lauantai 11. huhtikuuta 2015

Treeniviikko numero yksi

Stellan ensimmäinen treeniviikko on nyt takana ja tässä siitä pieni videokooste. Jumppien ohella olemme siis käyneet peräti kaksi kertaa hallilla, kerran lajitreeneissä ja kerran lähinnä hyppytekniikkaa tekemässä. 


Keskiviikkona olimme ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen Esan vetämissä keskiviikon ryhmätreeneissä. Teimme osissa rataa, jossa oli vain hyppyjä ja putkia. Rimat pidimme kahvikupin korkeudella. Itse olin pihalla kuin lumiukko, koska keskityin aluksi enemmän siihen miten Stella liikkuu kuin siihen miten itse liikun ja sehän tietysti vaikuttaa vain huonossa mielessä koiraan. Stellalla oli kivasti vauhtia ja olin totisesti myöhässä. Viimeinen pätkä alkoi jo näyttää agilitylta :)



Tänään kävimme sitten tekemässä hyppytekniikkaa hallilla. Set point oli mielestäni aika hyvä jo, jos katsotaan miten Stella käyttää ponnistuksessa takajalkoja. Edelleen tuo nytkähdys tulee niskasta liikkeelle lähdössä. Tähän kaivattaisiin kyllä vinkkejä miten tuon saisi pois. Toistot olivat melko samanlaisia, lukuunottamatta kakkostoistoa jolloin keskittyminen herpaantui ja Stella kääntyy hypätessä katsomaan minua :'D


Perussarjassa hyppääminen paranee mielestäni koko ajan loppua kohti. Kerran fuskasi hyppäämällä vikan estevälin yli, mutta korjasi hienosti viimeiselle toistolle. Se miksi tuo lähtö näyttää ihan huonolta näissä viime kertaiseen verrattuna on se, että huomasin vasta treenien jälkeen, että olin laittanut ponnarin yhden jalan verran liian lähelle ensimmäistä estettä. Nämä toistot eivät siis ole verrannollisia viime kertaan. Laitetaan siis muistiin: 3 jalkaa ponnarille, 3,5 jalkaa rimojen välissä.




Seuraavaksi kokeilin uutena juttuna kasvavaa hyppysarjaa, jossa tarkoituksena on, että koira osaa suhteuttaa ponnistuspaikkoja rimojen etäisyyksien mukaan. Ensimmäiset toistot olivat kyllä omaan silmääni aivan hirveitä, mutta ehkä tässäkin kehitystä tapahtuu kun näitä aletaan vain kunnolla tekemään. Sama juttu tässä kuin edellisessä, ponnari väärässä kohtaa. Saisin hävetä :'D Rimojen välit 3,5 , 4,5 , 5,5 ja 6,5 jalkaa.



Loppuun vielä halusin nähdä katsooko Stella oikeasti rimaa ponnistuspaikkaa valitessaan vai katsooko se virheellisesti siivekkeitä. Ihan oikein katsoo rimaa ja ponnistaa okserille juuri hyvästä kohtaa. Tässä muuten hyvä treenivinkki kaikille, joiden koiralla on hankaluuksia ponnistaa okserille oikein ;) Näin Stellallekin on alunperin okseri opetettu!



Koska kepit ja A ovat esteistä vielä pannassa niiden etuosan kuormituksen takia, teimme kaksi toistoa puomia ihan kokeilumielessä nähdäkseni miten hyvin Stellalla on tuo tasapaino hallinnassa. Pysäytyksen vaikeudessa näkyy se miten syviä lihaksia täytynee kehittää samoin se miten liikehäiriötä pitää alkaa kehittää. Nythän hyppytekniikoissa olen ollut vain paikallani. Seuraava askel niissä on se, että alan juoksemaan Stellan vierellä, muuta niitä varten tarvitsen jonkun kuvaamaan treeneihin, jotta nekin tulee videolle. Mutta palatakseni tuohon puomiin niin on se siihen nähden aika makee, ettei Stella ole käynyt kontakteilla marraskuun jälkeen :)



Nyt pitänee vain edetä maltilla, koska tuloksia tulee kun saadaan treenaaminen taas rutiiniksi :) Tuloksia voi muuten saada myös muualta, esimerkiksi salilta, jossa tämä ohjaaja on nyt käynyt aktiivisemmin ;) Stella ja minä lähestymme kesäkuntoa siis aikalailla samaan tahtiin! PS: juoksuhousut rocks!!! 




Life is like a box of chocolate, 
you never know what you're going to get!
- Forrest Gump

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)