmillaan sain sen näyttämään tältä kuten videolla tässä alla näkyy. Tässä näkyy siis meidän päivän ainoa nolla, jolla tulimme kisassa hienosti toiseksi.



Syy miksi laitoin vain yhden radan esille tänään on se että minua on itseäni kielletty kelaamasta epäonnistumisia uudelleen ja uudelleen ja tiedän tekeväni sitä vielä enemmän, jos lataan nuo ratavirhevideotkin tänne blogiin. Kyse ei ole siitä että pelkäisin tekeväni virheitä tai että en kehtaisi näyttää videoita missä tulee virheitä, mutta tässä puhuu nyt oma itsesuojeluvaistoni ja jos oma koutsi on käskenyt tekemään jotain, niin sitä sitten noudatetaan. Katson nuo toiset radat vielä kerran itsekseni läpi, mietin päässäni 10 kertaa miten ne epäonnistumisen sijaan onnistuivat, jonka jälkeen hautaan videot omiin arkistoihini, enkä katso niitä enää. Eka rata oli tänään todella hyvä, mutta hyppytekniikassa oli parannettavaa ja yksi huono valssi ja kovasta vauhdista kokoamisen epäonnistuminen pudotti yhden riman. Muutenhan Stella meni oikein kovaa hyvällä draivilla ja jäi siitä hyvä fiilis. Toisella radalla en osannut ohjata A-putki-erottelukohtaa ja siihen jäätiin sitten säätämään, kunnes kolmannella kerralla sain sen onnistumaan. Samainen kohta joutaa läksykasaan ;)

Olipa jännä pohtia jälkikäteen sitä eroa jonka näin ratojemme välillä: ensimmäinen rata oikein hyvää yritystä, toisella ei ollut kunnollista otetta missään kohtaa ja vikalla radalla oli taas muutamaa rytmin katoamis -kohtaa lukuunottamatta oikein hyvää asennetta. Ekan radan virherima, johti siihen että toisella radalla ei ollut minkäänlaista tekemisen meininkiä itsellä ja se meni kyllä aivan tanssimiseksi tai agilitybaletiksi ja olin suunnitellut kyllä huonostikin tuon hyllykohdan. Joka kerta pitäisi ensimmäisestä esteestä lähtien pyrkiä tekemään hyvää rataa, eikä mennä sinne tanssimaan! Kolmannelle radalle (eli tuolle nollaradalle, jonka videon laitoin esille), sain kuin sainkin itseni koottua ja vaikka olin pituuden jälkeen reilusti myöhässä ja samoin pakkovalssikin valahti niin silti tiesin yrittäneeni parhaani ja annoin kaikkeni. A ei ole millään tavalla hyvä, mutta sen suoritustavan aionkin muuttaa kokonaan arvokisojen jälkeen.

Kuten tekstistäni huomaa niin olen itselleni erittäin vaativa. En kilpaile muita vastaan, vaan kilpailen itseäni vastaan - ja se onkin pahin mahdollinen vastus mitä voi olla kun useimmiten virheen tehdessään tietää pystyvänsä parempaan. Katson aina peiliin enkä koskaan syytä koiraani virheistä. Välillä  mikään ei ole tarpeeksi hyvin ja koko ajan pitää pyrkiä parantamaan: Linjojen pitää olla täydelliset ja ohjauksien pitää olla ajoissa. Mulla on kova palo kehittyä tässä lajissa ja se tekeekin tästä lajista hienon että koskaan ei_ole_valmis vaan aina, joka radalta oppii uutta. Puhtaiden tai kauniiden ratojen tekeminen ei ole enää "se juttu" vaan se että jokaisella radalla oikeasti antaa kaikkensa ja menee äärirajoilla, 110% lasissa. Jos nyt vertaan näitä kisoja viime Vantaan kisoihin, niin olen kuitenkin paljon tyytyväisempi tähän kisaviikonloppuun, koska sain tästä itse enemmän irti. Vantaan kisoissa touhu meni jälleen kerran agilitybaletiksi ja tuntuu että tänään Janakkalassa viimeisellä radalla sain itsestäni ja koirastani enemmän irti kuin Vantaalla yhteensä! Suunta on siis oikea ja juuri tätä fiilistä lähdetään kevään kisoissa treenaamaan ja mahdollisimman paljon vierailla kisakentillä.

Stella aloitti sopivasti juoksut kisojen jälkeen, joten nyt on kuitenkin hyvä pitää pieni tauko agilitysta, jonka aikana saan itse kunnostautua salilla käymisessä. Stella meni tänään todella hyvällä vauhdilla ja jotta mä pysyn jatkossakin sen perässä, pitää käydä treenaamassa vähän itseänikin varten. Poistin myös useammat kisat alustavista kisasuunnitelmistani, koska tärkeämpää on tauon jälkeen opetella uusia asioita ja vahvistaa toisia asioita. Lisäksi tuosta hyppytekniikasta tuleekin vakiorutiinimme kun menemme omatoimitreenaamaan hallille. Parin viikon tauon jälkeen toivon että palaamme tähän harrastukseen entistä ehompina: minulla hieman kohentunut kunto, Stellalla levännyt kroppa ja molemmilla vieläkin enemmän energiaa ja motivaatiota tähän lajiin :) Sulon kanssa tosin mennään ryhmätreeneihin tuuraamaan Stellaa eikä Stellakaan tietenkään täysin toimettomaksi jää juoksujensa aikana, vaan harjoitellaan temppuja ja tehdään "jumppaliikkeitä" kotona kuten normaalisti :)