Viime viikonloppuna osallistuimme Stellan kanssa ensimmäistä kertaa European Open -kilpailuihin, jotka järjestettiin Itävallassa, Ebreichsdorfissa. Lähdimme matkaan hyvissä ajoin, noin pari päivää ennen kisojen avajaisia. Matkaseurana meillä oli Janika & Dafi, joita ilman tämä reissu ei varmasti olisi ollut yhtä huikea. Koko Suomen joukkueessa oli loistava yhteishenki, joka kruunasi meidän matkan. Tietysti myös medien mahtavalla menestyksellä oli oma osuutensa tässä kisakokemuksessa. Olipa huikeaa fiilistellä myös toisten onnistumisia! Tässä lyhyt kooste meidän EO-reissusta.
Helsinki-Vantaa lentokentällä
Menolennolla
Kaikki meni oikein upeasti lentokentällä ja lennolla. Meno- ja paluumatkalla Stella oli aivan loistava matkustuskaveri; kulki reippaasti paikasta toiseen ja rauhoittui omassa lentolaukussaan. Perille päästyä napattiin Wienin lentokentältä alle vuokra-auto, jolla kurvattiin meidän majapaikkaan.
Treenien jälkeen fiilistelyä
Torstai-aamuna meillä oli eläinlääkärin tarkastus, jossa kaiken todettiin olevan kunnossa. Tämän jälkeen Stella mitattiin heittämällä miniksi, joka ei tullut yllätyksenä varmasti kenellekään. Sen jälkeen päästiin lämmittelemään ja treenaamaan. Lämpöähän kisapaikalla riitti jokaisena päivänä noin +30 astetta varjossa, mutta silti oli tärkeä lämmitellä koiransa ja itsensä. Treenit pidettiin viereisessä hallissa, jossa otettiin tuntumaa pohjaan. Illalla vietettiin kisojen avajaisia ja nautittiin itävaltalaisten upeasti hevosshowsta.
Koirille oli varattu omat paikat hevostallista, jossa ne odottivat omaa kisavuoroa.
Meidän kisanumero molemmille päiville.
Perjantaina kisattiin joukkuekilpailun karsintaradat. Stellan kanssa starttasimme toisena joukkueessamme ja teimme molemmilta radoilta puhtaat suoritukset. Hyppyradalla jäin radan puolivälissä jälkeen siten, että en ehtinyt sijoittua oikein ennen Stellan menoa putkeen eikä Stella sen vuoksi osannut kääntyä putkesta ulostullessaan oikeaan suuntaan. Tilanteesta ei kuitenkaan virhettä tullut, mutta aikaa paloi runsaasti. Jalkoja hapotti ensimmäisen radan kunniaksi, mutta olin todella ylpeä meistä, että taisteltiin omista töppäyksistäni huolimatta joukkueelle puhdas rata. Joukkueemme tulokset olivat hyppykarsintaradalla HYL, 0, 25 ja HYL. Agilitykarsintaradalla koko joukkueella meni paremmin ja meidän tulosrivi oli 5, 0, 5 ja 0. Olen todella tyytyväinen meidän agilityrataan! Fiilis radalla oli mitä mahtavin ja nautinnollisin. Meidän huippu tiimi ei kuitenkaan näillä suorituksilla yltänyt sunnuntain joukkuefinaaliin. Vedettiin kaikki kuitenkin mahtavalla asenteella ja kisattiin hyvällä joukkuehengellä - ja se onkin se kaikista tärkein asia <3 Kiitos kaikille joukkuetovereille, Tuula & Sera, Virpi & Rumba sekä Ira & Carma tästä mahtavasta kokemuksesta!
Kiitos Stella jälleen <3 Rakastan juosta kanssasi!
Lauantaina koitti yksilökarsintaradat, joilla teimme Stellan kanssa elämämme parasta agilitya! Stella oli niin ihanan kuuliainen, pysyi lähdössä ja teki hyvät kontaktit. Muutamien epäonnisten tapahtumien vuoksi, emme päässeet sunnuntain finaaliradalle. En kuitenkaan voi olla pettynyt, koska en olisi koskaan uskonut meidän pääsevän edes NÄIN lähelle finaaliin pääsyä. Hyppyradalla teimme todella hienon radan, mutta radan puolivälissä Stella meni kumoon putkessa siten, että tuli ulos putkesta viiveellä ja vaikutti olevan hieman pihalla koko tilanteesta. Tämä harmillinen kaatuminen maksoi meille aikaa. Pelästyin itse tapahtuneesta ja maalissa minua kiinnosti ainoastaan tietää, että Stella on kunnossa. Pääasia, että Stella tuli ehjänä ulos putkesta ja vaikutti liikkuvan loppuradan ihan hyvin. Arvasin, että aika ei tuon kaatumisen vuoksi tulisi riittämään finaaliin. Agilityradalle menimme antamaan kaikkemme eikä edes pudonneet muurin palikat pilanneet meidän menofiilistä. Mikä flow meillä olikaan! Harmillinen virhe, mutta ainakin vedettiin täysillä. Ilman jompaa kumpaa kömmähdystä radalla, on mahdollista, että olisimme yltäneet finaaliin. Pienestä kiinni kuten aina!
Olen niin ylpeä meidän jokaisesta radasta, joista jokaisella annettiin kaikkemme Stellan kanssa ja meidän meno vaan parani rata radalta! Tehtiin kaiken kaikkiaan neljä hienoa vetoa, joista tuloksellisesti kolme nollatulosta ja yksi vitonen. Olosuhteet eivät olleet helpoimmat kuumuudesta ja pitkistä kisapäivistä johtuen, jotka sisälsivät paljon odottelua. Stella kulki hienosti ja sen kanssa juokseminen oli täysi nautinto. Jokin napsahti myös tällä reissulla omassa päässäni ja koen oppineeni tekemään agilitya entistä rennommin ja vielä enemmän siitä nauttien. Tässä meidän kaikki radat. Kiitos Janika, Suvi ja Jarmo ratojen kuvaamisesta!
Kiitos koko Suomen joukkueelle ja joukkuejohtajille Melle, Iina ja Arppa!Tämä reissu on ollut ylivoimaisesti agilityurani kohokohta, aivan mieletön kokemus kaiken kaikkiaan ja vedettiin paremmin kuin olisin koskaan voinut uskoa! Olen niin kiitollinen siitä, että saimme olla Stellan kanssa osa tätä huikeeta porukkaa.
Kiitos koko Suomi jengi!
Erityiskiitos reissun kämppikselle ja matkakumppanille, Janikalle!
En aio koskaan unohtaa sitä finaalifiilistä, joka mulla oli erityisesti yksilöfinaaleja katsoessa. Huikeaa huipputason osaamista! Mä niin jonain päivänä haluan olla mukana noilla finaaliradoilla! Toivottavasti päästään ensi vuonna uudestaan reissuun, koska tämä EO-matka oli vaan jotain niin upeaa, hienoa ja unohtumatonta ja tahtoisin kokea sen vielä uudelleen Stellan kanssa.
Paluulennolla Wien-Helsinki
Pääsimme turvallisesti kotiin viime keskiviikkoyönä. Nyt palautellaan reissun jäljiltä ja Stella ehti myös käydä hierojan käsittelyssä putkivammojen vuoksi. Kiitos Marja kun autoit viemään Stellan käsittelyyn kun itse jouduin menemään takaisin töihin! Etuosassa oli jumeja, mutta takapää oli kunnossa. Luojan kiitos meidän yhteinen agilitymatka jatkuu terveinä! Nyt lepäillään ja valmistaudutaan ensi viikonlopun Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, jonne mennään fiilistelemään ja antamaan jälleen kerran kaikkemme. Kiitos huippu Stella - you rock my world <3
Tästä päivästä alkaen meitä voi seurata myös julkisessa Instagramissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)